Banner Before Header

Tältä näyttää hiihtoloma­viikkojen sää – alkaa pakkas­lukemissa, mutta sitten lämpenee

Hiihtolomaviikkojen sää on tänä vuonna vaihtelevaa, mutta kelit pysyvät pääosin lumisina ainakin maan keski- ja pohjoisosissa.

Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Ahvenanmaan kouluissa loma alkaa jo ensi viikolla.

Forecan päivystävän meteorologin Anna Latvalan mukaan ennusteessa on vielä vaihtelua, mutta ajoittain sateinen matalapainesää näyttäisi jatkuvan vielä 21.2. alkavalla viikolla.

– Uuden kuukausiennusteen mukaan maan etelä- ja keskiosassa se viikko olisi vähän tavallista lauhempi, ja pohjoisessa se olisi aika lähellä tavanomaista.

Lämpötila painuu kuitenkin pakkasen puolelle etelää myöten tämän viikon loppupuolella, ja ensimmäinen hiihtolomaviikko alkaa samaisissa lukemissa. Ensi viikon puolivälin tienoilla keli lauhtuu jälleen etelästä alkaen, ja loppuviikosta lämpenee myös Keski-Suomessa.

Lauhtuminen ei kuitenkaan Latvalan mukaan vaikuta olennaisesti Keski- ja Pohjois-Suomen lumitilanteeseen ainakaan vielä tulevalla viikolla.

– Nythän maan keskiosassa on hyvin lumista, isolla alueella sitä on 50 senttimetristä jopa 80 senttimetrin nurkille. Lumisena keli pysyy edelleenkin, vähän voi painua osa vanhasta lumesta kasaan, mutta tässä on tulossa vielä tämän viikon aikana lisää lunta sekä maan keski- ja pohjoisosaan. Lumet eivät ole lähdössä yhtään minnekään niiltä alueilta.

Lue lisää: Taas tulee lumi­pommi – etelään jopa 20 senttiä lunta

Hiihtämistä saattavat haitata viikolla 8 ajoittaiset lumipyryt, mutta pääasiassa maan keski- ja pohjoisosissa keli soveltuu hyvin talviurheiluun.

– Lunta kun on maassa jo entisestään, ihan hyvät hiihtohanget siellä on.

Etelässä loskakelit siirtyvät tämän viikon lopulla tauolle, ja ensi viikon alkupuolella suurin osa sateista tulee lumena. Talviset kelit eivät etelässä kuitenkaan todennäköisesti pitkään pysy, ja varmemmin niistä pääsee nauttimaan maan keski- ja pohjoisosissa.

Ensi viikon jälkeen sää lauhtuu koko maassa. Kuukausiennusteen mukaan sateet lisääntyvät ja ne voivat tulla vetenä myös pohjoisempana. Talviurheilukelit jatkunevat tästä huolimatta vielä ainakin Keski- ja Pohjois-Suomessa.

– Vaikka sää onkin vähän tavallista lauhempi, lumisateet eivät katoa minnekään. Välillä varmasti on etelässäkin osa sateista lunta, ja pohjoisessa suurempi osa niistä, Latvala toteaa.

Source Link is.fi