Banner Before Header

Suomi ja Ruotsi kutsuttiin Naton puolustus­ministerikokoukseen

Suomi ja Ruotsi on kutsuttu mukaan sotilasliitto Naton puolustusministerikokoukseen, joka alkaa keskiviikkona Brysselissä. Nato-maat tapaavat Suomen, Ruotsin ja Euroopan unionin edustajat torstaina. Tuolloin keskustelussa on muun muassa Naton ja EU:n yhteistyön vahvistaminen.

– Jatkamme läheistä konsultaatiota, Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kertoi tiistaina.

Suomea Brysselissä edustaa puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk). Suomi ja Ruotsi eivät kuulu sotilasliittoon, mutta ovat Naton läheisiä kumppaneita.

Naton puolustusministerikokousta ympäröivät kiristyneet jännitteet, koska Venäjä on koonnut joukkojaan hyökkäysvalmiuteen Ukrainan rajan tuntumassa.

Nato-puolustusministerit tapaavat Brysselissä myös Ukrainan ja Georgian edustajat, ja esillä on huonontunut turvallisuustilanne Mustanmeren alueella.

Esillä läsnäolo Itä-Euroopassa

Nato-puolustusministerien odotetaan keskustelevan tarpeesta vahvistaa Naton läsnäoloa entisestään itäisen Euroopan jäsenmaissa. Stoltenbergin mukaan Naton läsnäolo on luonteeltaan puolustuksellista.

Nato-puolustusministerit keskustelevat myös puolustusmenoista ja taakanjaosta liittokunnan sisällä.

Source Link is.fi