Banner Before Header

Suomi otti yhden kaikkien aikojen voitoistaan! Tärkeä maali näytti paitsiolta: ”Kuulemma oli aika lähellä”

Huuhkajat nousi lauantaina MM-karsintalohkonsa kakkospaikalle, kun Bosnia-Hertsegovina kaatui vieraskentällä maalein 3–1.

Voittoa voidaan hyvällä syyllä luonnehtia jopa yhdeksi maajoukkueen kaikkien aikojen hienoimmista.

Harvoin nähdään jalkapallo-otteluita, joissa vierasjoukkue mokaa ensin rangaistuspotkun ja saa sitten punaisen kortin 1. jaksolla mutta tekee vajaamiehisenäkin kaksi maalia ja voittaa.

Sellaiseen Huuhkajat kuitenkin pystyi.

– Tämä ei todellakaan ole helpoin paikka pelata. Viimeksi tuli 4–1 turpaan, ja olimme aika myllytyksessä. Tänään yleisön huutelut eivät paljoa vaikuttaneet jätkiin. Yksi uran hienoimmista voitoista, puolustaja Leo Väisänen totesi puhelimitse.

– Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla tapahtui paljon. (Epäonnistunut) pilkku meille, jonka jälkeen pääsimme 1–0-johtoon ja näytti tosi hyvältä. Punaisen kortin jälkeen leuka meni hetkeksi rintaan, mutta keräsimme itsemme tauolla.

Jukka Raitala sai punaisen kortin.

Jukka Raitalan 37. minuutin suihkukomennuksen jälkeen Markku Kanerva teki tauolla yhden vaihdon: maalintekijä Marcus Forss tuli kärjestä pois, Urho Nissilä meni keskikentälle.

– Puhuimme kopissa, että ei ole mitään hävittävää. Menemme taistelemaan. Toinen puoliaika oli hyvä, ei meillä ollut hätää. Pelasimme tasapainoisesti. Puolustimme hyvin ja iskimme vastaan, kuten vajaalla pitääkin pelata, Väisänen sanoi.

Toinen toppari Daniel O’Shaughnessy teki 73. minuutilla 3–1-maalin Robin Lodin vapaapotkusta. Se oli HJK:sta Saksaan Karlsruheen siirtyvän O’Shaughnessyn ensimmäinen maajoukkuemaali.

– Hieno juttu Danille, joka pelasi muutenkin hienon pelin kuten koko puolustus. Se oli tärkeä maali, sillä 2–1-tilanteessa vastustaja sai vähän painetta.

Maalia tarkastettiin pitkään videolta. Var-kopista annettiin lopulta hyväksyvä nyökkäys, vaikka tv-uusintojen perusteella O’Shaughnessyn tuikkaus näytti paitsiolta.

– Ihmettelin, mitä siinä oikein katsotaan. Kuulemma (paitsio) oli aika lähellä, Väisänen naurahti.

Source Link is.fi