Banner Before Header

Suomessa todettu 8 661 uutta korona­tartuntaa – katso tilanne eri kunnissa

Eilen uusia tartuntoja raportoitiin reilut 9 700.

Korona kuormittaa sairaanhoitopiirejä epätasaisesti

Korona kuormittaa tällä hetkellä sairaanhoitopiirejä epätasaisesti. STT kysyi asiaa viidestä sairaanhoitopiiristä, ja niistä kriittisin tilanne on Helsingin ja Uudenmaan alueella. Siellä koronapotilaiden määrä on ollut nousussa eikä tilanteen uskota muuttuvan lähiaikoina.

Pohjois-Savossa tilanne on puolestaan niin hyvä, että apua on voitu tarjota muille.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella sairaalahoito oli pahoin kuormittunut joulukuussa, mutta nyt tilanne on hieman parantunut. Lapissa koronapotilaiden tilanteen kerrotaan jatkuvan tasaisena omikronmuunnoksen runsaasta leviämisestä huolimatta.

Varsinais-Suomessa tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä laski joulun jälkeen, mutta nyt luku on pikkuhiljaa noussut. Tilanteen kerrotaan kuitenkin olevan suhteellisen hyvä.

Source Link is.fi