Banner Before Header

Tällainen on Valtteri Bottaksen uusi tallitoveri Guanyu Zhou, 22 – tallipäällikkö myönsi suoraan merkittävän tekijän sopimuksen taustalla

F1-talli Alfa Romeo kertoi tiistaina monen odottaman uutisen: kiinalainen Guanyu Zhou on tallin toinen kuski F1-kaudella 2022.

Zhousta, 22, tulee Alfa Romeolle siirtyvän Valtteri Bottaksen, 32, tallitoveri ja F1-historian ensimmäinen kiinalainen kuljettaja.

Minkälaisen kuskin kokenut suomalaistähti Bottas saa tallitoverikseen?

Shanghaissa vuonna 1999 syntynyt Zhou on ajanut kaudesta 2019 Formula 2 -luokassa. UNI-Virtuosi-tallissa kiinalaiskuski on saavuttanut tähän mennessä neljä voittoa ja 18 palkintopallisijoitusta. Tämän kauden sarjassa Zhou on toisena ennen kauden kahta viimeistä osakilpailua.

F2-luokan ykkösenä on tällä hetkellä Prema Racingin australialaiskuski Oscar Piastri, jota huhuiltiin myös Alfa Romeolle. Zhou veti kuitenkin pidemmän korren.

– Olen pikkupojasta lähtien haaveillut kiipeäväni niin korkealle kuin mahdollista lajissa, joka on intohimoni. Nyt unelmani on tullut todeksi, Zhou sanoi Alfa Romeon tiedotteessa.

– Tunnen olevani valmis tähän valtavaan haasteeseen maailmanluokan lahjakkuuden Valtteri Bottaksen rinnalla, hän jatkoi.

Guanyu Zhou on ajanut kaudesta 2019 Formula 2 -luokassa UNI-Virtuosi-tallissa. Hän on tämän kauden sarjassa toisena ennen kahta viimeistä osakilpailua.

Zhou on kiivennyt kuninkuusluokkaan lajille tyypillisten etappien kautta. Hän aloitti kahdeksanvuotiaana kartingin ja muutti ajouransa vuoksi Britanniaan 2012. Kartingissa hän saavutti juniorimestaruuksia ennen kuin oli aika siirtyä pikkuformuloiden pariin.

Formula 4 -autoilla Zhou aloitti kilpailemisen vuonna 2015 Italian F4-mestaruusluokassa. Hän päätti heti ensimmäisen kautensa jaettuun mestaruuteen. Vuodet 2016–2018 Zhou kisasi Euroopan F3-luokassa edustaen Motorpark Academya ja Prema Racingia.

F1-uran ensimmäisiä askelia Zhou otti vuoden 2014 puolivälissä, jolloin hän liittyi Ferrarin junioriakatemiaan. Hän oli mukana akatemiassa vuoden 2018 loppuun, jolloin siirtyi Renault’n akatemiaan ja Renault’n F1-tallin kehityskuskiksi. Vuodet 2020 ja 2021 hän on toiminut Renault’n, nyt Alpinena tunnetun F1-tallin testikuskina.

Vaikka Zhou on kiistatta tehnyt paljon töitä F1-unelmansa eteen, myös hänen kansalaisuutensa on nostettu esille tärkeänä tekijänä F1-sopimuksen taustalla. On yleisesti tiedossa, että F1-sarja on pyrkinyt Kiinan tuottoisille markkinoille. Muutama viikko sitten F1 tiedotti, että koronapandemian tieltä kahdesti peruttu Kiinan GP palaa ensi kaudella. Osakilpailun sopimus on solmittu vuoteen 2025 asti.

– On järkevää avata Kiinan kaltainen uusi markkina. Ja Zhou on täydellinen lähettiläs tähän, sillä hän pärjäsi erittäin hyvin juniorisarjoissa, paljon paremmin kuin kukaan muu kiinalaiskuski aiemmin, Alfa Romeon tallipäällikkö Frédéric Vasseur kommentoi keskiviikkona Autosportin haastattelussa.

Autosport on jutussaan nostanut esille Zhoun palkkaamisen sponsorihyödyt. Alfa Romeo käy siviiliautokauppaa Kiinassa ja tallin nimisponsori Orlen, puolalainen öljyteollisuuskonserni, on niin ikään näkyvä tekijä Kiinan markkinoilla.

– Kaikki ovat innoissaan. Tässä ei ole kyse ainoastaan Alfa Romeosta ja Orlenista – kaikki yrittävät kehittää kaupallisia yhteyksiä Kiinaan. Tämä (Zhoun palkkaaminen) on paras tapa siihen, Vasseur totesi ja myönsi suoraan, että Zhou on tallille kaupallisesta näkökulmasta valtava mahdollisuus.

Sponsorirahan lisäksi Zhou tuonee Alfa Romeon F1-tallille myös valtavan määrän uusia faneja.

– Me toivotamme innoissamme kaikki uudet kiinalaisfanit tiimiimme, Vasseur intoilikin F1:n virallisten verkkosivujen haastattelussa.

Alfa Romeon tallipomo Frédéric Vasseur tiedostaa Guanyu Zhoun tarjoamat hyödyt myös kaupallisesta näkökulmasta.

Guanyu Zhoun palkkaamisen seurauksena paikkansa F1-sarjassa menetti italialainen Antonio Giovinazzi. Uransa tähän kauteen lopettavan Kimi Räikkösen tallitoverina tutuksi tullut, vuodesta 2019 Alfa Romeolla ajanut Giovinazzi, 27, siirtyy Formula E -sarjaan. Hän teki sopimuksen Dragon Penske -tallin kanssa.

Alfa Romeo oli viimeinen F1-talli, joka löi lukkoon kauden 2022 kuljettajavalintansa. Tiistaisen uutisen myötä kaikki kuskipaikat ensi kaudeksi on nyt täytetty.

Tallit ja kuljettajat kaudella 2022:

  • Mercedes: Lewis Hamilton, 36, & George Russell, 23

  • Red Bull: Max Verstappen, 24, & Sergio Pérez, 31

  • Ferrari: Charles Leclerc, 24, & Carlos Sainz, 27

  • McLaren: Lando Norris, 22 & Daniel Ricciardo, 32

  • Alpine: Fernando Alonso, 40, & Esteban Ocon, 25

  • Aston Martin: Sebastian Vettel, 34, & Lance Stroll, 23

  • AlphaTauri: Pierrer Gasly, 25, & Yuki Tsunoda, 21

  • Alfa Romeo: Valtteri Bottas, 32 & Guanyu Zhou, 22

  • Williams: Alex Albon, 25, & Nicholas Latifi, 26

  • Haas: Nikita Mazepin, 22 & Mick Schumacher, 22

Source Link is.fi