Suurpettymys! Ruotsin hiihtotähti Linn Svahn, 21, sai lääkäriltä ikävän tiedon – salasi sen pitkään julkisuudelta

Ruotsin hiihtotähti Linn Svahn, 21, kertoi Expressenille, ettei voi osallistua Pekingin talviolympialaisiin. Svahn toipuu olkapääleikkauksesta, joka tehtiin kaksi kuukautta sitten.

– Pystyn nostamaan kahvikupin, mutten missään tapauksessa paistinpannua, Svahn sanoi Expressenille.

Svahn kaatui helmikuussa ja yritti aluksi kuntouttaa vammaansa. Syyskuussa ei jäänyt enää vaihtoehtoja. Oli mentävä operaatioon.

Lääkäri kertoi heti, kun hiihtäjä oli herännyt nukutuksesta, ettei tämä voisi osallistua Pekingin kisoihin.

Svahn sai siis tietää jo kaksi kuukautta sitten kohtalostaan, mutta hän piti tiedon itsellään. Edes Ruotsin maajoukkuekaverit eivät tienneet vamman vakavuudesta.

– On vaikeaa nähdä, kun unelmat vain katoavat. Minulla on kestänyt hetki tulla sinuksi tilanteen kanssa. Tapanani on kertoa tällaisista asioista vasta, kun olen ihan varma, mitä itse ajattelen. Haluan tuntea menetyksen ensin itse, ennen kuin teen asiasta julkisen, Svahn sanoi Expressenille.

Tunteet purkautuivat päivää ennen Ruotsin iltapäivälehdelle annettua haastattelua.

– Makasin lattialla, halasin koiraani ja vain itkin. En ole itkenyt samalla tavalla pariin kolmeen vuoteen, Svahn kertoi.

Svahn voitti maailmancupin sprintticupin vuonna 2020. Viime kaudella hän oli koko maailmancupin seitsemäs. Hänellä on yhdeksän kisavoittoa maailmancupista.

Source Link is.fi