Syyttäjä vaatii tuomiota murhasta: Pyörätuolia käyttänyt mies joutui julman veriteon uhriksi Kuopiossa

Vuonna 1992 syntynyt kuopiolaismies kuunteli keskiviikkona Pohjois-Savon käräjäoikeudessa vakavana syytettä murhasta. Veriteko tapahtui perjantaina 6. toukokuuta kuopiolaisessa yksityisasunnossa. Verityö paljastui seuraavana päivänä, kun kotihoidon työntekijä meni käymään 64-vuotiaan uhrin luona kotikäynnillä.

Yksin asunut uhri oli pienikokoinen, vain 142 senttiä pitkä ja reilut 50 kiloa painava. Ulkoisen väkivallan merkit olivat selvät omassa sängyssään maanneessa uhrissa. Miehellä oli runsaasti teräaseen aiheuttamia vaurioita molemmin puolin kaulaansa. Vammoja oli myös muualla pään alueella.

Aluesyyttäjä Markku Ollikainen vaatii teosta syytetylle kuopiolaismiehelle tuomiota murhasta. Julma tekotapa ja puolustuskyvytön uhri tekivät teosta murhan syyttäjän mielestä.

– Henkilö on ollut huomattavan huomattavan pienikokoinen eikä hän ole päässyt nousemaan sängystä enää ilman apua. Hän on ollut täysin puolustuskyvytön. Jo yksin puolustuskyvyttömyyden takia teko on murha, totesi syyttäjä asiaesittelyn yhteydessä.

Vuonna 1992 syntyneen vastaajan mielestä kyseessä oli ainoastaan tappo.

Mitään syytä teolleen vastaaja ei osannut sanoa. Mies oli vieraillut asunnossa aiemmin päivällä, mutta lähtenyt sieltä pois kaverinsa kanssa.

Iltapäivällä väkivallan teon uhri oli soittanut lyhyen puhelun vastaajalle, jonka jälkeen tämä oli ottanut kaverinsa pöydältä avaimet, joilla pääsi pienikokoisen miehen asuntoon. Tapon myöntänyt vastaaja oli hankkinut teräaseen, jolla viilteli, pisti ja sahasi sängyllä maannutta uhriaan.

Mies arvioi, että uhri oli vielä hengissä siinä vaiheessa, kun hän poistui asunnosta. Teon jälkeen hän yritti hävittää rikospaikan avaimet, mutta poliisi löysi ne miehen asuintalon metallikeräyksestä. Sen sijaan rikoksentekoväline jäi kateisiin.

Murhasta syytetyn miehen puolustuksen taholta tuotiin jo aamupäivän asiaesittelyn yhteydessä esiin pyyntö vastaajan pääsemisestä mielentilatutkimukseen.

Source Link is.fi