Suora lähetys: Nobelin rauhan­palkinto Ales Bjaljatskille ja ihmis­oikeus­järjestöille

Nobelin rauhanpalkinnon saivat valkovenäläinen ihmisoikeusaktivisti Ales Bjaljatski, venäläinen ihmisoikeusjärjestö Memorial ja ukrainalainen Center for Civil Liberties -järjestö.

Voittajat julkistettiin tänään kello 12 Suomen aikaa Oslossa. Heidän kuvailtiin osoittaneen, kuinka tärkeää on ”oikeus kritisoida valtaa ja suojella kansalaisten perusoikeuksia”. Voittajia kiitettiin myös pyrkimyksistä dokumentoida ”sotarikoksia, ihmisoikeusrikkomuksia ja vallan väärinkäyttöä,” BBC kertoo.

Kärkiveikkauksia palkinnon saajaksi olivat Valko-Venäjän maanpaossa elävä oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja sekä vangittu venäläinen oppositiohahmo Aleksei Navalnyi.

Muita mahdollisia nimiä palkintoveikkailujen kärkipäässä olivat olleet uiguuriaktivisti Ilham Tohti ja Hongkongin aktivistit Agnes Chow ja Nathan Law.

Joissain arvioissa oli pidetty myös mahdollisena, että Nobel-komitea päättäisi jättää palkinnon tänä vuonna jakamatta Euroopassa riehuvan sodan takia. Näin on toimittu muun muassa maailmansotien aikaan, mutta myös joinain muina vuosina.

Rauhanpalkinnon saajaksi oli ehdotettu tammikuun loppuun mennessä 343:a henkilöä tai järjestöä.

Viime vuonna Nobelin rauhanpalkinto nosti esiin taistelua sananvapauden puolesta: palkinnon saivat journalistit Maria Ressa Filippiineiltä ja Dmitri Muratov Venäjältä.

Source Link is.fi