STM: ensimmäiset koronalääkkeet Suomeen mahdollisesti jo heinäkuussa

– Uusia lääkehoitoja saadaan käyttöön kesän aikana, mahdollisesti jo heinäkuussa. Lääkkeet tulevat julkisen terveydenhuollon käyttöön ja sieltä jaeltavaksi, sanoo erityisasiantuntija Elina Asola STM:stä.

Suomeen on tulossa kesän aikana muutamia uusia koronalääkevalmisteita. STM vastaa lääkehankinnoista, joiden tarkkaa määrää tai valmistenimiä se ei ole eritellyt.

Osa lääkevalmisteista annostellaan terveydenhuollon ammattilaisen toimesta, osa on suun kautta annosteltavia. Osa lääkkeistä annetaan kerta-annoksena, osa taas hoitokuurina.

– Kesän aikana on tulossa arviolta muutamien tuhansien potilaiden hoitoa vastaava määrä lääkkeitä, Asola arvioi.

Lääkehoitoja kohdennetaan etenkin riskiryhmien potilaille, joilla vakavan taudin todennäköisyys on suurin. Hoito tulee aloittaa mahdollisimman pian positiivisesta testituloksesta ja viiden vuorokauden kuluessa oireiden alkamisesta. Lääkehoidon nopea aloitustarve edellyttää riittävää testauskapasiteettia.

Asolan mukaan lääkkeitä tullaan antamaan lääketieteellisesti arvioiden erittäin rajatulle joukolle.

– Lääkkeitä hankitaan sairauden tai sen hoidon ja iän vuoksi erittäin vakavan covid-19-taudin riskiryhmiin kuuluville. Lisäksi lääkkeiden saatavuus on rajallinen, niitä ei tällä hetkellä ole vapaasti ostettavissa.

Osaa lääkkeistä on mahdollista käyttää myös vähintään 12 vuotta täyttäneille, joilla on suurentunut riski vaikealle covid-19-taudille. Osa lääkkeistä ei ole tarkoitettu alle 18-vuotiaiden hoitoon. Potilaan riskiarvion, lääkehoidon sopivuuden arvioinnin ja aloittamispäätöksen tekevät potilasta hoitavat terveydenhuollon ammattilaiset.

– Vastuu käytännön järjestelyistä kuuluu hoitaville tahoille, sanoo Asola.

STM:n mukaan lääkkeiden jakaminen eri alueille tapahtuu yhdenvertaisesti ja hoidon aloituksessa noudatetaan samoja lääketieteellisiä periaatteita.

EMAn myyntiluvan saanut 8 koronalääkettä

Euroopan lääkevirasto EMA on julkaissut tällä viikolla luettelon kriittisistä lääkkeistä koronapandemiatilanteessa. Luettelo sisältää tällä hetkellä EU:ssa covid-19-infektion ehkäisyyn tai hoitoon hyväksytyt rokotteet ja lääkkeet. EU seuraa näiden lääkkeiden saatavuutta ja kysyntää.

Osa lääkeaineista on ollut käytössä eri tarkoituksiin jo pitkään, mutta niiden käyttötarkoitusta on laajennettu koronaviruksen aiheuttamien vakavien oireiden ehkäisyyn tai hoitoon. Euroopassa myyntiluvan on saanut kaikkiaan kahdeksan lääkettä, joiden virallisena käyttöaiheena on koronatauti.

– Lääkeitä, joita ei ole koskaan käytetty mihinkään muuhun tautiin kuin koronatautiin, on kuusi, sanoo kliinis-farmakologisen yksikön päällikkö Jukka Sallinen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta.

EMA:lta myyntiluvan saaneiden koronalääkkeiden hintakaarukka vaihtelee muutamasta tuhannesta eurosta muutamiin satoihin euroihin.Monet lääkkeistä ovat biologisia, suonensisäisesti annosteltavia vasta-ainelääkkeitä, Yksi lääkkeistä, Paxlovid, on suun kautta otettava kemiallinen viruslääke

– Yksi näistä koronalääkkeistä on sellainen, että se voitaisiin antaa myös ennaltaehkäisevästi riskipotilaalle, sanoo Sallinen.

Lue lisää:

Suun kautta otettavia koronalääkkeitä ei toiveista huolimatta ole saatu Suomeen – neuvottelut junnaavat tai lisänäyttöä vaaditaan

Source Link yle.fi