Suomalaiset paljastavat, mikä ensimmäisessä seksikerrassa yllätti: ”Hämmentävä näky”

Alastomat vartalot ovat suomalaisille tuttuja jo saunan lauteilta, mutta oman ihastuksen näkeminen ilman rihman kiertämää kutkuttaa aivan eri tavalla. Tilanteeseen lisäjännitystä tuo se, jos kokemusta seksistä ei vielä entuudestaan ole.

Kysyimme Ilta-Sanomien lukijoilta, millaista oli nähdä ensimmäistä kertaa oma ihastus alasti. Kyselyyn vastasi runsaat 1500 ihmistä.

Kokemukset ensirakkauden alastoman kehon näkemisestä petipuuhien alkusoittona olivat ennen kaikkea jännityksen, mutta myös ihailun ja nuoruuden huuman täyteisiä. Katsetta saattoi olla jopa vaikea irrottaa toisen vartalosta:

– Hän ujosteli, vaikka itse olin haltioitunut enkä voinut irrottaa katsetta enkä käsiä hänestä, muistelee 47-vuotias mies nuoruuden kokemuksiaan.

Moni muistelee yhä lämmöllä sitä, miten kertakaikkisen viehättävältä toisen alaston keho palavasti ihastuneena oikein siinä hetkessä näytti.

– Se oli kaikkien unelmien täyttymys. Yllätyin siitä, kuinka kauniilta luonnollinen vartalo näyttää, sanoo 29-vuotias mies.

– Se tunne oli jotain mitä ei osaa kuvailla. Hänen kehonsa yllätti täydellisyydellään. Se oli elämäni parhaita hetkiä siihen asti, sanoo 34-vuotias mies.

Oman mielitietyn näkeminen täysin ilkosillaan saattoi vetää osalta hetkellisesti pasmat aivan sekaisin. Nuoressa mielessä ihmetystä herättivät niin rintojen kuin peniksen koko, ihon pehmeys, kehon karvat – jopa toisen tuoksu.

– Kaikki on yllättävää ekalla kerralla. Se miten toinen reagoi kosketuksiin, äänet, tuoksut, hekumoi 28-vuotias mies.

Lue lisää: ”Sydämeni muljahti paikoiltaan, sain käskyn jatkaa” – suomalaiset paljastavat, mikä ekassa seksikerrassa yllätti

Näin suomalaiset muistelevat sitä kutkuttavaa, jännittävää ja kiihottavaa hetkeä, kun yksi asia johtaa toiseen ja oman ihastuksen näkee edessään alastomana:

Naiskauneus häkellytti

”Tottakai se oli jännittävää. Olin ihaillut häntä vain vaatteet päällä ja yhtäkkiä näki toisen täysin alasti siinä kosketeltavana. Rinnat tekivät erityisen vaikutuksen – kuinka kauniit ne olivatkaan.” – Mies, 42

”Olin silloin 18-vuotias. Ensin yllätti, että hänellä oli stringit! Luulin oikeasti, että niitä on vain pornossa tai joissakin elokuvissa.” – Mies, 30

”Oli ihanaa nähdä uusi ihminen alasti. Yllätyin, kuinka samettinen ja pehmeä toisen iho voi olla.” – Mies, 45

”Kurvikkuus oli alastomana jopa kurvikkaampaa kuin vaatteet päällä.” – Mies, 54

”Kuvia alastomista naisista oli nähnyt jo lehdissä, mutta kun alaston nuoren naisen vartalo oli edessäni ensimmäistä kertaa, niin olihan se pysäyttävä kokemus ja siihen astisen nuoren elämän kohokohta.” – Mies, 38

”Sydän oli pakahtua. Nännien kovettumisen seuraaminen oli mielenkiintoista.” – Mies, 57

”Yllätti, miten upeasti kiihotus näkyi toisen vartalosta.” – Mies, 54

Ihania isimasuja ja paljaita pyllyjä

”Minut yllätti se, miten kauniina miehen vartaloa pidin. Kaiken sen huumaavan jännityksen läpi halusin vain ihailla toisen vartaloa.” – Nainen, 20

”Yllätti tavallaan, kuinka normaali vartalo oli. Nykyään on realistisempi käsitys vartaloista kuin nuorempana, joten jollain tapaa yllätti, kun paidan alta ei paljastunut muskeleita ja karvatonta rintakehää. Mutta mikään yllätyksistä ei ollut huono! Pidin kaikesta hänen vartalostaan, ja parasta oli se, miltä se tuntui omaani vasten.” – Nainen, 22

”Oli jännittävää, kun sai nähdä ihastuksen alasti ekaa kertaa. Yllätyin kuinka iso vehje hänellä oli.” – Nainen, 26

”Paljas pylly oli ihana näky! Penis oli niin komea ja hämmentävä näky ekalla kerralla.” – Nainen, 41

”Jännittävää, kiinnostavaa, kiihottavaa ja mahtavaa! Yllätti hänen kokonsa, sillä olin nähnyt peniksiä aiemmin vain televisiossa, netissä tai kirjoissa.” – Nainen, 27

Lue lisää: Tiesitkö, minkä kokoinen on keskiverto penis? Urologi on huomannut ”erikoisen ilmiön”

”Oli ihana nähdä ja tuntea toinen ilman vaatteita, enkä kyennyt pitämään käsiäni erossa hänestä. Oli jännittävää nähdä miten sai toisen seisomaan.” – Nainen, 24

”Kumppanillani oli isimasu, jota ei niin erottanut vaatteiden alta. Se toi nallekarhumaista ilmettä ja oli minusta söpöä.” – Nainen, 50

”Vaikka periaatteessa miehen kehossa ei ollut mitään uutta, silti jäykistynyt penis oli mitä ihmeellisintä ja hämmästyttävintä.” – Nainen, 26

”Yllätyin, miten karvaiset miehen jalat ja pakarat olivat. Näin vanhemmiten voin todeta, että aivan tavalliset miehen jalat.” – Nainen, 35

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia verkkokyselyllä 10.–13.6.2022. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 566 ihmistä.

Source Link is.fi