Suvi Teräsniskan pysähdys ABC:llä sai ikimuistoisen käänteen – häkeltyi yllättävästä kohtaamisesta ja törmäsi pian vessassa hämmentävään näkyyn

Laulaja Suvi Teräsniska keikkailee läpi kesän ahkerasti ympäri Suomen. Teräsniska on päivitellyt keikkamatkoiltaan paljon materiaalia myös sosiaaliseen mediaan. Iskelmätähti on kuvapalvelu Instagramissa suosittu hahmo ja hänellä on sovelluksessa peräti 89 000 seuraajaa.

Juhannuspäivänä Teräsniska keikkaili muun muassa Ämyrillä. Oulussa asuvan Teräsniskan keikkamatkat kestävät usein useamman päivän ja myös huoltoasemat ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. Lauantaina Teräsniska pysähtyi matkallaan Lahdesjärven ABC:llä. Pysähdyksen kruunasi yllättävä kohtaaminen, josta Teräsniska kertoi seuraajilleen Instagram-tilinsä tarinat-osiossa.

Teräsniska julkaisi henkilökohtaisen Instagram-tilinsä tarinat-osiossa kuvan, jossa poseeraa yhdessä Souvarit-iskelmäyhtyeen Lasse Hoikan kanssa. Kuvan yhteyteen kirjoittamassaan tekstissä Teräsniska kertoi olleensa yhtyeen fani aivan pienestä tytöstä saakka.

– Ei ole todellista. Just kun eilen lauloin Sinistä huivia autossa, niin tänään Lasse käveli vastaan Lahdesjärven ABC:llä. Kiitos universumi tästä kohtaamisesta. Olen 6-vuotiaana ollut katsomassa Souvareita ekan kerran Vaattojärven rantapaviljongilla. Lauloin kaikki biisit ulkoa ja keikan jälkeen Lasse pyysi mut keikkabussiin ja antoi c-kasetin nimmarilla, Teräsniska muisteli Instagramissa.

Teräsniska paljasti Instagramissa myös huvittavan seikan, joka seurasi odottamatonta kohtaamista. Teräsniska oli hämmentynyt Hoikan tapaamisesta niin, että hän tuli kävelleeksi suoraan ABC:n miesten vessaan.

– Mä menin niin hämilleni tästä kohtaamisesta, että kävelin suoraan miesten vessaan ja ihmettelin hetken aikaa pisuaaririvistöä, Teräsniska tunnusti Instagramissa.

Suvi Teräsniska on Suomen suosituimpia iskelmälaulajia.

Suvi Teräsniska on yksi Suomen iskelmätaivaan kirkkaimmista tähdistä, joka on viime vuosina mukana monessa. Teräsniska on toiminut muun muassa X Factor -tuomarina ja hänet on nähty myös suosikkiohjelmissa Vain elämää ja Tähdet, tähdet. Teräsniskalla pitää kiirettä myös perhe-elämän saralla, sillä hänellä on kolme poikaa yhdessä Simo-puolisonsa kanssa.

Teräsniska on myös palkittu ensimmäisenä alle 30 vuotiaana Iskelmä-Finlandialla vuonna 2016. Hän on suosittu myös kuvapalvelu Instagramissa, jossa hän jakaa aktiivisesti lapsiperhearjen kommelluksia lähes 90 000 seuraajalleen. Teräsniska on puhunut julkisuudessa avoimesti äitiyden ja keikkailun yhdistämisen haasteista, sillä sekä hän että hänen puolisonsa työskentelevät viihdealalla.

Source Link is.fi