Suomessa unelmaansa elävä Markel Crawford pelastui USA:n pahimpiin kuuluvasta huumehelvetistä koripallon avulla – tie Joensuuhun sisältää hirvittävän tragedian

– Joukkuekaverini ovat kysyneet, oliko elämä kotialueellani samanlaista kuin The Wiressa. Välillä se oli juurikin sellaista.

Vuosina 2002–2008 esitetty The Wire ravisteli Yhdysvaltoja kuvauksellaan köyhän Baltimoren huumesodasta ja siihen liittyvästä poliittisesta juonittelusta.

Entisen rikostoimittajan David Simonin ja entisen poliisin Ed Burnsin käsikirjoittamaa sarjaa pidetään yhteiskuntakriittisyytensä vuoksi yhtenä 2000-luvun parhaista televisio-ohjelmista.

Sarja kertoi kipeän todentuntuisella tavalla, millaiseen ahdinkoon päättäjien vallanhimo ja syvälle järjestelmään iskostunut epätasa-arvo ajoivat toivottomiin olosuhteisiin syntyneitä ihmisiä.

Suomalaiselle televisioyleisölle The Wire (suom. Langalla) tarjosi kiinnostavan, mutta myös kaukaiselta tuntuvan maistiaisen USA:n huumelähiön todellisuudesta.

Koripalloilija Markel Crawfordille tuo elämä oli totisinta totta.

– Jokainen päivä oli selviytymistaistelua. Huumeet olivat kaikkia koskettava ongelma. Ihmiset kävelivät kaduilla aseet käsissä. Kun olimme lapsia, emme tienneet paremmasta, Crawford muistelee.

Crawford, 27, kasvoi pienessä Bethel Groven kaupunginosassa vajaan kymmenen kilometrin päässä Memphisin keskustasta. Memphis sijaitsee eri osavaltiossa kuin The Wiren tapahtumapaikka Baltimore, mutta Crawfordin kuvailu on kuin kulttisarjasta.

Bethel Grove oli köyhä ja unohdettu naapurusto, jonka olemassaolosta eivät tienneet kaikki memphisiläisetkään. Yhteisön sisällä kaikki tunsivat kuitenkin toisensa ja alueen ongelmat.

Huumekauppa rehotti, rikollisjengit ottivat säännöllisesti yhteen ja asukkaiden arkea leimasi köyhyyden luoma toivottomuus.

Myös Crawfordin monilapsinen perhe kamppaili jokapäiväisen toimeentulon kanssa. Pahimpina aikoina perheellä ei ollut kotitalossaan muita huonekaluja kuin yksi patja ja lipasto. Joulut ja kiitospäivät jäivät usein väliin.

– Totuimme siihen, ettei meillä ollut ruokaa tai kunnon vaatteita. Vietimme juhlapyhiä, jos kirkko lahjoitti jouluksi tai kiitospäiväksi ruokaa. Sellaista köyhyyttä näki alueellamme joka päivä.

Crawford löysi pikkuveljensä Chesterin kanssa Bethel Groven kaduilta jotain, joka toi toivoa. Puistokentillä käydyt koripallopelit opettivat olemaan pelkäämättä isompiaan.

Kovia kokeneet nuoret saivat kiihkeistä peleistä aitoa iloa. Sen huomasi myös Crawfordien naapuri Dean Cleaves, joka hankki pihalleen koripallotelineen naapuruston lasten käyttöön.

Crawfordin veljekset pelasivat Cleavesin pihamaalla aamusta iltaan.

– Jos Dean ei olisi antanut minulle palloa, en tiedä, mitä tekisin nyt. Hänen pieni koripallotelineensä muutti elämämme. Saimme olla paikassa, jossa ei ollut rikollisuutta, sillä ihmiset kunnioittivat Deania ja hänen talonsa rauhaa. Perheeni on hänelle ikuisesti kiitollinen, Crawford kertoo.

Koripallosta tuli enemmän kuin rakas harrastus. Laji tarjosi mahdollisuuden paeta Bethel Groven ongelmia ja valtaansa kasvattavia rikollisjengejä.

– Siihen aikaan jengien jäsenet tulivat kouluihin, puistoihin ja kaduille rekrytoimaan nuoria riveihinsä. He houkuttelivat liittymään jengiin lupaamalla koko elämän kestävää suojelua. Monilla nuorilla ei ollut kotona turvallista. He kaipasivat huolenpitoa, isähahmoa tai vain tukea. Jengit lupasivat tarjota kaikkea sitä.

Liittymispäätös oli monille helppo. Jengeihin kuulumista pidettiin luonnollisena osana alueen elämää.

– Suurin osa lapsista ei tuntenut muuta kuin köyhyyttä. Heidän vanhempansa olivat tilanteessa, jossa he eivät voineet tarjota lapsilleen parempaa elämää. Oli normaalia kasvaa ilman odotuksia paremmasta.

Jengipomot kunnioittivat kuitenkin koripalloa ja heitä, jotka lajissa pärjäsivät. Tavoitteellisesti harjoittelevat ja lahjakkaat nuoret jätettiin rauhaan.

Crawford oli taitava ja ennen kaikkea nälkäinen kehittymään. Hän hoksasi, että koripallossa oli vaihtoehto, mahdollisuus pysyä kaidalla tiellä.

– Aina se ei onnistunut, mutta laji piti minut pois pahimmista ongelmista. Jengiläiset rakastivat koripalloa. Se oli heille myös tapa tehdä rahaa vedonlyönnin avulla. He eivät halunneet, että hyville pelaajille tapahtuu mitään pahaa.

”On helppo sokaistua”

Koripallounelmasta ei ollut helppoa pitää kiinni Bethel Grovessa. Rahapula ja päihdeongelmat sotkivat Crawfordien perhe-elämää.

Markel ja pikkuveli Chester hankkivat jo lapsina suurimman osan perheen tuloista. Kaksikko kiersi puistoissa ja kerhotaloilla pelaamassa koripalloa tai biljardia rahasta.

Nuoret jäivät usein huolineen yksin. 12-vuotiaana Crawford oli lähellä luovuttaa.

– Kukaan ei tuntunut huomaavan työtä, jota tein kehittyäkseni pelaajana. Ajattelin, että antaa olla, tehdään samaa, mitä kaikki muutkin. Myydään huumeita tai tehdään jotain muuta, jota ei pitäisi tehdä.

Crawfordin veljekset päätyivät nuorisovankilaan, eikä Markel päässyt yläasteen koripallojoukkueen testeihin. Joukkueen valmentaja Sherman Jones oli kuitenkin pannut merkille katujen kasvatin taidot.

Kun Crawford pääsi vapaaksi, Jones otti pelaajan puheilleen ja kertoi tämän olevan erityinen. Vaihtoehtoja olisi kaksi: päätyä vankilaan tai valita koripallo.

Painokas juttutuokio muutti Crawfordin elämän. Helppo huumeraha houkutti lapsia ja nuoria, joilla ei ollut mitään, eikä koripalloilijanalku ollut poikkeus.

– Näin ympärilläni ikäisiäni lapsia, joilla oli rahaa ja yllään parhaat vaatteet. Totta kai siinä ajattelee, miksei minulla ole sellaista. Silloin on helppo sokaistua ja unohtaa isompi kuva. Ilman Shermanin sanoja olisin todennäköisesti samassa veneessä huumeita myyvien kavereiden kanssa.

– Sillä, että Sherman tajusi potentiaalini ja sen, miten paljon rakastin lajia, oli minulle valtava merkitys. Samalla hän opetti minulle, että ensin piti kasvaa mieheksi, sitten vasta koripalloilijaksi, Crawford muistelee.

Lupaavan nuoren kehitys jatkui läpi yläasteen ja lukion. Bethel Groven katupeleissä Crawford oli sisäistänyt, ettei kentälle ollut asiaa ellei pärjännyt.

Jokainen peli oli pelattava kuin se olisi viimeinen. Puistokentillä omaksuttu asenne oli merkittävä etu koulujen otteluissa, jossa vastaan asettui usein isompikokoisia pelaajia.

Huippuvalmentajat ja -yliopistot kiinnostuivat Crawfordista, eikä mielenkiinto hiipunut edes pahaan takaiskuun ennen viimeistä lukiovuotta. Polven eturistisiteen repeämä piti Crawfordin poissa parketeilta yli vuoden.

Pettymys oli raju. Menestyksennälkäinen nuori oli viimein saanut janoamaansa tunnustusta, ja lukion päätösvuoden piti olla lopullinen läpimurto.

Puuduttavien kuntoutusohjelmien keskellä lopettaminen kävi ajoittain mielessä, mutta Crawford muisti valmentajalleen ja perheelleen tekemänsä lupauksen.

– Vanhaan elämään olisi ollut helppo palata ja siihen olisi otettu avosylin vastaan. Takaraivossani oli kuitenkin aina ajatus, että perhe on tärkein. Mietin, mitä koripalloilun lopettaminen tarkoittaisi heille.

Päätös jäädä kotikaupunkiin perheen ja ystävien lähelle tuntui luontevalta, mutta jos Crawford pystyisi nyt palaamaan ajassa taaksepäin, hän toimisi toisin.

Memphis oli liian lähellä Bethel Groven ongelmia aikana, jolloin NBA:sta haaveilevan pelaajan olisi pitänyt panostaa puhtaasti uraansa.

– Vaikka asuin Memphisin keskustassa, kuka tahansa Bethel Grovesta pystyi soittamaan ja pyytämään apua. Unohdin keskittyä itseeni ja koripalloon. NBA:han riittää tunkua. Jos liigan tarkkailijat näkevät pienenkin kauneusvirheen, peli voi olla pelattu, Crawford sanoo.

– Olin huolissani yhteisöstäni. Väkivalta oli jokapäiväistä. Yritin suojella läheisiäni ja tarjota heille mahdollisuuksia parempaan elämään. Siinä tilanteessa oli vaikeaa antaa pelille kaikkeani.

Elämän kovin isku

Huoli ei ollut turhaa. Aseväkivalta on lisääntynyt viime vuosina ympäri Memphisiä, mukaan lukien Bethel Grovessa.

Marraskuussa 2019 Crawford koki pahimman painajaisensa, kun pikkuveli Chester ammuttiin kotikadullaan kuoliaaksi 23-vuotiaana. Crawford menetti paitsi veljensä myös parhaan ystävänsä, joka oli kulkenut tiiviisti rinnalla lapsuudesta saakka.

– Hänen kuolemansa järkytti kaikkia, eikä shokki ole poistunut mihinkään. “CJ” oli perheemme valo, yksi hauskimmista ihmisistä, joita tiedän. Perheemme on vieläkin kieltämisvaiheessa. On vaikeaa ymmärtää, että hän on poissa, Crawford sanoo.

Crawford pelasi tuohon aikaan G-liigaa kalifornialaisjoukkue Agua Caliente Clippersissa. Veljen kuoleman jälkeen lupaavasti alkanut kausi eteni sumussa. Koripallo menetti merkityksensä.

– CJ seurasi aina pelejäni ja antoi niistä rehellistä palautetta. Ilman hänen tukeaan pelaamisessa ei tuntunut olevan järkeä. Yritin pysyä kentällä poissa jaloista ja vain päästä sen jälkeen kotiin. Urani otti valtavasti takapakkia.

Crawford tietää, ettei hänen perheensä ole ainoa, joka joutuu elämään surun ja kaipauksen kanssa.

Syyskuussa seitsemän ihmistä kuoli yhden viikonlopun aikana ympäri Memphisiä sattuneissa ammuskeluissa. Heinäkuussa itsenäisyyspäivän ilotulituksia ulkona seurannut seitsemänvuotias memphisiläispoika kuoli, kun ohiajavasta autosta alettiin ampua.

Noin kuukausi sitten 16-vuotias Emmit Beasley sai surmansa ystävänsä hautajaisissa Pohjois-Memphisissä tapahtuneessa ammuskelussa. Esimerkkejä pelkästään tältä vuodelta riittää.

Tennesseen osavaltiossa sijaitseva yli 600 000 asukkaan Memphis on yksi USA:n pahimpia aseväkivallan kehtoja.

– Syyskuussa 13-vuotias avasi tulen memphisiläisessä koulussa. Pelkästään siitä pitäisi ymmärtää, että aseen hankkiminen on liian helppoa, Crawford sanoo.

– Jos olet 17-vuotias, voit hankkia aseen panttilainaamosta. Mitään lupia ei kysytä. Se on sairasta. Ihmiset hankkivat aseen ennen vaatteita. Vihaan sitä, mutta se on alueen tapa, koska lopulta kyse on selviytymisestä. Tyypilliseen päivään kuuluu, että jostain kuuluu laukauksia. Et koskaan tiedä, milloin on viimeinen päiväsi.

Rikossarja The Wire kuvasi, kuinka Baltimoren poliisin taistelu huumeita vastaan kohdistui tosiasiassa huumeita kadunkulmassa kaupitteleviin köyhiin nuoriin taustalla naruja vetelevien – elinkeinoelämässä ja politiikassa vaikuttavien – rikkaiden huumeparonien sijaan.

Sarjan ystäväksi tunnustautuva Crawford kokee, että jotain vastaavaa tapahtuu, kun puhutaan aseväkivallasta.

Memphisin päättäjät ovat ilmaisseet useaan otteeseen huolensa kasvavista rikostilastoista, mutta käytännön teot ovat jääneet vähäisiksi.

– Luulen, etteivät päättäjät välitä. He sulkevat silmänsä ongelmalta, vaikka ovat itse säätäneet lait, joiden ansiosta nuori saa hankittua aseen ennen ajokorttia.

Crawford sanoo, että hän hävittäisi kaikki aseet, jos vain voisi.

– Aselakien pitäisi olla tiukemmat. Aseen hankkimiseen pitäisi olla luvat, aseiden myyjiä pitäisi valvoa kunnolla ja ihmisten rikoshistoriaa pitäisi ottaa paremmin huomioon. Mutta päättäjiä huolettavat muut asiat. Heitä kiinnostaa raha, ja sitä asebisnes tarjoaa.

Järjestelmä on kaikkea muuta kuin ihanteellinen, mutta Crawfordin elämässä ei ole sijaa katkeroitumiselle. Muisto pikkuveljestä on antanut koripalloilijalle voimaa.

– Perheestä huolehtiminen oli yhteinen tehtävämme. Jos lopettaisin, tuottaisin veljelleni pettymyksen. Kaikista ihmisistä halusin tehdä juuri hänet ylpeäksi. Jos hän olisi täällä, hän ei haluaisi minun kieriskelevän itsesäälissä. Hän haluaisi minun pitävän itsestäni ja perheestämme huolta.

Toivoa tuo myös Crawfordin seitsemänvuotias poika. Äitinsä kanssa Memphisissä asuva poika seuraa isänsä uraa tarkalla silmällä.

– Poikani soittelee koko ajan ja kyselee, miten minulla menee ja menevätkö pelit hyvin. Lapset antavat perspektiiviä. Ymmärrän, että on asioita, jotka ovat isompia kuin minä itse.

Uusi alku Joensuussa

Crawford teki ennen kuluvan kauden alkua ison päätöksen ja suuntasi ensimmäistä kertaa urallaan pelaamaan Eurooppaan. Takamies solmi kesällä sopimuksen korisliigajoukkue Joensuun Katajan kanssa.

– Pandemia-aika johti tilanteeseen, jossa etsin töitä. Puhuin muutamien valmentajien ja lukioaikaisten tuttujeni kanssa. Ystäväni Earvin Morris ja Jarekious Bradley ovat pelanneet Katajassa. He kertoivat minulle seurasta ja sen hienoista faneista. Ajattelin, että tämä olisi hyvä tilaisuus päästä jaloilleni ja palauttaa pelini tasolle, jolla se on parhaimmillaan ollut, Crawford kertoo.

Alkukauden perusteella ratkaisu on ollut oikea. 193-senttinen Crawford on tyytyväinen uudessa seurassaan saamaansa vastuuseen.

Vielä tärkeämpää on, että memphisiläinen kokee olevansa yhteisössä, jossa hänestä pidetään huolta. Hän kehuu Katajan joukkuehenkeä ja välittävää ilmapiiriä, pohjoiskarjalaista yhteisöllisyyttä ja suomalaista ruokaa.

– Haluan olla joukkuekavereilleni paras mahdollinen pelaaja ja voittaa mestaruuden, koska tämä joukkue ansaitsee sen. Valmentaja ja pelaajat tekevät lujaa töitä, fanit ovat uskomattomia. Haluan mennä eteenpäin urallani, oli se sitten pelaamista Euroopan huippuliigassa tai NBA:ssa. Tulevaisuus tuntuu nyt valoisalta.

Marraskuu on Suomessa tunnetusti kylmä ja pimeä, mutta Crawford ei halua valittaa edes hämmästyttäviltä tuntuvista sääoloista.

Hän arvostaa asioita, jotka tuntuvat monesta pohjoismaisen yhteiskunnan kasvatista itsestäänselvyyksiltä, kuten sitä, että ystävien kanssa voi viettää kaupungilla iltaa ilman, että asettaa itsensä hengenvaaraan.

– Se tuntuu joka kerta ihmeelliseltä. Kun menemme ulos, ei tarvitse pelätä ammuskeluja tai väkivaltaa.

– Kerroin juuri perheelleni, että näen täällä pieniä lapsia menemässä yksin kouluun. Me emme voisi koskaan tehdä niin. Olisi mahtavaa, jos voisin kasvattaa poikani tällaisessa paikassa.

Kuten usein elämässä, Crawfordin koripalloura on mennyt erilaisia polkuja kuin hän olisi menestyksennälkäisenä pelaajanalkuna kuvitellut tai toivonut. Ammattilaisuran luominen on ollut kuitenkin saavutus, josta voi olla hyvällä syyllä ylpeä.

– Jo yliopistoon pääseminen oli jotain suurta. Ammattilaiseksi pääsyn myötä minua pidetään kotiseudulla isona mogulina. Olen osoittanut, mihin pystyn ja pelannut paremmin kuin mihin olosuhteet ovat antaneet mahdollisuuden.

Kun Crawford oli pikkupoika, hänellä oli huoneensa seinällä LeBron Jamesin ja Kevin Durantin julisteiden keskellä lista. Paperipalaselle oli kirjattu lyhyesti Crawfordin elämäntavoitteet.

Ensimmäinen kohta oli päästä pois Bethel Grovesta. Sitten luoda koripalloura tai tehdä mitä tahansa, jotta perheellä olisi asiat hyvin.

– Lapsena halusin vain taloudellisesti vakaan elämän ja pitää huolta perheestäni. Se on edelleen suurin tavoitteeni. Haluan, että poikani kasvaa oikeanlaisessa ympäristössä ja saa kaiken sen, mitä en itse saanut.