Banner Before Header

Suomalais­tutkija Kyproksen uudesta korona­muunnoksesta: Todennäköisesti laboratorion virhe

Tutkijat kertovat löytäneensä Kyprokselta uudenlaisen koronaviruskannan. Siinä näyttäisivät tutkijoiden mukaan yhdistyvän koronaviruksen delta- ja omikronvariantit. Asiasta ovat kertoneet Bloomberg ja CNBC.

Kyproksen yliopiston biologisten tieteiden professori Leondios Kostrikis on nimennyt löydetyn kannan johdonmukaisesti ”deltakroniksi”.

Viruksille on tyypillistä, että ne muuntuvat koko ajan. Näin tekee myös koronavirus, SARS-CoV-2. Uuden muunnoksen löytyminen herättää vielä jonkin verran epäilyä muissa tutkijoissa.

– Periaatteessa tällaisen yhdistelmäviruksen syntyminen deltan ja omikronin välillä niin sanotun rekombinaation kautta on mahdollista, Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti kertoo Ilta-Sanomille.

– Tässä tapauksessa kyseessä on todennäköisimmin kuitenkin laboratorion virhe eli siellä tapahtunut kontaminaatio, Vapalahti sanoo.

Nämä deltakroniksi nimetyt muunnokset eivät näytä olevan Vapalahden mukaan ”kimpassa”, vaikka niillä pitäisi olla tavallaan sama ”kantaisä”. Vapalahti ei epäile sitä, etteikö Kyproksella osattaisi tutkia, mutta hänen mukaansa tällaista tapahtuu välillä sekvensoinnissa.

– Asiasta on siis uutisoitu Kyproksella ennen kuin tulosta on vahvistettu muualla, kun koronavirukseen liittyvien asioiden uutisoinnin vauhti on nyt kova, hän sanoo.

Lue lisää: Omikronmuunnos valtaa Suomessa alaa kulovalkean tavoin – tällaisia oireita se aiheuttaa

Virusmuunnokset

+ Viruksille on tyypillistä, että ne muuntuvat koko ajan.

+ Näin tekee myös koronavirus, SARS-CoV-2.

+ Kun virukset lisääntyvät, niiden perimään ilmaantuu muutoksia eli mutaatioita.

+ Mutaatiot ovat osa virusten luonnollista evoluutioprosessia ja kohdistuvat usein niihin viruspartikkelin rakenteisiin, jotka ovat kosketuksissa isäntäsoluympäristöön.

+ Muuntuneet virukset, eli virusvariantit, saattavat poiketa ominaisuuksiltaan aiemmin tavatuista viruskannoista.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Aiheesta kertoi aiemmin myös Helsingin Sanomat.

Source Link is.fi