Banner Before Header

Suomipop-risteily joudutaan perumaan – laivalle löytyi erikoinen käyttötarkoitus Hollannista

Radio Suomipop ilmoittaa Instagram-tilillään, että lokakuun alkuun kaavailtu Suomipop-risteily on jouduttu yllättäen perumaan.

Uudesta somepäivityksestä selviää, että syy risteilyn peruuntumiselle on melko erikoinen: tapahtumaa varten varattu laiva on nimittäin lokakuun alussa aivan toisaalla.

– Europa on vuokrattu Hollantiin, eikä paluuajasta ole vielä tietoa. Tallink Silja ei pysty toistaiseksi toimittamaan meille korvaavaa laivaa Europan reitille ja tämän vuoksi myöskään tapahtuman siirto ei ole mahdollista, tiedotetaan julkaisussa.

Lisäksi julkaisussa vakuutetaan, että matkan jo ostaneisiin ollaan yhteydessä sähköpostitse.

Ilta-Sanomat uutisoi heinäkuun lopulla, että Tallink-konserni vuokraa kaksi laivaansa, Suomipop-risteilyllekin varatun Helsinki–Tallinna-väliä kulkevan Europan sekä Turku–Tukholma-väliä kulkevan Galaxyn, Hollantiin 20. elokuuta alkaen. Laivoilla ei suinkaan aiota seilata, vaan niitä on tarkoitus käyttää turvapaikanhakijoiden majoittamiseen.

Sopimus laivojen vuokraamisesta on alustavasti tehty seitsemäksi kuukaudeksi, mutta sitä on mahdollista jatkaa vielä kolmella kuukaudella.

Suomipop-risteily ei ole ainoa risteily, jonka kohtaloksi laivojen vuokraaminen on koitunut. Aluksilla on ollut tarkoitus järjestää useita teemaristeilyjä, kuten kansainvälinen euroviisuristeily Silja Europalla 27. elokuuta. Sen järjestää Euroviisuklubi OGAE Finland.

Tallinkin viestintäjohtaja Katri Link kertoi IS:lle elokuun alussa, että teemaristeilyjen järjestelyjä harkitaan yksilökohtaisesti.

– Työskentelemme asian parissa tapauskohtaisesti. Otamme yhteyttä asiakkaisiin, ja pyrimme etsimään ja tarjoamaan erilaisia ratkaisuja.

Source Link is.fi