Suomen on katkaistava napanuoransa fossiilidiktaattoreihin – Sekä Ukrainan että ilmaston vuoksi

Euroopan ja Suomen irrottaminen fossiilienergiasta olisi pitänyt tehdä ilmastosyistä jo vuosia sitten. Paras hetki siihen on kuitenkin nyt, koska ostamalla venäläisiä fossiilisia polttoaineita länsimaat rahoittavat Putinin hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Ympäristöliike on jo vuosikymmeniä puhunut fossiilienergian käytön ja tuonnin kestämättömyydestä. Fossiilisten polttoaineiden käyttäminen on suurin syy ilmaston lämpenemiseen ja luontokatoon. Yksi ilmastoaktivistien keskeisimmistä vaatimuksista onkin ollut fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopuminen ja niiden korvaaminen uusiutuvalla energialla. Politiikassa tämä vaatimus on ollut helppo sivuuttaa vihreänä haihatteluna ja epäolennaisuutena, sillä sen perusteet ovat liittyneet ilmastoon ja ympäristöön.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa muutti pelin. Euroopassa herättiin siihen tosiseikkaan, että Venäjältä ostettu raakaöljy, maakaasu ja kivihiili rahoittavat Venäjän valtion sotakonetta. Länsimaiden riippuvuus fossiilienergiasta tarkoittaa myös riippuvuutta Venäjästä. Se merkitsee Putinin tukemista rahalla: jokainen euro, joka käytetään Venäjältä ostettuun öljyyn, rahoittaa Kremlin valloitussotaa Ukrainassa. Toisin sanoen: fossiilienergiasta irtautuminen tarkoittaa myös energiapoliittista itsenäistymistä Venäjästä.

Yhtäkkiä vihreästä siirtymästä kiinnostuivat myös sellaiset piirit, jotka aikaisemmin saattoivat sivuuttaa ilmastonmuutospuheen epäolennaisena. Kun uusiutuvasta energiasta tuli ilmastokysymyksen lisäksi myös turvallisuuspoliittinen asia, siitä kiinnostuivat myös maanpuolustushenkiset ja konservatiivit, jotka eivät tähän asti ole hoputtaneet energiapolitiikan uudistamiseen.

Riippuvuutta Venäjästä

Koko Eurooppa on siis herännyt riippuvuuteensa venäläisestä fossiilienergiasta ja huomaa joutuneensa Venäjän hyökkäyssodassa maksumiehen rooliin. Ukrainalaisten ammattiliittojen laskelmien mukaan EU-maat maksoivat sodan ensimmäisen kuukauden aikana fossiilisista polttoaineista yli 14 miljardia euroa Venäjälle, joka on käyttänyt varoja sotakoneensa rahoittamiseen.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Kysytään tutkija ja tietokirjailija Janne M. Korhoselta. Haastattelin Korhosta maaliskuun lopulla KU:n Kaikki Uusiksi -podcastissa.

– Sanotaanko näin, että tämä ei tullut yllätyksenä, eikä tämän olisi pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä. Jälleen kerran opimme historiasta sen, ettei historiasta opita mitään, Korhonen huokaa.

– Sellaiset asiat, joita olen ennustanut jo yli kymmenen vuoden ajan, alkavat nyt näkyä. Katsoin, että olen noin yksitoista vuotta sitten kirjoittanut, että meillä on ongelma energiariippuvuuden kanssa, ja sen ongelman nimi on Venäjä.

Korhonen kertoo kirjoittaneensa riskistä siinä, että Euroopan energiariippuvuus venäläisestä fossiilisesta polttoaineesta lisääntyy. Tällöin tulevissa kriiseissä Venäjä voi käyttää riippuvuutta hyväkseen monilla ikävillä tavoilla. Tutkija ei kuitenkaan ole täysin pessimistinen uuden tilanteen edessä:

– Tässä on nyt kuitenkin se hopeareunus, että vähän hitaammallekin alkaa selvitä, minkä takia on huono idea, että energian kaltaisen pääresurssin ”hana” annetaan tällaisen tinapillidiktaattorin kontrolloitavaksi.

Kuinka riippuvaisia me Suomessa sitten olemme ulkomaisista tuontifossiileista? Todella riippuvaisia.

Energiantuotantomme on kiinni öljyn, kaasun, hiilen, ydinpolttoaineen ja sähkön tuonnista ulkomailta. Energiankulutuksestamme ulkovalloista riippuvaista tuontienergiaa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 yhteensä noin 57 prosenttia. Se jakautuu öljyyn (22 prosenttia kokonaiskulutuksesta), ydinenergiaan (18 prosenttia), hiileen (7 prosenttia), maakaasuun (5 prosenttia) ja sähkön nettotuontiin (5 prosenttia). Lukuun ottamatta pieniä määriä biopohjaisia korvikkeita käytännössä kaikki Suomen öljypolttoaineet, kaasu sekä hiili joudutaan jatkossakin tuomaan ulkomailta.

”Roistovaltioiden energiakahle”

Janne M. Korhonen on yksi Energiaitsenäisyys-kansalaisaloitteen vireillepanijoista. Aloite vaatii ”Suomen irrottautumista roistovaltioiden energiakahleista”, ja sen tavoitteena on saada eduskunta säätämään laki, joka sisältää sitovan tavoitteen Suomen energiaitsenäisyydestä vuoteen 2030 mennessä.

Kansalaisaloitteen laatijat tarkoittavat energiaitsenäisyydellä sitä, että Suomi on energiapoliittisesti riippumaton sellaisista valtioista, jotka eivät ole ”sitoutuneet pelaamaan muiden maiden kanssa samoilla säännöillä”. Käytännössä se siis tarkoittaisi energian tuonnin lopettamista kokonaan sellaisista maista, jotka rikkovat kansainvälistä oikeutta.

Toinen kansalaisaloitteen vireillepanijoista, filosofi Tere Vadén, on pitänyt esillä analyysiä siitä, että olemme eläneet pitkään yhteiskunnassa, jossa energiankulutuksen loputon lisääminen on otettu annettuna. Elintaso on kasvanut, on tuotettu lisää tavaraa, ja tähän kaikkeen tarvitaan energiaa.

Kun energiankulutuksen jatkuva kasvu on hyväksytty, on ollut helppo tuudittautua siihen tunteeseen, ettei energian tuotantotavalla tai alkuperällä ole niinkään väliä. Tärkeintä on ollut, että energiaa saa helposti ja halvalla. Öljy, kivihiili ja maakaasu ovat sekä helppoja että halpoja. Näin on syntynyt yhteiskuntien riippuvuus fossiilisista polttoaineista, ja se on tehnyt siirtymän saastuttavista voimanlähteistä vaikeaksi. Fossiilisista polttoaineista luopuminen tarkoittaisi energiankulutuksen vähentämistä ainakin hetkellisesti, mikä taas merkitsisi elintason laskua.

Ihmiskunta on vetänyt yhtäläisyysmerkit kasvavan elintason ja kasvavan energiankulutuksen välille, emmekä nyt uskalla päästää niistä irti. Voiko paremman elämän kuitenkin irrottaa yhä suuremmasta energiankulutuksesta?

– Emme ole edes hirveästi ajatelleet koko hommaa, Janne M. Korhonen sanoo ja kertoo syyksi sen, että tähän saakka energiankulutusta on kyetty lisäämään.

– Ei ole syvällisesti mietitty sitä, onko edes totta, että elintasoa ei voida parantaa siten, että energiankulutus ei nousisi. On hyviä syitä uskoa siihen, että se ei ole totta. Viime vuosina tulleen tutkimustiedon perusteella on perusteltuja syitä uskoa, että voitaisiin tarjota nykyistä vastaava tai parempikin elintaso merkittävästi pienemmällä energiankulutuksella kuin nyt.

”Millaista yhteiskuntaa pidämme yllä ja voimmeko edes ylläpitää sitä?”

Korhonen muistuttaa, että kehitys on ollut kiinni myös poliittisista valinnoista: Millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa? Minkälaisia aloja haluamme tukea?

Ehkä meidän pitäisi miettiä, millaista yhteiskuntaa pidämme yllä ja voimmeko edes ylläpitää sitä. Siihen on nyt hyviä syitä.

Raha hölskyy

Silloin on veisattava, kun virsikirja on auki. Nyt se on auki juuri oikealta aukeamalta, sillä siirtymälle uusiutuvaan energiaan on nyt kaikki syyt: Se on hyväksi ilmastolle, ja se lopettaa diktatuurien hallinnon tukemisen. Se myös luo uutta työtä, sillä jonkun on suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä uusia tuulivoimaloita. Tämä kaikki työllistää sekä suorittavan työn ammattilaisia että korkeasti koulutettuja asiantuntijoita.

Loikka päästöttömään energiaan on jo pitkään ollut välttämätön ja mahdollinen, mutta se on myös taloudellisesti kannattava. Janne M. Korhonen sanoo, että muutosta tulee kiihdyttämään erityisesti se, että markkinoilla huomataan, kuinka edullista sähköä uusiutuvilla keinoilla saadaan tehtyä. Tutkija pitää uskottavana, että kymmenen vuoden sisällä tuulivoiman hinta laskee edelleen:

– Kun tuulivoimaa rakennetaan enemmän, opimme myös rakentamaan sitä halvemmalla. Tekemällä oppii.

On aivan todennäköistä, että vuonna 2032 tuulivoima tuottaa sähköä niin halvalla, että teollisuuden toimijat alkavat vaatimaan, että siirtymää uusiutuvaan energiaan on kiihdytettävä, koska muuten suomalainen teollisuus jää kilpailijoista jälkeen.

Kyse ei siis ole niinkään siitä, että vihreään siirtymään ei olisi varaa, vaan siitä, että valtiot eivät ole tehneet riittävää aloitetta.

– Maailmassahan ei ole puutetta rahasta. Varsinkin erilaisissa rahastoissa hölskyy valtavia määriä käteistä odottamassa sopivia sijoituksia, Korhonen sanoo.

Korhonen kertoo törmänneensä toistuvasti tapauksiin, joissa olisi ollut valtavasti tahtoa sijoittaa pääomaa vähäpäästöiseen energiaan, mutta sopivia projekteja ei ole löytynyt. Yhdeksi pullonkaulaksi hän nimeää tuulivoimassa sen, ettei Suomessa ole ollut riittävästi toimijoita, joilla olisi kykyä valmistella tuulivoimahankkeita.

– Sopivia hankkeita ei löydy, koska kellään ei ole oikein varmuutta siitä, miten yksittäiset valtiot aikovat tämän asian hoitaa. Tässä on ollut vähän muna-kana-ongelmaa: kaikki kyttäävät sitä, miten lähdetään liikkeelle ja miten homma lopulta hoidetaan.

Mitä sitten tarvitsisi tehdä? Tutkija Korhonen perää valtioilta selkeitä suunnitelmia ja aikamääreitä niiden toteuttamiselle.

– Olisi hyvin edullista, jos kyettäisiin esittämään selkeitä deadlineja. Sovitaan vaikkapa, että öljyn polttaminen loppuu tiettyyn päivämäärään mennessä, ja sitten seuraava päivämäärä, jolloin olemme päästöttömiä.

Korhosen mukaan Suomen hallituksen tavoite olla maailman ensimmäinen hiilineutraali hyvinvointivaltio vuoteen 2035 mennessä on hyvä, mutta se tarvitsee tuekseen konkreettisia suunnitelmia.

– Tavoitteiden saavuttamiseksi on oltava myös suunnitelmia, ja huonokin suunnitelma on parempi kuin ei suunnitelmaa lainkaan. Suunnitelmat toisivat varmuutta, joka auttaisi avaamaan näitä sijoituksia.

Liikenne sähköiseksi

Entä mitä voisimme tehdä juuri nyt? Janne M. Korhosen mukaan täsmäkeino napanuoran katkaisemiseen Venäjältä olisi juuri nyt liikenteen öljyriippuvuuden mahdollisimman nopea lopettaminen.

– Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ainakin pakettiautoluokkaan saakka sähköistetään kaikki liikenne. Siitä ylöspäin voidaan käyttää biokaasua, polttokennoja tai todennäköisesti aivan suoraan sähkövetoisia autoja. Tätä pitäisi nyt lähteä suoraan tukemaan.

Korhonen kehottaa laskemaan numeroita:

– Sillä rahalla, jonka nyt maksamme Putinille öljystä, voitaisiin vaikkapa ostaa aika monta sähköautoa suoraan ihmisille. Tai mieluummin ehkä tuettaisiin sitä sähköauton hankkimista muuten, Korhonen veistelee.

Janne M. Korhosen mukaan ratkaisuja olisi jopa parempi tehdä nopeasti kuin hitaasti. Hän tekee vertauksen:

– Olemme vähän niin kuin yrittämässä siirtyä uuteen autoon siten, että korvattaisiin vanhasta autosta osa kerrallaan.

Niin energiapolitiikassa kuin autohankinnassa yhden osasen vaihtaminen kerrallaan on hidasta, kallista, vaikeaa ja epäkäytännöllistä. Mieluummin kannattaa ostaa uusi auto ja päästä nitkuttelusta kerralla eteenpäin.

– On olemassa perusteltuja syitä uskoa, että nopeampi siirtymä olisi myös ihan rahallisestikin selvästi halvempi. Ainakaan se ei ole läheskään niin kallis kuin uskotaan.

Suomi ei ole yksin

Entä jos emme nyt tee tätä kaikkea? Jos jatkammekin halpoihin fossiilisiin energianlähteisiin tottunutta elämää ja niille perustuvaa yhteiskuntaa? Ensinnäkin rahoillamme jatkettaisiin diktaattorien tukemista. Ukraina on viimeisin esimerkki mielivaltaisten hallitsijoiden aiheuttamista katastrofeista, mutta se ei tule olemaan viimeinen, jos öljyriippuvainen maailma jatkaa diktatuurien tukemista.

Toiseksi fossiilisen energian käytön seurauksena on ilmaston peruuttamaton lämpeneminen. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin eli IPCC:n tuoreimman raportin mukaan ihmiskunnan on tehtävä muutoksia talouden ja yhteiskunnan rakenteisiin seuraavien seitsemän vuoden aikana tai muuten puolentoista asteen lämpeneminen ilmastossa on peruuttamaton.

Kustannukset, jotka ilmastokriisi toteutuessaan aiheuttaisi, tulisivat olemaan moninkertaisesti suuremmat kuin ne, joihin on nyt sitouduttava välttääksemme katastrofin. Rahat eivät siis lopu tehdessämme siirtymää uudistuvaan energiaan, mutta ne varmasti loppuvat silloin, kun ilmastonmuutos on peruuttamattomasti tapahtunut.

Suomi ei ole energiasiirtymässään yksin. Alankomaat on ilmoittanut tuplaavansa merituulivoiman tuotantonsa vuoteen 2030 mennessä. Venäläisestä maakaasusta riippuvainen Italia sijoittaa ennennäkemättömiä summia merituulivoiman rakentamiseen. Saksa viisinkertaistaa aurinkovoiman tuotannon ja luopuu uusien polttomoottoriautojen myynnistä vuoteen 2035 mennessä.

Jos sota Ukrainassa pitkittyy, paine irtautua venäläisestä fossiilienergiasta kasvaa myös muissa Euroopan maissa. Nyt on tehtävä poliittisia ratkaisuja myös sen eteen, että siirtymä pois venäläisestä fossiilienergiasta ei tarkoita siirtymää kohti jossain muualla tuotettua fossiilienergiaa vaan aidosti uusiutuvaa ja kestävää energiaa.

Niin Ukrainan kuin meidän kaikkien vuoksi.

 Kuuntele Janne M. Korhosen haastattelu KU:n Kaikki Uusiksi -podcastista