Tänään selviää, millaisin erityis­järjestelyin Linnan juhlia vietetään tänä vuonna

KESKIVIIKONA on määrä selvitä, miten itsenäisyyspäivän Linnan juhlia päästään viettämään tänä vuonna. Presidentin kanslia kertoi jo kuukausi sitten, että juhlat järjestetään tänä vuonna erityisjärjestelyin. Kansliasta ei kuitenkaan kommentoitu tuolloin, mitä nämä erityisjärjestelyt ovat.

Keskiviikkona järjestettävän mediainfon avaa presidentti Sauli Niinistö. Kanslian henkilökunta kertoo tilaisuudessa lisäksi tarkemmin presidenttiparin itsenäisyyspäivän ohjelmasta, tapahtumista Presidentinlinnalla ja niiden käytännön järjestelyistä.

Viime vuonna Linnan juhlia vietettiin koronaepidemian vuoksi poikkeuksellisin menoin, koska paikalla sai olla vain vähän ihmisiä.

Yle lähetti erikoislähetystä Presidentinlinnasta. Tanssia tai perinteistä kättelyjonoa ei ollut, vaan Jääkärimarssi kaikui juhlien alussa tyhjissä saleissa. Niinistö onkin aiemmin todennut, että kättely ei enää välttämättä palaa juhliin, vaikka koronaepidemia helpottaa.

Lähetyksessä näytettiin muun muassa presidenttiparin etäyhteyden välityksellä käymiä keskusteluja. Lisäksi ohjelmassa oli Ylen aluelähetyksiä sekä musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksiä, joista osa nähtiin suorana ja osa oli nauhoitettu etukäteen.

Avilla suunnitteilla rajoituksia itsenäisyyspäivän alle

Järjestelyistä päätettäessä on jouduttu seuraamaan paitsi koronatilannetta myös sitä, miten yhteiskunta on päässyt avautumaan muun muassa rokotteiden ja koronapassin käyttöön oton myötä. Nähtäväksi jää esimerkiksi vaikuttavatko suunnitteilla olevat koronarajoitukset juhlintaan.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoi tiistaina valmistelevansa kokoontumisrajoituksia Uudenmaan alueelle. Päätös rajoituksista on tarkoitus antaa torstaina, ja se tulisi voimaan marraskuun 25. päivänä.

Aluehallintoviraston mukaan rajoitusten sisältö täsmentyy vielä, mutta niiden vaihtoehtona voidaan ottaa käyttöön koronapassi. Rajoituksia perustellaan sillä, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) sairaalahoidon kuormitus on kasvanut koronatilanteen vuoksi.

Source Link is.fi