Tällainen oli Sanna Marinin esiintyminen Flow’ssa – yksi kommentti sai aikaan aplodit

Pääministeri Sanna Marin (s.) ei lupaa, että koronapandemian aiheuttamat rajoitukset ovat lopullisesti ohi.

– Meidän pitää pitää yhteiskuntaa mahdollisuuksien mukaan auki. Mutta kyllä me voimme tarvita työkaluja, jos variantti mutatoituu vaarallisempaan suuntaan, hän sanoi Flow -festivaalin järjestämässä paneelikeskustelussa Helsingissä perjantaina.

”Työkaluilla” Marin tarkoitti nimenomaan tapahtuma-alaa koskevia rajoituksia. Kun puhe kääntyi korona-aikaan, aurinkoiset ilmeet vakavoituivat. Monet keskusteluun osallistuneet olivat sitä mieltä, että tapahtuma-alaa on kuritettu tarpeeksi.

Marin ei varsinaisesti tätä kiistänyt, mutta muistutti variantin arvaamattomuudesta:

– Epävarmuus jatkuu.

Sanna Marin ja Maria Ohisalo puhuivat paneelikeskustelussa muun muassa musiikkialasta.

Musiikkiala odottaa parempaa kohtelua

Musiikki- ja kulttuuriala sai mielestään koronarajoitusten takia siipeensä monia muita toimialoja pahemmin. Sen erityistarpeita ei ymmärretty eikä tukea rajoitusten takia tyrehtyneisiin bisneksiin osattu kohdistaa.

Tämä hiertää musiikki-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan suhteita poliitikkoihin edelleen.

Keskustelussa asia nostettiin esille, eikä Marinia, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisaloa (vihr), eduskuntaryhmän puheenjohtajia Anders Adlercreutzia (r) ja Kai Mykkästä (kok), kansanedustajia Eeva Kallia (kesk), Ritva ”Kike” Elomaata (ps) ja Jussi Saramoa (vas) voi syyttää siitä, että helteessä kolmen vuoden tauon jälkeen järjestettäville festivaaleille olisi tultu vain paistattelemaan auringon ja tähtiesiintyjien loisteessa.

Esiintyjiä paneelikeskusteluun ei tosin juuri osallistunutkaan, vaan musiikkialan etujärjestöt olivat valmistelleet kysymykset, johon Music Finlandin johtajan paikan Musiikki & Median toimitusjohtajan paikkaan vaihtava keskustelun vetäjä Kaisa Rönkkö jakoi tasapuolisesti puheenvuoroja. Music Finlandin viestintäjohtaja Heli Lampi vahti kelloa – ja tööttäsi, jos puhe venyi yli minuutin pituiseksi.

Paneelikeskustelussa olivat mukana myös Anders Adlercreutz (vas.) ja kokoomuksen kansanedustaja Kai Mykkänen.

Paneelikeskustelussa ei tietenkään oltu päätöksiä tekemässä, mutta musiikkialan edunvalvojat muistanevat jatkossa lupaukset, joita nyt esitettiin lähes yhdestä suusta:

– Kyllä ihmisillä on oltava oikeus elinkeinojaan harjoittaa, oli tilanne mikä hyvänsä. Ja meillä poliitikkoina on se mahdollistaa, Ohisalo sanoi.

Marinilla isompi some-suosio kuin monilla esiintyjillä

Sanna Marin on pääministerinä erikoisessa asemassa: hän oli suomalaisia ja kansainvälisiä suosikkiartisteja vilisevillä festivaaleillakin yksi valovoimaisimpia nimiä, jos mittarina käytetään sosiaalisen median seuraajamääriä

Marinilla on 748 000 Instagram-seuraajaa – enemmän kuin useimmilla festivaalin esiintyjillä, esimerkiksi keskustelun jälkeen esiintyneillä Vesalalla on 162 000 seuraajaa ja Erika Vikmanilla 65 000. Kovia määriä nekin.

Paneelikeskustelussa Marin oli poikkeuksellisen suosittuna poliitikkona ja pääministerinä tutussa asemassa, valmiina puolustautumaan. Yhtä lailla valppaasti Marin myös iski, kun Saramo toivoi Suomen ja Ruotsin vertailun loppuvan musiikkiviennin osalta.

Sanna Marin sai raikuvat aplodit yleisöltä, kun hän totesi, että Suomen olisi lyötävä Ruotsi musiikkiviennissä.

– Kyllä meidän on lyötävä Ruotsi, pyrittävä olemaan Ruotsia parempi musiikin vientimaa, Marin sanoi – ja sai lähes ainoat keskustelun suosionosoitukset keskustelua seuranneelta yleisöltä.

Myöhemmin Saramo tarkensi, että totta kai vientimäärissä pyrittävä haastamaan Ruotsi, mutta musiikin sisällössä naapurin menestyjien matkiminen ei hänen mielestään kannata.

Marin kannattaa kovempia rangaistuksia rikollisille

Poliitikoilta odotettiin minuutin kannanottoja eri musiikinjärjestöjen huoliin, viennin haasteisiin, tapahtumarajoitusten korvaustasoon ja muun muassa piratismi-rangaistusten olemattomuuteen.

Muusikkojen liiton Markus Nordenstreng väläytti kommentissaan ennen kysymystään piratismia koskevan tuoreen lisähaasteen: Nordenstrengin mukaan Venäjä on laillistanut piratismin osana Venäjään kohdistuneiden pakotteiden vastatoimia.

Tämän jälkeen kaikki poliitikot olivat sitä mieltä, että kansainvälisille rikollisjärjestöjen harjoittama piratismi on ajettava ahtaalle ja rangaistuksia piratismista on kovennettava.

Pisimmälle meni Marin:

– Olisin valmis nostamaan rikoslain rangaistusasteikkoa ylipäänsä. Suomessa on aika lievät rangaistukset.

Elomaa: ”Spotify on laillistettua rosvousta”

Pääministeri Marin saapui tilaisuuteen viimeisenä ja lähti sieltä ensimmäisenä. Hän otti pari yhteiskuvaa, mutta riensi sen jälkeen ulos festivaalialueelta turvamiehensä kanssa. Ripeää kävelyä festivaalialueella ei keskeytetty.

Kesken tunnin kestäneen keskustelun Marin katsoi puhelintaan kerran – valtakunnan muut asiat olivat siis seurannassa.

Hän eivätkä juuri muutkaan poliitikot eivät esiintyneet tilaisuudessa musiikkialan erityisasiantuntijoina.

– Täällä on minua parempia asiantuntijoita, Marin totesi.

Poikkeus oli Kike Elomaa, jolla on takana pitkä esiintyvän laulajan ura takanaan.

Kike Elomaa totesi, että musiikkipalvelu Spotify on musiikkialan laillista ryöväystä.

— Minä olen vissiin tässä ainoa, joka olen tehnyt tätä työkseni 26 vuoden ajan, hän ilmoitti.

Muut eivät lähteneet haastamaan.

Ehkä tämän kokemuksensa innoittamana Elomaa esitti myös paneelikeskustelun räväkimmät mielipiteet ja konkreettisimmat parannusehdotukset:

– Spotify on laillistettua rosvousta, hän sanoi suoratoistopalvelun korvaustasosta.

– Radioiden soittolistat pitäisi kieltää, Elomaa ehdotti. Tämä johtaisi hänen mielestään pienten kotimaisten artistien soittoajan lisääntymiseen.

Source Link is.fi