Suomen naisten cheermaajoukkue nappasi neljännen peräkkäisen MM-kultansa: ”Mieletön veto”

Suomen naisten cheermaajoukkue voitti lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa neljännen peräkkäisen MM-kultansa cheerleadingin MM-kisoissa Yhdysvaltain Orlandossa. Voitto irtosi selkeällä erolla Yhdysvaltoihin.

Pronssi meni yllättäen Saksaan.

– Sanoinkuvailematon fiilis. Koko kauden paras suoritus MM-finaalissa. Saimme niin ansaitun maailmanmestaruuden, joukkueen kapteenit Tuuve Häkkinen ja Emmi Reenkola hehkuttivat cheerleadingliiton verkkosivuilla.

Myös päävalmentaja Maria Wahlroos ylisti suojattiensa suoritusta.

– Tänään joukkue ylsi ehdottomasti parhaimpaan suoritukseen mitä olisi ikinä voinut kuvitella. Joukkueen MM-finaalisuoritus oli aivan mieletön veto ja nyt fiilis on sen mukainen, Wahlroos hehkutti.

Suomi pääsi juhlimaan maailmanmestaruutta pitkästä aikaa yleisön edessä. Vuonna 2020 mitalit jäivät koronan takia jakamatta ja viime vuonna kisa käytiin virtuaalisena.

Naisten cheermaajoukkueen lisäksi myös muut suomalaisjoukkueet loistivat. Kaikki aikuisten maajoukkueet ylsivät kolmen parhaan joukkoon, kun sekamaajoukkue ja tanssimaajoukkue ylsivät MM-pronssille.

Junioreiden MM-kilpailuissa Suomi sai tyttöjen cheer-sarjasta hopeaa.

Lue myös:

Cheerleadingin MM-kisoista Yhdysvalloista Vaasaan neljä hopeamitalia

Suomi on suistanut Yhdysvallat cheerleadingin valtaistuimelta ja määrittää jopa lajin taitotason – nyt haussa on neljäs peräkkäinen maailmanmestaruus

Source Link yle.fi