Banner Before Header

Tässä ovat Suomen kovatuloisimmat naiset – parhaiten tienannut vasta sijalla 53

Suomen kovatuloisin nainen oli viime vuonna espoolainen Päivi Merkkiniemi.

Hän tienasi yhteensä reilut viisi miljoonaa.

Merkkiniemi oli ennen yrityskauppoja Pilke-päiväkotien osakas ja hallituksen jäsen.

Pilke-päiväkodit myytiin norjalaiselle varhaiskasvatusyritys Dibber Oy:lle syksyllä 2020. Pilkkeellä oli viime vuonna 173 päiväkotia ympäri maata ja lisäksi iltapäivätoimintaa 29:ssä koulussa.

Miehet hallitsevat kovatuloisimpien listaa, sillä Merkkiniemi nousi listalla vasta sijalle 53.

Hanna Nurminen on toisena naisena tulolistalla.

Toiseksi naisten tulolistalla nousi Kone-yhtiön omistajasukuun Herlineihin kuuluva Hanna Nurminen. Hän on Koneen säätiön hallituksen puheenjohtaja.

Nurmisen tulot olivat vuonna 2020 noin 4,8 miljoonaa, josta ansiotuloa oli 32 000 euroa.

Kolmanneksi eniten naisista tienasi pohjanmaalaisen Rani Plastin omistajasukuun kuuluva Ulrika Albäck. Rani Plast on vuonna 1955 perustettu teerijärveläinen pakkausalan yritys, ja Ulrika Albäck edustaa perheyrityksen toista sukupolvea.

Albäckin tulot vuonna 2020 olivat 4,6 miljoonaa euroa, josta reilut 170 000 euroa oli ansiotuloa. Rani Plastin verkkosivujen mukaan Albäck on myös yrityksen hallintojohtaja.

Listoilta voi puuttua nimiä, sillä runsaat 2000 suomalaista on pyytänyt poistamaan nimensä medialle annettavasta julkisten verotietojen aineistosta.

Source Link is.fi