Banner Before Header

Tällainen on Leijonien puolivälierävastustaja – Ville Niemiseltä varoituksen sana

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen olympiakultajahti jatkuu keskiviikkona kello 10.40, kun kiekko tippuu jäähän Pekingissä. Leijonat lähtee ennakkosuosikkina puolivälieräotteluun Sveitsiä vastaan.

Viaplayn asiantuntija Ville Nieminen heittää ilmoille varoituksen sanat.

– Sveitsillä on pusero märkänä. Joukkueella on pelitunne puserossa. Sieltä tulee Leijonille laatujoukkue vastaan. Vastassa ei ole kevyt porukka, Nieminen ennakoi.

– Ei tässä mitään uhkakuvia tarvitse maalailla, mutta pitää tiedostaa, että vastaan tulee laatujoukkue.

Patrick Fischerin valmentama Sveitsi jäi alkulohkossaan viimeiseksi.

Nuhaisesti turnauksen aloittanut Sveitsi näytti kuitenkin potentiaaliaan kaatamalla puolivälierissä Tshekin 4–2. Niemisen mukaan loppunumeroissa ei ole yhtään ilmaa.

Sveitsin Christoph Bertschy kauhoi aloitusvoiton Tshekin David Krejciä vastaan puolivälieräkarsinnassa.

– Sveitsin pelaaminen on kehittynyt. Sveitsi oli selvästi edellä Tshekkiä, joka on kuitenkin traditionaalinen jääkiekkomaa, jolla pitäisi olla leveyttä, mutta pienessä kaukalossa Sveitsi oli valmiimpi pelaamaan, Nieminen sanoo.

Sveitsin kokeneen joukkueen syvyys ei samaa luokkaa kuin Leijonien, mutta käkikellomaan suoraviivainen tempokiekko haastanee väkevästi Leijonien puolustuspalettia.

– Sveitsi pystyy varmasti haastamaan luistelulla Leijonat. Joukkue pelaa kovalla tempolla, mutta Suomen täytyy luottaa vahvuuksiinsa.

Nieminen näkee Leijonien vahvan kiekkokontrollin avainasiaksi puolivälierään.

– Täytyy olla pienissä isoissa asioissa hyvä, kuten siinä, että Suomi voittaa kiekkoja itselleen ja pääsee määräämään pelin virtausta.

Alkulohkon päätösottelussa Ruotsia vastaan Leijonat kampesi karmean kahden erän jälkeen kolmen maalin takaa 4–3-jatkoaikavoittoon. Toista samankaltaista lähtöä otteluun Leijonat ei Niemisen arvion mukaan kestä pudotuspeleissä.

Leijonille ottelun alut ovat olleet yllättävän tahmeita toistaiseksi Pekingin olympiaturnauksessa.

– Vaikka suomalaiseen peliin kuuluu nousujohteisuus, lähtökohtaisesti ei kannata antaa yhtään eteen Sveitsille. Jossain vaiheessa tulee se ilta, kun ei pääsekään enää hinaamaan itseään takaisin peliin mukaan, sanoo Nieminen.

Source Link is.fi