
Tapio Määttä on Vuoden tieteentekijä
Tieteentekijöiden liitto on valinnut Itä-Suomen yliopiston akateemisen rehtorin Tapio Määtän Vuoden tieteentekijäksi. Liitto palkitsi työnantajan edustajan ensimmäistä kertaa palkinnon historiassa.
Vuoden tieteentekijä 2020 on Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä. Palkinnosta päätti Tieteentekijöiden liiton hallitus.
–Tapio Määttä korostaa johtajan vastuuta työhyvinvoinnista, eikä se jää vain sanahelinäksi. Hän on edistänyt tieteentekijöiden mahdollisuuksia pitkäjänteiseen tieteentekemiseen ja tieteentekijöiden työhyvinvointia Itä-Suomen yliopistossa, palkinnon perusteluissa sanotaan.
Oikeustieteiden tohtori Tapio Määttä on toiminut Itä-Suomen yliopiston akateemisena rehtorina tammikuusta 2020.
”Tutkijoiden halua kiinnittyä akateemiselle uralle koettelevat poukkoileva rahoitus, pätkätyöt, sumeat uranäkymät ja tunne työyhteisön ulkopuolisuudesta”
Pätkätyöt ja sumeat uranäkymät tutkijoiden riesana
–Tutkijoiden halua kiinnittyä akateemiselle uralle koettelevat poukkoileva rahoitus, pätkätyöt, sumeat uranäkymät ja tunne työyhteisön ulkopuolisuudesta. Tapio Määttä on osoittanut, että yliopistojen toimintakulttuuria voi muuttaa johtamisella, kiittää Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Maija S. Peltola.
Palkinnon perusteluissa mainitaan konkreettisina toimenpiteinä kymmenen prosentin työsuhteen tarjoaminen Itä-Suomen yliopiston apurahatutkijoille sekä Määtän linjaus väitöskirjatutkija-nimikkeestä tohtorikoulutettavan sijaan. Määtän aloitteesta yliopiston strategiarahoituksesta on palkattu opetusavustajia helpottamaan opettajien työkuormaa etä- ja hybridiopetuksen aikana sekä tukihenkilöitä auttamaan etenkin digipedagogiikassa.
–Opetuksen ja tutkimuksen vapaus ovat yliopistoissa työskentelevien työmotivaation kulmakiviä, useille syy ylipäänsä työskennellä yliopistolla, Määttä sanoo.
–Koen meidän akateemisten johtajien tärkeäksi tehtäväksi puolustaa tuota vapautta niin lisääntyviä ulkoisia paineita kuin yliopistojen omasta toiminnasta paikoin kumpuavia byrokratisoitumistendenssejä vastaan.
Visiona korkeakoulut Suomen parhaimpina työpaikkoina
Puheenjohtaja Peltola toteaa liiton tiedotteessa, että opetus- ja kulttuuriministeriön, korkeakoulujen ja sidosryhmien yhteisen Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030:n mukaan tavoite on tehdä korkeakouluista Suomen parhaita työpaikkoja. Tieteentekijät kannustaa korkeakouluja kiinnittämään huomiota siihen, että tämä tavoite tarkoittaa niiltä aktiivisia toimenpiteitä, joilla parannetaan tieteentekemisen edellytyksiä. Useissa yliopistoissa mietitään toimenpiteitä, mutta vahvoja strategisia tavoitteita esimerkiksi määräaikaisuuksien vähentämiseksi puuttuu.
–On tullut aika nostaa esiin laadukas johtaminen ja hyvä henkilöstöpolitiikka keskeisinä työkaluina, joilla parannetaan tutkijanurien vetovoimaa ja tieteentekijöiden mahdollisuuksia tehdä työtään pitkäjänteisesti ja vaikuttavasti, Peltola sanoo.
Tieteentekijät on valinnut Vuoden tieteentekijän vuodesta 1997. Tutkitun tiedon teemavuoden kunniaksi palkittavaa saivat ehdottaa myös kaikki tutkitun tiedon ystävät. Tapio Määttä oli myös yleisön suosikki #MinäTutkin -kampanjalla, jonka aihetunnisteen keksi Sami Syrjämäki.