Tällaisilla varusteilla alokas aloittaa palveluksensa Kaartin jääkärirykmentissä – katso lista

Maanantaina 12 000 uutta alokasta astui Puolustusvoimien palvelukseen. Uusien alokkaiden yksi ensimmäisistä toimista on kiertää jonossa varuskunnan varusvarastoa, ottaa vastaan tarvikkeita, joita palveluksen aikana ja sulloa ne valtavaan säkkiin.

Kun kaikki tarpeellinen on kasassa ja säkit kannetaan kasarmille.

Kaartin jääkärirykmentistä toimitettiin Ilta-Sanomille lista tarvikkeista, jotka alokkaat saivat maanantaina. Kaartin jääkärirykmentin tiedottaja Lotta Laaksonen kertoo, että varustesäkki painaa noin 20 kiloa.

Varusteet kannetaan kasarmille valtavissa säkeissä.

Heinäkuun saapumiserässä Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa aloittaa noin 760 alokasta.

Laaksonen kertoo, että alokkaat eivät saa kaikkia varusteita vielä maanantaina. Esimerkiksi taisteluvälinemateriaalin ja taisteluvarustuksen he saavat toisessa varuste-erässä. Myös osa talvivarusteista jaetaan myöhemmin.

Ensimmäisessä erässä alokkaille jaetaan muun muassa maastopuvut palvelukseen ja lomalle, alusvaatteita, liinavaatteet ja ruokailuvälineet.

Varusteet

Tämä kaikki alokkaille jaetaan

  • Pyykkisäkki, 1 kpl

  • Vyö, 1 kpl

  • Pakki,1 kpl

  • Lusikkahaarukka, 1 kpl

  • Sadepuvun takki M13, 1 kpl

  • Sadepuvun housut, 1 kpl

  • Pitkät alushousut M98, 5 kpl

  • Komposiittikypärä ja suojahuppu, 1+1 kpl

  • Telttapatja, 1 kpl

  • Kenttäpullo, 2 kpl

  • Peltor-kuulosuojaimet, 1 kpl

  • Vaateripustin, 4 kpl

  • Urheilukengät, 1 pari

  • Kumisaappaat, 1 pari

  • Sisäjalkineet M03, 1 pari

  • Varsikengät M05, 1 pari

  • Alussukat M05, 5 paria

  • Saapassukat M91, 5 paria

  • Lippalakki M05, 1 kpl

  • Maastopuvun housut M05, 2 kpl

  • Maastopuvun takki M05, 2 kpl

  • T-paita M91, 5 kpl

  • Poolopaita M91, 5 kpl

  • Lentäjän hansikkaat, 2 paria

  • Verryttelypusero M17 ,1 kpl

  • Verryttelyhousut M17, 1 kpl

  • Uimahousut, 1 kpl

  • Urheiluhousut M96 ,1 kpl

  • Lyhyet alushousut M05, 5 paria

  • Alushuppu M05, 1 kpl

  • Tyynynsuojapussi, 1 kpl

  • Vanupeite, 1 kpl

  • Päiväpeite, 1 kpl

  • Lakana, 1 kpl

  • Pussilakana, 1 kpl

  • Tyynyliina, 2 kpl

  • Pellavapyyheliina, 2

  • Tyyny, 1 kpl

  • Lomareppu M05, 1 kpl

  • Abloy-lukko kahdella avaimella 2+4 kpl

Lähde: Kaartin jääkärirykmentti

Source Link is.fi