Banner Before Header

Suomalaiskeksintö on nyt lähellä päästä avaruuteen – tekee ruoan Nasan avaruusaseman jätteestä

Solar Foods on päässyt finaaliin Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan ruokakilpailussa. Se etsii tapoja valmistaa ravintoa jopa vuosia kestävien avaruuslentojen aikana.

Tältä näyttää avaruusalukseen sijoitettava suomalaisyhtiön bioreaktori. Prototyyppi on tilavuudeltaan 50 litraa ja pystyy ruokkimaan kuusihenkisen miehistön.

Ilona Pesu,

Antti-Jussi Korhonen

Suomalaisen Solar Foods -yrityksen kehittämä avaruusruoka on yltänyt 11 finalistin joukkoon Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan ruokakilpailussa.

Nasa etsii kilpailulla uusia tapoja järjestää astronauttien ruokailu tilanteissa, joissa astronautit oleskelevat avaruudessa kuukausia tai jopa vuosia kerrallaan.

Solar Foods palkittiin jo kilpailun ensimmäisessä vaiheessa pari vuotta sitten. Nyt käynnissä olevan toisen vaiheen voittajat on määrä julkistaa huhtikuussa 2023. Ennen sitä Nasa tutustuu kuhunkin finalistiin paikan päällä.

Soleiini-proteiinia

Solar Foodsin tuote on soleiiniksi nimetty proteiini. Yrityksen avaruus- ja puolustustoiminnoista vastaavan johtajan Arttu Luukasen mukaan soleiinin etu on se, että sitä voidaan valmistaa paikan päällä avaruusasemalla.

Proteiinia valmistetaan bioreaktorilla, joka käyttää raaka-aineena hiilidioksidia ja energianlähteenä vetyä.

– Solar Foodsin tekniikka soveltuu avaruuteen hyvin, koska se hyödyntää avaruus- tai kuuaseman jätevirtoja, Luukanen kertoo.

Hiilidioksidia syntyy miehistön hengittäessä. Vetyä jää puolestaan tähteeksi, kun elektrolyyseriksi kutsuttu laite tuottaa avaruusasemalle happea hajottamalla vettä hapeksi ja vedyksi.

Valmistusprosessin lisäksi Luukanen mainitsee soleiinin eduiksi ravintosisällön ja maun. Ominaismaku on mieto, joten tuotetta voi maustaa monella tavalla.

– Olemme tehneet esimerkiksi tuotteita, jotka muistuttavat jerky-tyyppistä kuivalihaa.

Kisamenestys epävarmaa

Arttu Luukanen ei lähde ennakoimaan Solar Foodsin voittomahdollisuuksia Nasan kilpailussa. Suomalaisyritys saattaa kuitenkin lähteä kisaan takamatkalta yhdysvaltalaisiin verrattuna.

– Ei ole helppoa saada Nasalta isoja hankkeita Suomeen, koska Yhdysvaltain avaruushallinto toimii etupäässä yhdysvaltalaisten kanssa, Luukanen sanoo.

Luontevampi tie avaruuteen voi löytyä Euroopan avaruusjärjestö Esasta, jonka kanssa Solar Foodsilla on jo nyt yhteistyötä.

Soleiinia on pystytty jo valmistamaan maankamaralla tällaisella laitteella. Kuva: Solar Foods

Luukanen kertoo, että Esan kanssa on tarkoitus selvittää esimerkiksi soleiinin kestävyyttä avaruuden olosuhteissa. Työsarkaa riittää myös tuotannon automatisoinnissa.

– Avaruudessa reaktorin pitäisi laulaa kuukausitolkulla ilman, että miehistön täytyy tehdä isompia proseduureja sen kimpussa, Luukanen kuvailee.

Euroopan avaruusjärjestön lisäksi Solar Foodsia kiinnostavat kaupalliset toimijat, kuten yhdysvaltalainen Elon Muskin johtama Space X.

Tärkeimmäksi tavoitteeksi Luukanen nimeää kuitenkin ruuantuotannon kehittämisen maan kamaralla. Hänen mukaansa avaruudesta saatuja oppeja esimerkiksi automaatiossa voidaan hyödyntää myös täällä.

Solar Foods on perustettu vuonna 2017. Yrityksen juuret ovat tutkimuksessa, jota ovat tehneet Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT.

Source Link yle.fi