Tämä Nord Stream -isku­epäilystä tiedetään – ”Johtaa voimakkaimpiin mahdollisiin reaktioihin”

Nord Stream -kaasuputkiin kohdistetut iskut ovat käynnistäneet useita tutkimuksia sabotaasiksi luonnehditun tapauksen selvittämiseksi.

Nord Stream 1 -kaasuputkessa havaittiin tänään vuoto kahdessa kohtaa. Yksi vuodoista on Ruotsin talousalueella ja toinen Tanskan talousalueella. Maanantaina Nord Stream 2 -putkessa havaittiin vuoto Tanskan lähellä.

Ruotsin yleisradio SVT kertoi tiistaina Ruotsin ja Tanskan seismologisten keskusten rekisteröineen maanantaina kaksi voimakasta vedenalaista räjähdystä alueella, jolla Nord Streamin kaasuvuodot myöhemmin todettiin.

Ruotsalaisasiantuntijat ovat varmoja, että putkirikot on aiheuttanut nimenomaan räjähdys eikä esimerkiksi maanvyöry. Ruotsin merenkulkulaitos on varoittanut räjähdysvaarasta ja Tanskan viranomaiset ovat ilmaisseet huolensa ympäristö- ja ilmastovaurioista.

Nord Stream AG -yhtiö kertoi tiedotteessaan, että Ruotsin ja Tanskan merenkulkuviranomaiset ovat asettaneet viiden merimailin turvavyöhykkeen räjähdyspaikkojen ympärille.

Yhtiön mukaan vuotojen korjausten aikatauluja ei voi tässä vaiheessa arvioida.

Sveriges Radion mukaan Ruotsin poliisi on tehnyt kaasuvuodoista rikosilmoituksen. Tapahtunutta tutkitaan tällä hetkellä törkeänä tuhotyönä.

Useat Euroopan johtajat sanoivat, että vuodot on aiheutettu tahallisesti. Näin totesivat muun muassa Tanskan ja Ruotsin pääministerit.

Myös Saksan talousministeri Robert Habeck sanoi maan hallituksen tietävän varmasti, etteivät vuodot johtuneet ”luonnonilmiöistä tai materiaalien kulumisesta”, uutistoimisto Reuters kertoo.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi tiistaina Venäjän olevan ”erittäin huolestunut vuodoista” ja kertoi, ettei mitään vaihtoehtoa voida sulkea asiassa pois.

Tanskan pääministeri Mette Frederiksenin mukaan tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti. Hän ei kuitenkaan halunnut arvailla, mikä taho aiheutti vuodot.

Tanskan puolustusministeri Morten Bödskov sanoi puolustusvoimien lisäävän läsnäoloaan Bornholmia ympäröivillä vesillä. Alueelle on lähetetty partioalus ja laivaston fregatti Absalon.

Ruotsin vt. pääministeri Magdalena Andersson sanoi tiistai-iltana, että kaasuvuodoissa on luultavasti kyse sabotaasista. Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist sanoi, että on tärkeää ottaa tilanne erittäin vakavasti.

Tanskan ja Ruotsin pääministerit korostivat, ettei vuodoissa ole kyse hyökkäyksestä maita vastaan.

Suomen ulkoministeriö kertoi tiistai-iltana Suomen seuraavan tiiviisti tilannetta, ja olevan yhteydessä Tanskan ja Ruotsin viranomaisiin asian selvittämiseksi. Hallituksen kerrottiin keskustelevan asiasta keskiviikon iltakoulun yhteydessä.

Asiaa kommentoi myös Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen, jonka mukaan on ensiarvoisen tärkeää tutkia tapaukset ja saada tapahtumista ja niihin johtaneista syistä täysi selvyys.

– Toiminnassa olevan eurooppalaisen energiainfrastruktuurin tahallista häirintää ei voida hyväksyä, ja se johtaa voimakkaimpiin mahdollisiin reaktioihin, von der Leyen varoitti Twitterissä.

Myös Yhdysvallat on reagoinut vuotoihin. Maa ilmoitti olevansa valmis auttamaan eurooppalaisia liittolaisiaan energiavarmuuden saralla, ja sanoi arvioivansa, oliko kyse hyökkäyksestä tai jonkinlaisesta sabotaasista.

– Jos se [sabotaasi] vahvistetaan, se ei selvästikään ole kenenkään edun mukaista, Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Vuotojen aiheuttajasta ei ole tällä hetkellä tietoa. Useat tahot ovat kuitenkin syyttäneet vuodoista Venäjää.

Puolan ulkoministeri Marcin Przydacz sanoi, että isku voisi olla Kremlin toteuttama provokaatio.

– Jos se [Venäjä] kykenee aggressiiviseen sotilaalliseen toimintaan Ukrainassa, on ilmeistä, ettei myöskään Länsi-Eurooppaan kohdistuvia provokaatioita voida sulkea pois, Przydacz sanoi.

– Joku oli laittanut paikalle räjähteitä niin, että putket olivat haljenneet. Todennäköisesti kyse on sabotaasista. Asialla on tietysti erittäin suurella todennäköisyydellä Venäjä, Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen arveli tiistaina IS:n haastattelussa.

Tynkkynen korosti, ettei täyttä varmuutta vuotojen aiheuttajasta ole nyt ja sitä tuskin saadaan tulevaisuudessakaan.

Kielin yliopiston turvallisuuspolitiikan instituutin asiantuntija Johannes Petersin mukaan toteutettujen iskujen monimutkaisuus viittaisi valtiolliseen toimijaan.

– Ja Itämerellä on vain yksi valtiollinen toimija, jolla mahdollisuudet, kyvyt ja motivaatio kohtaavat. Ja se on selvästi Venäjä, Peters kertoi Reutersille.

Saksalaisen Spiegel-lehden mukaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA varoitti kesällä Saksaa mahdollisista iskuista Itämeren kaasuputkia vastaan.

Brittilehti Guardianin mukaan useat asiantuntijat ovat kertoneet uskovansa, ettei ole ehkä mahdollista määrittää varmuudella, mitä tapahtui.

VENÄJÄLTÄ Saksaan kulkeva Nord Stream 2 valmistui viime vuoden syksynä. Sitä ei kuitenkaan otettu käyttöön Venäjän hyökättyä helmikuussa Ukrainaan. Tästä huolimatta putki oli ehditty täyttää noin 300 miljoonalla kuutiometrillä kaasua.

Myöhemmin tänä vuonna venäläinen valtionyhtiö Gazprom lopetti toimitukset myös Nord Stream 1 -putkessa.

Venäjän mukaan putkistoa ei voida huoltaa sodanvastaisten pakotteiden vuoksi. Tämä ei Saksan mukaan pidä paikkaansa.

Source Link is.fi