Banner Before Header

Suomen ja Ruotsin ulko­ministerit vastasivat, mitä Turkin kanssa on sovittu

Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjat Natoon allekirjoitettiin tiistaina aamupäivällä. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg, Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto ja Ruotsin ulkoministeri Ann Linde pitivät Nato-jäsenyyksistä tiedotustilaisuuden.

–Tämä on historiallinen päivä Ruotsille, Suomelle, Natolle ja euroatlanttiselle turvallisuudelle, Stoltenberg kuvaili.

Liittymispöytäkirjojen allekirjoittamisen myötä Suomesta tuli Naton tarkkailijajäsen, jolloin Suomi saa osallistua Naton kokouksiin ja Suomella on puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. Tarkkailijajäseniä ei myöskään koske viides artikla, jonka mukaan jäsenmaiden pitää auttaa toisiaan.

– Kannustan kaikkia liittolaisia nopeaan ratifiointiin, Stoltenberg sanoi.

Stoltenberg ei halunnut ottaa kantaa siihen, kuinka nopeasti ratifiointi valmistuu. Stoltenbergin mukaan edellisen kerran ratifiointiprosessissa kesti noin vuosi, mutta nyt toiveena on, että ratifiointi tapahtuisi tätäkin nopeammin. Hänen mukaansa moni Nato-maa on varautunut hyväksymään Suomen ja Ruotsin jäseneksi nopeammalla aikataululla.

Stoltenberg huomautti, että Suomen ja Ruotsin jäsenyydet ovat jo nyt edenneet vauhdilla.

– Tämä on nopein jo liittymisprosessi Naton historiassa.

Stoltenberg otti kantaa myös Turkin, Suomen ja Ruotsin allekirjoittamaan yhteisymmärrysasiakirjaan ja totesi, että asiakirja mahdollisti liittymispöytäkirjojen allekirjoituksen näin nopealla aikataululla.

Sekä Stoltenberg että Haavisto ja Linde vastasivat useisiin kysymyksiin koskien yhteisymmärrysasiakirjaa. Asiakirjan sisältö ja ylipäätään Turkin kanssa käydyissä neuvotteluissa tehdyt lupaukset ovat herättäneet kysymyksiä sen jälkeen, kun Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi Ruotsin luvanneen luovuttaa 73 ihmistä Turkkiin.

Stoltenberg muistutti, että Turkki on eniten terrori-iskuista kärsinyt Nato-maa, minkä takia sen huolet ovat oikeutettuja. Stoltenberg, Haavisto ja Linde korostivat kaikki suhtautuvansa vakavasti taisteluun terrorismia vastaan. Suomi ja Ruotsi kuitenkin toimivat oman lainsäädäntönsä puitteissa.

Haavisto ja Linde kiistivät, että yhteisymmärrysasiakirjassa tai siitä käydyissä neuvotteluissa olisi luvattu luovuttaa Turkille tiettyjä henkilöitä.

– Asiakirjassa ei ole mitään listoja tai numeroita. Neuvotteluissa Madridissa esillä ei ollut listoja tai numeroita, Linde sanoi

Linden mukaan Turkille on vakuutettu, että kaikki luovutuspyynnöt käydään läpi, mutta kaikki luovutukset tapahtuvat Ruotsin lainsäädännön ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

Haaviston mukaan neuvotteluissa ei luvattu mitään sellaista, mitä ei olisi julkisuuteen kerrottu.

– Kaikki, mistä sovittiin Madridissa, se on asiakirjassa, Haavisto sanoi.

Ulkoministerit sanoivat, että yhteisymmärrysasiakirja mahdollistaa kuitenkin laajemman tiedon jakamisen koskien terrorismia.

Source Link is.fi