Tämä tiedetään Berliinin autoiskusta – 29-vuotias mies ajoi Renault Cliolla kohti kouluryhmää, opettaja kuoli paikan päällä

Ainakin yksi ihminen on kuollut ja useita kymmeniä loukkaantunut auton ajettua väkijoukkoon Saksan pääkaupungissa Berliinissä keskiviikkoaamupäivänä.

Paikalla Berliinin keskustan Breitscheidplatzin luona oli lukioikäinen kouluryhmä Länsi-Saksan Hessenistä. Naispuolinen opettaja kuoli iskussa. Bildin mukaan kymmenien loukkaantuneiden joukossa oli 14 oppilasta. Lehden mukaan myös mukana ollut miespuolinen opettaja on loukkaantunut vakavasti.

Saksalaisen Spiegelin mukaan hengenvaarallisesti loukkaantuneita on kaikkiaan kuusi ja sen lisäksi vakavasti loukkaantuneita kolme. Lisäksi monet loukkaantuivat lievästi. Loukkaantuneiden joukossa on muun muassa raskaana oleva lonkkansa murtanut nainen.

Kuollut nainen makaa tapahtumapaikalla otetuissa kuvissa suojatiellä hyvin lähellä jalkakäytävää.

Monet kouluryhmästä kuljetettiin paareilla paikan päältä. Opettaja kuoli tapahtumapaikalle.

Epäilty 29-vuotias berliiniläinen Gor H.

Poliisin mukaan autoa kuljettanut 29-vuotias mies on pidätetty, ja häntä kuulustellaan. Poliisi ei ole ottanut virallisesti kantaa teon tahallisuuteen.

Bildin mukaan autoa ajanut Gor H. jätti autoon tapahtumia koskevan kirjeen. Myös uutistoimisto DPA kertoi kirjeestä.

– Tämä ei todellakaan ole onnettomuus – sekopää, jääkylmä tappaja, tutkija sanoi Bildin mukaan tapauksesta.

Berliinin osavaltion sisäministeri Iris Spranger kiisti Spiegelin mukaan, että autossa olisi ollut tunnustuskirjettä.

Spiegelin mukaan autosta löydettiin ”Turkkia koskevia” tekstejä.

– Meidän on jatkettava tutkimuksia kaikkiin suuntiin, Spranger sanoi.

Pelastusviranomaisten mukaan paikalle lähetettiin noin 130 pelastustyöntekijää. Apua saapui myös helikopterilla.

Bildin mukaan auton saksalais-armenialainen kuljettaja Gor H. asuu Berliinissä ja on poliisille entuudestaan tuttu omaisuusrikosten vuoksi. Hänet vietiin sairaalaan tutkimuksiin.

Paikallisten tiedotusvälineiden tietojen mukaan kuljettaja ajoi auton jalkakäytävälle, törmäsi joukkoon jalankulkijoita ja palasi takaisin ajoradalle. Noin 200 metrin jälkeen hän ajoi jalkakäytävälle, törmäsi toiseen autoon ja ajoi kaupan näyteikkunan läpi.

Bildin haastatteleman ohikulkijan mukaan kuljettaja juoksi poispäin autolta ja kaksi ohikulkijaa sai hänet kiinni. Mies ei vastustellut poliiseja kiinniottotilanteessa, joka tallentui videoille.

”Kaikki tapahtui niin nopeasti”

Paikalla ollut silminnäkijä Frank Vittchen kertoi uutistoimisto AFP:lle istuneensa läheisen suihkulähteen äärellä, kun kuuli suuren kolahduksen ja näki ihmisen lentävän ilman halki.

Hänen mukaansa auto ajoi ”kovaa vauhtia jalkakäytävälle eikä jarruttanut”.

–  Kaikki tapahtui niin nopeasti, Vittchen kuvaili.

Myös Bildin haastatteleman sivustakatsojan mukaan mies ajoi täyttä kaasua.

Breitscheidplatzin aukio sijaitsee kuuluisa toisen maailmansodan pommituksissa tuhoutunut Keisari Vilhelmin muistokirkko.

Saksassa useita vastaavia tapauksia

Tapahtumapaikka sijaitsee lähellä Breitscheidplatzin aukiota, jossa vuonna 2016 tehdyssä iskussa kaksitoista ihmistä kuoli ja 70 loukkaantui kuorma-auton ajettua joulumarkkinoille.

Saksassa on nähty useita vastaavia tapauksia vuoden 2016 iskun jälkeen. Useimmissa tapauksissa tekijöillä on todettu olleen psyykkisiä ongelmia.

Viimeksi joulukuussa 2020 saksalaismies ajoi autollaan kävelykadun läpi maan lounaisosassa sijaitsevassa Trierin kaupungissa tappaen neljä aikuista ja yhden vauvan.

Source Link is.fi