Suomen kehuttu työterveysjärjestelmä on täynnä ongelmia, mutta niistä ei julkisuudessa juuri puhuta – Kokosimme 7 asiaa, jotka kaikkien tulisi ymmärtää
Suomessa on maailman paras työterveyshuolto.
Väitteen voi turvallisesti esittää, koska Suomi on myös maailman ainut maa, jossa on käytössä laaja työterveyshuolto.
Viime kuukausina työterveyshuoltojärjestelmän mielekkyydestä on jälleen käyty keskusteluja, jotka käynnistyivät, kun THL:n Mika Salminen moitti järjestelmää typeräksi ja tehottomaksi Ylen Korona-ajan tilinpäätös –dokumentissa.
Moni taho riensi Salmisen kommenttien jälkeen kehumaan työterveyshuoltoa ja sen asemaa osana suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää.
Työterveyshuolto kyllä toimii erinomaisesti, mutta samalla se tekee Suomen terveydenhuoltojärjestelmästä hyvin epätasa-arvoisen. Terveydenhuollon tasa-arvomittauksissa Suomi sijoittuu OECD-maiden häntäpäähän.
Hyvin vähälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että työterveyshuolto tuo koko terveydenhuoltojärjestelmään paljon tehottomuutta, resurssien hukkakäyttöä ja huonoja kannustimia ja epätasa-arvoa.
Yle kysyi asiasta yhteiskuntapolitiikan ja terveystaloustieteen tutkijoilta. Kokosimme ongelmat, joita työterveyshuolto tuo Suomen terveydenhuoltojärjestelmään.
1. Päällekkäiset järjestelmät, moninkertainen hallinto
Työterveyshuollon vuoksi Suomessa on kaksi laajaa päällekkäistä perusterveydenhuollon järjestäjää: pääosin yksityisiltä lääkäriasemilta palvelut ostava työterveyshuolto sekä julkinen terveydenhuolto.
Kolmas, pienempi taho YTHS eli Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö järjestää perusterveydenhuollon palveluita korkeakouluopiskelijoille.
– Tämä päällekkäisyys tuo järjestelmään paljon tehottomuutta, sanoo terveystaloustieteen professori Petri Böckerman Jyväskylän yliopistosta.
Päällekkäiset järjestelmät tarkoittavat moninkertaista byrokratiaa. Kaikki järjestäjät tarvitsevat oman tietojärjestelmänsä, kirjanpitonsa, henkilöstöhallintonsa ja niin edelleen. Päällekkäisiin hallintoihin uppoaa lisäksi valtava määrä työtunteja.
Toinen suuri tehokkuushaitta tulee siitä, että lääkärit ja hoitajat tuntevat potilaansa heikosti, kun ihmiset käyvät vuoroin eri järjestäjän hoidettavana. Kun terveysongelmansa joutuu selostamaan alusta asti uudestaan ja uudestaan, se vie paljon aikaa ja heikentää hoidon tehoa.
Päällekkäisyydessä on myös yksi julkisen terveydenhuollon ongelmien juurisyistä: julkisen perusterveydenhoidon resurssit voidaan pitää tiukkoina, koska työterveyshoito paisuu.
2. Vauraita ja terveitä hoidetaan liikaa, sairaita liian vähän
Jos mutkat vetää suoraksi, Suomessa hoidetaan vääriä henkilöitä.
Tehokkaassa terveydenhuoltojärjestelmässä hoidetaan eniten niitä, jotka hoitoa eniten tarvitsevat. Suomessa tämä ei toteudu.
Suomen terveydenhoitojärjestelmässä lääkärin pakeille pääsevät helpoimmin henkilöt, joilla vaivat ovat vähäisimpiä. Eniten sairastava osa väestöstä taas pääsee hoitoon heikoimmin.
– Paljon resursseja menee sinne, missä saavutettavat hyödyt ovat vähäisiä. Niukoilla resursseilla ei siis saada läheskään niin paljoa terveyshyötyä kuin olisi mahdollista, sanoo terveystaloustieteen professori Mika Kortelainen Turun yliopistosta.
Kyse on siitä, että terveydentila on voimaakkaasti kytköksissä tuloihin ja koulutustasoon. Yksinkertaistettuna: mitä paremmat tulot ja koulutustaso, sitä terveempi henkilö keskimäärin on ja toisinpäin.
Hoitoonpääsy taas määräytyy ennen kaikkea sen mukaan, onko kansalaisella käytössään työterveyspalvelut vai ei – mikä on niin ikään voimakkaasti kytköksissä tuloihin.
Työttömät, eläkeläiset ja muut työterveyden ulkopuoliset siis ovat keskimäärin sairaampia ja heidän on vaikeampi päästä lääkärin vastaanotolle, koska he ovat julkisen terveydenhuollon varassa.
– Yhteiskunnan kannalta parasta resurssien käyttöä olisi kohdistaa palvelut sairaimmille, Kortelainen sanoo.
THL:n tutkimusten mukaan suurituloiset käyttävät Suomessa terveyspalveluita selvästi pienituloisia enemmän, vaikka käyttö suhteutetaan sairastamiseen ja palveluiden tarpeeseen.
Selkein ero näkyy jonottamisessa.
Työterveyshuollon piirissä olevat pääsevät lääkärin pakeille nopeasti ja hyvin matalalla kynnyksellä – vaikkapa pienen nuhan kanssa. Suurimmissa kaupungeissa ajan työterveyslääkärille saa usein jo tunnin, parin päähän.
Julkisella puolella lääkäriin pääsyä joutuu odottamaan pitkään. Esimerkiksi syksyllä 2021 lääkäriin pääsi viikon sisällä ensimmäisestä yhteydenotosta noin kaksi kolmesta henkilöstä. Loput joutuivat odottamaan lääkäriaikaa useita viikkoja tai pahimmillaan jopa kuukausia.
3. Asiakasmaksut syventävät alihoitamista
Lääkärikäyntien maksut jyrkentävät keskimääräistä terveempien ylihoitamista ja keskivertoa sairaampien alihoitamista.
Työterveyshuollossa yksittäisistä lääkärikäynneistä ei joudu maksamaan erillistä maksua. Julkisissa terveyskeskuksissa lääkärikäynneistä taas veloitetaan kaikissa kunnissa Helsinkiä lukuun ottamatta. Kertamaksu on enintään noin 20 euroa.
– Maksut eivät ole suuria, mutta heikoimmassa sosioekonomisessa asemassa oleviin ne silti vaikuttavat, Mika Kortelainen toteaa.
Pienituloisista vanhuksista useampi kuin joka kymmenes on jättänyt käymättä lääkärissä huonon rahatilanteen vuoksi, todetaan muutaman vuoden takaisessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa.
Kortelainen toteaa, että työterveyshuollossa lääkärikäynnin maksuttomuus puolestaan madaltaa kynnystä mennä lääkärin vastaanotolle.
– Terveydenhoitojärjestelmän tasolla tämä on paitsi eriarvoistavaa myös tehokkuutta vähentävää.
Tehokkuusongelma tulee siitä, että maksuttomalla vastaanotolla käydään varsin pientenkin vaivojen kanssa. Maksujen takia lääkärikäynnin laiminlyövillä sen sijaan voi jäädä hoitamatta sairauksia, jotka pääsevät yltymään vakavammiksi.
– Heikompiosaisten piirissä seurauksena on palveluiden alikäyttöä ja hyvätuloisilla ja työterveydessä olevilla turhaa käyttöä, Kortelainen toteaa.
Vertailun vuoksi: yksityisiin terveysvakuutuksiin perustuvassa Yhdysvaltain terveydenhuollossakin vakuutetuilta peritään käyntimaksuja. Niiden tarkoituksena on luoda lääkärikäynnille pieni kynnys, jotta hoitoon ei hakeuduttaisi tarpeettomien vaivojen vuoksi.
4. Kaikki maksavat työterveyshuollosta, mutta vain osa saa hoitoa
Työterveyshuollon maksavat työnantajat, kuuluu yleinen hokema. Se pitää paikkansa vain osittain.
Todellisuudessa työterveyshuollosta maksaa myös työntekijä. Asiaa ei yleensä huomata, koska maksusta ei tule laskua eikä se näy palkkakuitilla, kuten esimerkiksi puhelin- tai autoetu.
Työntekijät kuitenkin maksavat työterveyshuollosta – pienempinä palkkoina.
– Kuinka paljon pienempinä, on todella vaikeaa arvioida, mutta selvää on, että työntekijä maksaa piilokustannusta pienempien palkkojen muodossa, sanoo THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo.
Työntekijöiden lisäksi työterveyshuollosta maksaa verotukien kautta koko yhteiskunta.
Valtaosa työterveyshuollon palveluista on nimittäin verovapaita. Julkisten menojen kannalta ei ole merkitystä, muodostuuko kustannus menetetystä verotulosta vai työnantajille jaettavasta rahallisesta tuesta.
Toinen veroetu on työnantajien verovähennysoikeus työterveyden maksuista. Työnantajat voivat vähentää lähes kaikki työterveyshuollon maksut verotuksessaan.
Sitä ei ole tiedossa, kuinka suuri kustannus työterveyshuollon verotuista muodostuu. Tutkimusta työterveyshuollon rahoituksesta ei ole tehty.
Sitran vanhempi neuvonantaja, vuosikausia terveydenhuoltojärjestelmän parissa työskennellyt Antti Kivelä on hahmotellut veronmaksajien kustannuksia suuntaa-antavasti.
150 euroa maksavasta työterveyskäynnistä veroetua tulee esimerkiksi 30 prosentin veroprosentilla lähes 50 euroa.
Työnantajalle vähennettävää tulisi nykyisellä 20 prosentin yhteisöverolla noin 30 euroa.
Yksittäisestä lääkärikäynnistä verotuloa jäisi saamatta tällöin 80 euroa. Vuosittainen verotuki työterveydenhuollolle olisi Kivelän laskelman perusteella noin 300 miljoonaa.
– Tämäkin arvio on konservatiivinen, todellisuudessa kustannus voi olla vielä paljon suurempi, Kivelä sanoo.
5. Huonot kannustimet: työterveyshuolto haluaa myydä hoitoa mahdollisimman paljon
Työterveyshuolto ylihoitaa asiakkaitaan myös siksi, että lääkäreille ja lääkäriyhtiöille se tarkoittaa suurempia tienestejä.
– Toimenpiteiden määrään perustuva palkkaus johtaa siihen, että lääkäreillä ja yrityksillä on kannustin tehdä niitä mahdollisimman paljon, sanoo terveystaloustieteen professori Petri Böckerman.
Julkisessa terveydenhuollossa sen sijaan arvioidaan tarkkaan, mikä vaiva edellyttää lääkärikäyntiä tai laboratoriokokeita.
Tulos on se, että työterveyshuollossa hoidetaan osin hyvin olemattomia vaivoja ja tehdään vähemmän tarpeellisia tutkimuksia. Julkisella puolella kynnys lääkärille pääsemiseen voi olla hyvinkin korkea.
6. Työterveyshuollon tyhjäkäynti vaikeuttaa lääkäripulaa
Suomessa on kova pula lääkäreistä.
Erityisen vaikeaa on täyttää terveyskeskuslääkärien virkoja, koska paremmat työolot vetävät lääkäreitä yksityiselle puolelle ja työterveyteen. Siellä palkat ovat korkeampia, työehdot parempia, työajat joustavampia ja potilaiden vaivat keskimäärin helppohoitoisempia.
– Työterveyshuollon lääkärit hyödyttävät vain työterveyshuollon piirissä olevia ja ovat poissa esimerkiksi työttömien hoitamisesta, Mika Kortelainen toteaa.
Esimerkiksi lääkärien täydennyskoulutuksesta valtaosan maksaa kuitenkin julkinen sektori.
Lääkäripulaa pahentavat yksityislääkärien ja työterveyshuollon tyhjät tunnit. Tyhjäkäyntiä tulee, koska osa vastaanottoajoista jää aina käyttämättä.
Petri Böckerman toteaa, että niukka lääkäriresurssi olisi tehokkaammassa käytössä, jos koko väestöä hoidettaisiin yhden järjestelmän piirissä.
– Työterveyshuollossa on jatkuvasti vapaata kapasiteettia. On aika turvallista olettaa, että universaalissa mallissa lääkärien työaika käytettäisiin tehokkaammin.
7. Asiantuntijat: Alihoitaminen heikentää työllisyyttä
Työttömien vaikeus päästä lääkäriin heikentää todennäköisesti työllisyyttä.
Lukemattomat tutkimukset osoittavat, että terveydentila vaikuttaa työllistymiseen: parempi terveys, suurempi todennäköisyys työllistyä.
– Sikäli näyttää selvältä, että jos kaikilla olisi yhtä helppo, nopea ja edullinen pääsy perusterveydenhuoltoon, työllisyys olisi korkeampaa, THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo sanoo.
Asiasta ei ole empiiristä tutkimusta, joten vaikutuksen suuruutta voidaan vain arvailla.
Böckerman toteaa, että terveydenhuollon resurssien ohjaaminen työttömien pariin olisi perusteltua siksikin, että monet nykyisin käytettävistä aktivointitoimista eivät auta esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä.
– Heillä esteenä ovat usein juuri terveysongelmat, Böckerman sanoo.
Voit keskustella aiheesta 28.6. klo 23 saakka.
Lue lisää: