Banner Before Header

Tässä on Suomen kaunein tomaatti

Jättikasvisten SM-kilpailuissa palkittiin viikonloppuna poikkeuksellisen suuria kasviksia, mutta myös erityisen kauniita yksilöitä.

Jättikasvisten SM-kilpailuissa rikottiin seitsemän Suomen ennätystä. Viime viikon lauantaina järjestetyssä kilpailussa palkittiin muun muassa yli kymmenen kiloinen punajuurikas, yli kilon kokoinen raparperi, 234 grammaa painava chili ja lähes kahdeksan kiloa painava kesäkurpitsa.

Kilpailun niin sanotussa kuninkuuslajissa eli jättikurpitsan luokassa voittajakurpitsa painoi 278 kiloa. Toisessa kurpitsalajissa, vihertävässä squashissa, päästiin yli 300 kilon. Voittajan lopullinen paino oli 324,4 kiloa.

Timo Iisakkilan jättikurpitsa painoi 278 kiloa. Tulos riitti ensimmäiseen sijaan. Kuva: Elina Vuori

Kilpailussa palkittiin myös kaunein kurpitsa. Voiton vei Saki Hakalan kasvattama luomus. Kuva: Elina Vuori

Ennätyskoollaan pääsi yllättämään myös Italiasta peräisin oleva Tromboncino-kurpitsa. Tohmajärvellä kasvaneelle kurpitsalle mitattiin pituutta yli 180 senttiä.

– Italialaisten omassa kilpailussa voittaja oli 132 senttiä. Aika paljon parempi siis meillä kuin italialaisilla itsellään, kilpailuvastaava Elina Vuori iloitsee.

Laura Pirhosen Tromboncinolta löytyi 180,2 senttiä pituutta. Tulos on uusi Suomen ennätys. Kuva: Elina Vuori

Jättikasvisten SM-kilpailu järjestettiin jo 15:ttä kertaa. Kaiken kaikkiaan kilpailevilta kasviksilta kirjattiin tänä vuonna 219 eri suoritusta.

Kilpailupäivänä valittiin myös vuoden kaunein tomaatti. Puutarhaliitto ja Kotimaiset kasvikset ry nimeävät joka vuosi vuoden vihanneksen, joka on tänä vuonna tomaatti.

Kauneuskilpailun voiton vei Costoluto Genovese -nimisen lajikkeen yksilö. Esillä oli yhteensä 132 eri tomaattilajiketta.

– Esillä oli Suomen laajin tomaattilajikekatsaus koskaan, Vuori toteaa.

Suomen kaunein tomaatti oli Elina Vuoren kasvattama Costoluto Genovese -tomaatti. Kuva: Elina Vuori

Suomen kaunein tomaatti valikoitui yli 130 lajikkeen joukosta. Kuva: Elina Vuori

Vuoren mukaan SM-kilpailun kärkikahinoihin nousi tänäkin vuonna tuttuja konkarikasvattajia. Jättikasvisten kasvattaminen on kuitenkin laji, jonka pariin kuka tahansa voi Vuoren mukaan tulla. Vuoren mukaan muun muassa viime vuoden jättikurpitsan luokassa voiton vei ensikertalainen osallistuja.

Jättikurpitsat komeilivat yleisön edessä kilpailupäivänä. Useat kurpitsoista olivat yli 150 kiloisia. Kuva: Elina Vuori

Jättikasvisten tulevaisuus pyritään varmistamaan kilpailuun osallistuvien kasvisten siemenillä, joita kilpailuiden järjestämisestä vastaava Suomen Jättikasvisyhdistys ry jakaa jäsenistölleen.

Kilpailussa esillä olevat kasvikset jäävät kasvattajilleen kilpailun päätyttyä. Vuoren mukaan suuresta koosta ja joskus hassusta muodosta huolimatta kasvikset ovat täysin syötäviä.

– Toki niistä syötävää kertyy aika paljon. Joskus joku on vienyt kasviksia paikalliselle kaupalle tai esimerkiksi syksyiseen tapahtumaan jaettavaksi.

Source Link is.fi