Banner Before Header

Suomen hiihtoliitto julkaisi tiukan ulostulon – näin se reagoi Venäjän kohutemppuun

Suomen hiihtoliitto julkaisi torstaina iltapäivällä tiedotteen, jossa se kertoi, ettei hyväksy venäläisten ja valkovenäläisten osallistumista Kansainvälisen hiihtoliiton Fisin syyskokoukseen.

Hiihtoliitto sanoo, ettei kuitenkaan aio boikotoida syyskokousta, koska poisjäänti kasvattaisi Venäjän ja Valko-Venäjän vaikutusvaltaa kokouksessa, tiedotteessa sanotaan.

– Suomen Hiihtoliitto pitää tärkeänä olla paikalla päättämässä paitsi tulevan kauden kulusta useilla urheilullisilla sektoreilla, myös tuomassa julki kielteisen kantansa Venäjän ja Valko-Venäjän osallistumiseen. Kokouksesta poisjäänti tarkoittaisi, ettemme voisi ottaa kantaa tärkeisiin asioihin, joihin Venäjä ja Valko-Venäjä voivat vaikuttaa. Sitä emme missään nimessä halua, Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen sanoo.

Venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat suljettiin keväällä pois kaikesta Kansainvälisen hiihto- ja lumilautaliiton toiminnasta, mutta kielto ei koske maiden edustajien osallistumista Fisin kokouksiin.

Venäjän komitean saapuminen Sveitsin Zürichissä alkaneeseen syyskokoukseen on herättänyt kohua ympäri hiihtomaailmaa.

Norja vetäytyi kokouksesta kuultuaan venäläisten osallistumisesta ja on uhannut boikotoida maastohiihdon maailmancupia ja MM-kisoja, jos venäläiset urheilijat saavat osallistua kilpailuihin.

Tämän hetken tiedon mukaan muut maat osallistuvat tilaisuuksiin ja kokouksiin normaalisti.

Source Link is.fi