Banner Before Header

Tallinnan edustalla uponnut luksus­jahti on nostettu merestä – tämä turman syystä tiedetään nyt

Tallinnan edustalla viime lauantaina uponnut suomalainen luksusjahti Hooligan on tänään perjantaina nostettu vedestä. Viron viranomaiset aikovat kuljettaa luksusjahdin yksityiseen satamaan.

Viranomaiset selvittävät, mikä aiheutti Hooliganin tulipalon ja uppoamisen.

– Tällä hetkellä tiedämme, että kyseessä oli jonkinlainen tekninen ongelma, Viron poliisin ja rajavartiolaitoksen tiedottaja Britta Sepp kertoo.

Suomen lipun alla seilannut Hooligan upposi Tallinnan edustalla lauantai-iltana. Viron viranomaiset tiedottivat sunnuntaina, että jahdissa oli 12 tonnia polttoainetta ja sitä oli vuotanut mereen.

Britta Sepp sanoo, että jos Virossa poliisi ja rajavartiosto epäilee onnettomuuden aiheuttavan polttoaine- tai kaasuhaittoja ympäristölle, ongelman aiheuttaja pitää poistaa.

Laivapalossa tuhoutui kaasua, mutta kaasua oli edelleen uponneessa laivassa, Sepp kertoo.

– Siksi poliisi halusi saada laivan pois merestä. Aluksessa oli kaasua, ja se oli pääsyy siihen, miksi alus piti nostaa. Alus oli meressä jo melkein viikon.

Jos Hooligan olisi jätetty mereen, se olisi voinut rikkoutua ja aluksesta olisi päässyt vuotamaan ympäristölle haitallisia aineita.

Source Link is.fi