Suhde Venäjään repii Puolan ja Unkarin aiemmin tiiviitä välejä, EU-lähde kuvaa tunnelmia jäätäviksi

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ajanut pitkäaikaiset liittolaiset Puolan ja Unkarin erilleen.

Puola on ollut EU:n etujoukoissa tuomitsemassa Venäjän hyökkäystä ja lähettänyt Ukrainaan muun muassa merkittävän määrän aseita. Unkarissa taas valtaa itselleen keskittänyt pääministeri Viktor Orbán on jarruttanut EU:n venäjänvastaisia talouspakotteita.

Venäläisen öljyn tuonti putkia pitkin jatkuu EU:n pakotteista huolimatta poikkeusluvalla lähinnä Unkarin vaatimusten vuoksi, ja Unkari vaati ja sai läpi myös Venäjän ortodoksikirkon sotaa pyhittävän patriarkka Kirillin poistamisen EU:n pakotelistalta.

Puolan ja Unkarin oikeistopopulistiset hallinnot ovat aiemmin tukeneet toisiaan esimerkiksi EU:n kyseenalaistaessa molempia sananvapauden rajoittamisesta ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta. Nyt välit ovat Dagens Nyheter -lehden haastatteleman nimettömän EU-lähteen mukaan jäätävät.

Jäätävistä väleistä kertoo myös Puolan johtavan Laki ja oikeus -puolueen puheenjohtajan Jarosław Kaczyńskin taannoinen radiohaastattelu.

– Jos Orbán jatkaa linjallaan, emme voi jatkaa yhteistyötä kuten tähän saakka. Positiivinen muutos suhteissamme olisi hyvä, mutta se on mahdollista vain jos Viktor Orbán muuttuu, Kaczyński sanoi.

Tähän asti Puola ja Unkari eivät ole arvostelleet toisiaan julkisesti.

Yhteistyötä 1990-luvun alusta

Puola, Unkari ja Tšekkoslovakia muodostivat 1990-luvun alussa Visegrád-ryhmäksi nimetyn liiton ja muutamaa vuotta myöhemmin vapaakauppajärjestö CEFTA:n.

Tšekkoslovakian jakaudutumisen jälkeen Visegrád-ryhmässä on ollut neljä jäsentä, ja erityisesti Puolan ja Unkarin poliittinen yhteistyö on ollut tiivistä. Ryhmän yhteishenki alkoi rakoilla Venäjän vuoksi vuonna 2014 Venäjän vallatessa Krimin niemimaan.

Tämä vuosi ja hyökkäys Ukrainaan ovat tuoneet lopullisen täyskäännöksen.

– Poliittisessa avioliitossa on meneillään ero, tiivistää Visegrád Insight -julkaisun poliittinen analyytikko Wojciech Przybylski Dagens Nyheterille.

Unkari saanut hyötyä Venäjä-suhteistaan

Maiden erilaiseen suhtautumiseen Venäjään saattaa vaikuttaa se, että Puolalla on Venäjän kanssa yli 200 kilometriä yhteistä rajaa Kaliningradissa. Lisäksi rajaa Venäjän liittolaisen Valko-Venäjän kanssa on nelisensataa kilometriä. Unkari ja Venäjä eivät ole rajanaapureita.

Vaikutuksensa on myös Puolan ensi vuoden parlamenttivaaleilla.

– Unkarin Orbán nähdään Putinin liittolaisena, joten Puolan hallituksen on tehtävä häneen pesäeroa, Przybylski sanoo.

Unkarin on arveltu haluavan pitää Ukrainaa puskurivyöhykkeenä itsensä ja Venäjän välissä. Unkari on esimerkiksi estänyt ministeritason neuvottelut Ukrainan Nato-jäsenyydestä.

Unkari on myös hyötynyt läheisistä suhteistaan Venäjän kanssa. Vladimir Putinin hallinto on muun muassa järjestänyt Unkarille Euroopan halvimman maakaasun, sopimuksen ja lainan ydinvoimalan rakentamiseen ja Venäjän kansainvälisen investointipankin yksikön.

Lue myös:

Eurooppa-kirje: Puola palaa Euroopan ytimeen – purkautuuko sen ja Unkarin epäpyhä liitto Ukrainan sodan seurauksena?

Puolan elvytysrahat saivat vihreää valoa EU:lta – 35 miljardin paketti on ollut jäissä oikeusvaltioperiaatteisiin liittyvän kiistan takia

Venäläisöljyn tuonti EU:hun vähenee merkittävästi – viisi kysymystä ja vastausta öljyntuonnista

Source Link yle.fi