Kun satojatuhansia vuosia vanha ikirouta sulaa, voi maaperästä vapautua vaarallisia yhdisteitä ja taudinaiheuttajia: kylmän sodan aikaisia radioaktiivisia aineita ja kemikaaleja sekä tuhansia vuosia vanhoja, vielä elinkykyisiä mikrobeja.
Ikiroudan sulamiseen liittyvistä riskeistä varoittavat tutkijat tieteellisessä Nature Climate Change -lehdessä julkaistussa tuoreessa, laajassa katsausartikkelissa.
-
Oheisella videolla näkyy sulavan ikiroudan aiheuttamia vaikutuksia Siperiassa vuonna 2016.
”Kun nämä aineet pääsevät ympäristöön, ne voivat häiritä ekosysteemien toimintaa, pienentää arktisen alueen ainutlaatuisia villieläinpopulaatioita ja vaarantaa ihmisten terveyden, kirjoittavat yhdysvaltalaiset tutkijat lehdessä.
Suomalaisen luonnonmaantieteen asiantuntijan mukaan tuore katsausartikkeli on mielenkiintoinen ja kattava paketti riskeistä, jotka liittyvät ikiroudan sulamiseen.
– Huomionarvoista on mahdollisten riskien suuri määrä ja potentiaalisten vaikutusten laajuus, kommentoi Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Juha Aalto IS:lle sähköpostitse.
– On varmasti ihan mahdollista, että sulavasta ikiroudasta liikkeelle lähtevät raskasmetallit, muun muassa lyijy ja elohopea, sekä erilaiset taudinaiheuttajat saattavat olla haitallisia ekosysteemeille tai jopa ihmiselle.
Aalto ei kuitenkaan usko, että suomalaisen tulisi tuntea olonsa erityisen uhatuksi juuri näiden ilmiöiden vuoksi.
– Sen sijaan on hyvä tiedostaa ihmiskunnan toimien laajat vaikutukset ympäristöön ja pyrkiä toimimaan siten, että kuormitus ilmastoon ja ympäristöön olisi mahdollisimman vähäinen. Loppujen lopuksihan ihmisen toimintaedellytykset riippuvat ympäristön hyvinvoinnista, Aalto pohtii.
Radioaktiivisia aineita on jäänyt arktisen alueen ikijäähän muun muassa Neuvostoliiton Novaja Zemljan alueella tekemistä ydinräjäytyksistä vuosina 1955–1990. Neuvostoliitto laukaisi pohjoisessa kaikkiaan 130 ydinlatausta sekä ilmakehässä että aivan meren pinnassa. Yhteensä näiden ydinpommien räjähdysvoima vastasi noin 265 megatonnia tavanomaista räjähdettä.
Ilmakehässä tehdyt ydinräjäytykset levittivät ympäristöön muun muassa radioaktiivista cesium 137 -isotooppia. Severnyin saarella cesiumia on edelleen löytynyt porausnäytteistä ja jäätiköiden alta.
Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan arktisen alueen cesium-pitoisuudet saattavat laskennallisesti pysyä ihmiselle haitallisina vielä vuoteen 2500 saakka. Näissä arvioissa ei kuitenkaan ole otettu huomioon ympäristön muuttumista ilmaston lämpenemisen vuoksi.
Yhdysvallat rakensi Camp Century -tukikohdan Grönlannin jäähän. Kuva vuodelta 1960.
Neuvostoliiton lisäksi Yhdysvallat on jättänyt radioaktiivisia aineita jäi Arktikseen. Camp Century oli ydinenergialla lämmitetty tukikohta Grönlannin jäätiköllä, 240 kilometrin päässä Thulesta. Kaikki Camp Centuryn pienen ydinvoimalaitoksen radioaktiiviset jätteet dumpattiin kylmäverisesti jäähän, kun tukikohta purettiin vuonna 1967. Jäätikössä on myös runsaasti tukikohdan muita jätteitä: dieselöljyä ja pcb:tä.
”Ikkuna jätteiden poistamiseksi on vielä vähän aikaa auki, mutta sulamisvesien vaikutus saattaa levittää näitä aineita laajalle”, tutkijat kirjoittavat Nature Climate Change -lehden artikkelissa.
Kaiken lisäksi Thulen lähellä sattui vakava lento-onnettomuus: Yhdysvaltain ilmavoimien B-52-pommituskone syöksyi jäätikölle ja tuhoutui vuonna 1968.
Koneessa oli neljä lämpöydinpommia, joiden sisältämä uraani ja plutonium levisi ympäristöön. Tutkijoiden mukaan sedimenttien muokkautuminen ja kulkeutuminen veden mukana todennäköisesti levittää radioaktivisuutta vähitellen entistä laajemmalle alueelle.
Neuvostoliiton ja koko maailman voimakkain ydinkoe oli niin sanottu Tsaari-pommi, joka laukaistiin Novaja Zemljalla lokakuun lopussa 1961. Sen räjähdysteho oli noin 50 megatonnia. Pommin välähdys näkyi jopa 1000 kilometrin päähän.
Arktisten alueiden ikiroudassa on radioaktiivisten aineiden lisäksi myös muita ihmisen jättämiä myrkkyjä: elohopeaa, raskasmetalleja, arsenikkia ja ddt:tä. Ilmaston lämmetessä nämä pintakerroksista vapautuvat myrkyt voivat aiheuttaa vaaraa sekä alueella asuville ihmisille että luonnolle: erityisesti lohikaloille ja merinisäkkäille.
Arktinen turvemaa on hyvin hiilipitoista. Ikiroudasta vapautuu sen vuoksi vuosittain myös miljoonia tonneja siihen sitoutuneita kasvihuonekaasuja: metaania ja hiilidioksidia. Niistä metaani on huomattavasti hiilidioksidia lyhytikäisempi yhdiste, mutta kasvihuonekaasuna se on 28 kertaa voimakkaampaa kuin hiilidioksidi.
Tutkijat varoittavat myös ikiroudassa piilevistä taudinaiheuttajista ja ikivanhoista ”Metusalem-mikrobeista”, jotka ovat säilyneet kylmässä vuosituhansia elinkykyisinä. Niihin kuuluvat useat bakteerilajit, muun muassa klostridit ja alfa-proteobakteerit.
Artikkelin mukaan Siperian 15 000–290 000 vuotta vanhoista kerrostumista on löydetty yli sata erilaista bakteeria, jotka ovat vastustuskykyisiä antibiooteille. Nämä bakteerit voivat vaihtaa perimäaineista nykyisten bakteerien kanssa ja muodostaa uusia, antibioottiresistenttejä kantoja.
Tautien leviäminen ihmiseen näistä bakteereista on epätodennäköistä. Venäjällä Jamalin Nenetsiassa havaittiin kuitenkin vuonna 2016 pernaruttoa, joka saattoi olla peräisin ikiroudassa vuosikymmeniä tai vuosisatoja säilyneistä itiöistä. Todennäköisesti taudin puhkeaminen johtui kuitenkin ylisuuriksi kasvaneista porokannoista ja heikosta rokotuskattavuudesta, yhdysvaltalaistutkijat kirjoittavat.
”Edelleen keskeisimmiksi ongelmiksi nostaisin sulavasta ikiroudasta vapautuvat kasvihuonekaasut sekä esimerkiksi muutokset maaperän kantavuudessa, jotka aiheuttavat ongelmia infrastruktuurille pohjoisilla alueilla.
Arktisen alueen maaperästä on löydetty muun muassa isorokko- ja influenssavirusten perimäainesta. Vaikka nämä virukset eivät todennäköisesti pysy ikiroudassa tartuttavina, asiantuntijat varoittavat niiden tutkimuksiin sisältyvistä riskeistä – koeolosuhteissa virukset voivat muuttua mutaatioiden kautta ja päästä tahattomasti karkuun laboratoriosta.
Arktisten alueiden pienilmastosta ja routaprosesseista väitöstutkimuksensa tehnyt suomalaisasiantuntija toivoo yhdysvaltalaistutkijoiden esille nostamista aiheista uusia tutkimuksia.
– Kuten artikkelissa todetaan, niin monia näitä riskejä on vasta alettu tunnistamaan, joten niistä tarvitaan vielä paljon lisätutkimusta, kommentoi tutkimusprofessori Aalto.
– Edelleen keskeisimmiksi ongelmiksi nostaisin sulavasta ikiroudasta vapautuvat kasvihuonekaasut sekä esimerkiksi muutokset maaperän kantavuudessa, jotka aiheuttavat ongelmia infrastruktuurille pohjoisilla alueilla. Näitä riskejä on tutkittu enemmän ja niistä on jo muodostunut verrattain hyvä yleiskäsitys.
Ilmaston lämpeneminen etenee arktisella alueella nopeammin kuin muualla maapallolla.
Sunnuntaina alkavassa Glasgow’n ilmastokokouksessa maailman valtiot yrittävät päästä sopuun Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanosta ja päästövähennyksistä, joilla maapallon keskilämpötilan nousu voitaisiin rajata 1,5 asteeseen. Nykyisin päästövähennyssitoumuksin olemme noin 2,4 asteen polulla.
Maailmaan ilmatieteen järjestön WMO:n pääjohtajan Petteri Taalaksen mukaan arktisen alue lämpenisi kahden asteen polulla noin 4–7 astetta vuosikeskiarvona ja noin 5–9 astetta talvella.
”Jos taas jatkaisimme nykymenoa, koko planeettamme lämpenisi noin 3–5 astetta ja Arktis noin 8–12 astetta vuoteen 2100 mennessä”, Taalas kirjoittaa tietokirjassaan Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin.