Tähtivahti paljasti, mitä Tapparan kopissa puhuttiin ennen ratkaisevaa jatkoerää

Välierien jälkeen ilmassa oli pieniä kysymysmerkkejä. Millainen Christian Heljanko finaalisarjassa TPS:aa vastaan nähdään?

Tapparan ykkösvahdilla oli vaikeita hetkiä välierissä KooKoota vastaan. Vastaavasti TPS:n ykkösvahti Andrei Karejev oli muurikunnossa välierissä Ilvestä vastaan.

Karejev, 27, keräsi ennen finaalisarjaa ylistystä joka puolelta. Heljankoon, 25, kohdistui enemmän epäilyksiä, mutta Porvoon Huntersin kasvatti on luottanut itseensä sataprosenttisesti koko kevään.

– Lukko-sarja meni minulta hyvin. KooKoo-sarjassa oli yksi reilumpi ottelu, kun oli vaikeampaa, mutta ei siinäkään mitään hätää ollut, Heljanko kuittasi itsevarmasti kakkosfinaalin jälkeen.

– Veskarin pitää olla paikalla silloin kun tarvitaan. KooKoo-sarjassa ei vielä välttämättä tarvittu huipputason maalivahtipeliä, mutta nyt tarvitaan. Nyt pitää vain antaa palaa. Minun pitää antaa parastani kaukalossa.

Näin on tapahtunut finaalisarjassa. Heljangon saldo kahden ottelun jälkeen on vakuuttava: vain kaksi päästettyä maalia (toinen 5–3-alivoimalla) reilun 122 minuutin aikana.

Lauantain toisessa finaaliottelussa Heljanko torjui 30 kertaa, kun Tappara voitti TPS:n ensimmäisessä jatkoerässä 2–1. Tappara johtaa finaalisarjaa voitoin 2–0.

– Voitto maistuu tietenkin, mutta ehkä tulos ei ole pelin kuvan mukainen. Joskus se menee näin. Onneakin tarvitaan. Tiedostamme sen, ettei kiekko pompi jatkossa meille samalla tavalla. Meidän pitää parantaa peliämme. Ok esitys ei riitä jatkossa, Heljanko painotti.

Turkuhallissa oli lauantaina tunnelmaa.

Lauantai-iltana Turkuhallin infernaalisessa hornankattilassa Heljanko oli mies paikallaan.

Heljanko oli suurin syy, miksi Tappara selvisi toisen erän pesukoneesta kuivin jaloin. TPS painoi vahvasti ja loi liukuhihnalta maalipaikkoja, mutta Heljanko otti isoja koppeja zenmäisen eleettömästi.

– Oli hyvä fiilis pelata. Nämä ovat aika ainutlaatuisia pelejä. Niklas Bäckström sanoi hyvin aiemmin, että kentälle ei voi pelkästään mennä nauttimaan, mutta pitää koettaa vain hoitaa tilanne kerrallaan ja keskittyä seuraavaan kiekkoon. Tuloksen kautta se nautinto tulee, Heljanko ilmoitti.

Ilman maagista Heljankoa tulos olisi ollut lauantaina tyystin toinen tapparalaisittain.

TPS:lla oli iso sauma nousta tasoihin jo toisen erän puolivälissä ylivoimalla.

Tapparan maineikas alivoima oli helisemässä, mutta Heljanko nousi esiin ratkaisevalla hetkellä nollaamalla Juuso Pärssisen loistotontissa. Heti perään Mitch Hults latasi tyhjästä maalista hehtaaripyssyllä plekseihin.

Pärssinen sai lopulta omansa viitisen minuuttia ennen kolmannen erän loppua, kun Markus Nurmi vapautti Pärssisen maalintekoon. Sen jälkeen Heljanko löi taas luukut kiinni.

Ennen jatkoerää Tapparan kopissa viesti oli kristallinkirkas.

– Puhuimme, että nyt pitää uskaltaa olla rohkea ja lähteä viemään peliä. Todennäköisyydet ovat sen puolella, joka pysty pelaamaan rohkeasti. Nollasimme aiemmat erät, ja päätimme, että kaadutaan sitten vaikka saappaat jalassa, Heljanko paljasti.

Christian Heljanko oli mies paikallaan.

Finaalisarjassa on toistaiseksi nähty loistavaa maalivahtipeliä. Sekä Heljanko että Karejev ovat antaneet joukkueelleen mahdollisuuden voittaa molemmissa otteluissa. Maalivahtipelistä mestaruus ei jää kummallakaan joukkueella kiinni.

Kun pitää venyä huipputorjuntaa isolla hetkellä, molemmat maalivahdit toimittavat.

Heljanko ei kuitenkaan ota paineita vastinparistaan. Homman nimi on edelleen Tappara vastaan TPS.

– Keskityn vain omaan hommaani ja koetan auttaa joukkuettani parhaalla mahdollisella tavalla. On ihan sama kuka vastapuolella on maalissa. Se ei vaikuta omaan hommaani, Heljanko vakuutti.

Source Link is.fi