Banner Before Header

Tämä kaikki Pukinmäen traagisesta onnettomuudesta tiedetään nyt – yksi kysymys on täysi mysteeri

Helsingin poliisi on jatkanut Pukinmäessä 15. joulukuuta iltapäivällä tapahtuneen onnettomuuden tutkintaa. 11-vuotias tyttö kuoli palatessaan koulusta kotiin, kun kuorma-auton levykuorma putosi hänen päällensä Pukinmäenkaaressa.

Poliisin mukaan kuorma-autossa yksin ollut kuljettaja oli pysäyttänyt auton juuri siitä syystä, että hän oli havainnut levykuorman liikahtaneen ja mennyt tarkistamaan asiaa. Poliisin tietojen mukaan auto oli onnettomuushetkellä ajettu kulkusuunnasta katsottuna kevyen liikenteen väylän oikeaan reunaan.

Kuormassa oli tapauksen tutkinnanjohtajan mukaan paksuhkoja ja liukaspintaisia rakennuslevyjä, jotka oli kiinnitetty yksittäisiin nippuihin. Levyt olivat pudonneet kulkusuunnasta katsottuna auton oikealle puolelle ojan suuntaan.

– Kuorman sidonta ja levyjen liikkumiset ovat nyt juuri niitä olennaisia asioita, mitä tutkinnassa selvitetään. Jos muutama levy on ensin lähtenyt liikkumaan ja kiinnittävä hihna on mennyt poikki, niin osa muustakin lastista on päässyt putoamaan. Tutkinnan tuloksia on vielä vaikea ennakoida. Selvää kuitenkin on, ettei kuorman sidonta ole ollut riittävää, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jouni Jokinen sanoo.

IS:n haastatteleman tyttärensä menettäneen äidin mukaan tytöllä olisi ollut onnettomuuspaikalta kotiin enää noin parin sadan metrin matka. Vanhemmat olivat juuri lähdössä etsimään tytärtään, kun poliisi toi suruviestin ovelle.

Lue lisää: Äiti ihmetteli Pukinmäen onnettomuutta ikkunastaan – hetken päästä poliisi toi kauhean uutisen Milanan, 11, kohtalosta

Onnettomuuspäivänä poliisi tiedotti ensin liikenneonnettomuudesta, jota poliisi ja pelastuslaitos olivat selvittämässä. Tässä vaiheessa alustavana tietona oli pelkästään se, että kuorma-auton kuorma oli kaatunut tielle Kehä I:n tuntumassa.

Tutkinnanjohtajan mukaan on syytä olettaa, ettei kuljettaja ollut levyjen putoamishetkellä havainnut niiden alle jäänyttä pikkutyttöä. Kuljettaja oli ensin soittanut avukseen työkaverinsa. Totuus tilanteen vakavuudesta valkeni vasta, kun kuljettaja ja avuksi tullut kollega olivat siirtäneet pudonnutta levykuormaa. Tutkinnanjohtajan mukaan kuski oli itse soittanut hätäkeskukseen.

Pari tuntia myöhemmin poliisi täydensi tiedotustaan ja kertoi turman vaatineen kuolonuhrin.

Lue lisää: 11-vuotiaan tytön traaginen kuolema toi surun Pukinmäkeen – ”Tämä menee niin ihon alle”

Toistaiseksi poliisilla ei ole vastausta siihen, miksi kävellen liikenteessä ollut tyttö oli päättänyt ohittaa pysäköidyn kuorma-auton oikealta ojan puolelta sen sijaan, että hän olisi ohittanut auton vasemmalta puolelta kevyen liikenteen väylää kulkien.

– Koitamme selvittää, miksi hän on siirtynyt kävelemään juuri ojan puolelle. Ehkä kyse on saattanut olla lapsen uteliaisuudesta. Varsinaiselta tapahtumapaikalta meille ei ole vielä toistaiseksi silminnäkijöitä ilmaantunut. Tiedossamme on kuitenkin muita tienkäyttäjiä, jotka ovat tehneet havaintoja matkan varrelta ennen onnettomuutta, tutkinnanjohtaja sanoo.

Tapaus järkytti syvästi paikallisia asukkaita. Kynttilät syttyivät onnettomuuspaikalle pian suru-uutisten jälkeen.

Kuorma-autosta pudonneet levyt surmasivat tytön aivan Kehä 1:n tuntumassa. Ohikulkijat toivat kynttilöitä onnettomuuspaikalle Käskynhaltijantielle.

Kuorma-auton keski-ikäistä mieskuljettajaa epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.

Jokinen painottaa, että rikosnimikkeet voivat vielä tutkinnan edetessä muuttua. Myös monet onnettomuuden tarkkaan kulkuun liittyvät tiedot ovat vielä vaillinaisia tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi.

Rikoksesta epäiltyä kuljettajaa ei ollut vielä maanantaihin mennessä kuulusteltu. Tutkinnanjohtaja ei tässä vaiheessa ota kantaa siihen, onko epäillyllä kuljetusalan ammatillista taustaa tai muuten kokemusta kuormien käsittelystä.

Jokinen tyytyy tässä vaiheessa sanomaan, että kyse oli tavanomaisesta tavaransiirrosta paikasta toiseen.

– Pyrimme hahmottamaan tilannetta ja selkiyttämään kokonaiskuvaa tapahtuneesta. Muuta en tässä vaiheessa voi asiasta kertoa, kun kuulustelujakaan ei vielä ole tehty.

Poikkeuksellinen tragedia on saanut laajasti huomiota. IS uutisoi viimeksi perjantaina, että lapsensa menettäneen perheen naapurit ovat perustaneet keräyksen tukeakseen vaikeassa tilanteessa olevaa lapsiperhettä.

Source Link is.fi