Tässä ovat uudet Farmi Suomi -kilpailijat – mukana Jade Nyström, Antonio Flores, Susanna Penttilä…

Nelosen huippusuosittu Farmi Suomi -tv-sarja saa jatkoa, kun liuta suomijulkkiksia lähetetään jälleen Pieksämäen seudulla sijaitsevalle maatilalle, Nelonen kertoo tiedotteessan. Tilalla kisaajien laitetaan taas suorittamaan niin maatilahenkisiä arkiaskareita kuin erilaisia tehtäviäkin, vailla minkäänlaista kytköstä moderniin ulkomaailmaan. Kisa kestää noin kolme viikkoa, ja voittaja saa palkinnokseen 30 00 euroa.

Uudella kaudella maatilalle pääsevät sarjan alusta asti viettämään aikaansa kyläkauppias Sampo Kaulanen, yleisurheilija Jade Nyström, yrittäjä Susanna Penttilä, Miss Suomi Essi Unkuri, manageri Meri Aalto, laulaja Helena Lindgren, psykologi Veltto Virtanen, näyttelijä Johanna Puhakka, kokki Teemu Laurell, toimittaja Katri Utula, somepersoona Joona Puhakka, laulaja Mariko Pajalahti sekä hius- ja meikkitaiteilija Antonio Flores.

Farmilla nähdään kaksi konkaria, kun viime kaudella kilpailleet Janne Ahonen ja Henny Harjusola pääsevät ohjelmassa uusintakierrokselle.

Kolmentoista kilpailijan lisäksi joukkoon liittyvät kauden mittaan myös ohjelmassa ennenkin nähdyt konkarit, kauneusalan yrittäjä Henny Harjusola sekä ex-mäkihyppääjä Janne Ahonen. Aiemmilla yrityksillä Ahosen ja Harjusolan matkat päättyivät lyhyeen: Ahonen putosi yllättäen jo ensimmäisessä jaksossa, kun taas Harjusola sinnitteli mukana kolmanteen jaksoon asti.

Kauden juontajana nähdään jälleen ohjelmassa viime vuonna aloittanut Susanna Laine. Farmilaisille tehtävät jakaa tuttuun tapaan pehtoori Terho Häkkinen.

Tässä Farmi Suomi-ohjelmat tuoreet kilpailijat

Sampo Kaulanen, 43, kyläkauppias

Sampo Kaulanen

Pohjoisen kyläkauppias Sampo Kaulanen elää seesteisempiä aikoja elämässään. Selviytyjät-voittaja jättää kauppiaan tehtävät tauolle, ja lähtee Farmille metsästämään toista tosi-tv voittoaan. Farmikonkari-vaimoltaan Minttu Kaulaselta tsempit ja vinkit kauteen saanut Sampo on valmis uuteen maaseutukokemukseen.

Jade Nyström, 18, yleisurheilija

Jade Nyström

Nuorten SM-kilpailuja korkeushypyssä dominoinut Jade on valmis nousemaan Farmilla uusiin korkeuksiin. Kilpailuhenkinen Jade huomaa usein leikkimielisinä alkavien kilpailuiden päättyvän todella totisiksi kamppailuiksi, eikä Farmi tule olemaan poikkeus. Jade luottaa farmilla urheilijan kestävyyteensä sekä koettelemusta varten lyhennettyihin rakennekynsiinsä.

Essi Unkuri, 24, Miss Suomi 2021

Essi Unkuri

Hallitseva Miss Suomi saa ansaitsemansa tauon edustustehtävistä, kun hän vaihtaa missin korkkarit maatilallisen kumisaappaisiin. Selviytyjät läpi käynyt Essi ei malta odottaa pääsevänsä Farmin maalaismaisemiin, vaikka sen työleiriosuuden hän jättäisikin mielellään väliin.

Meri Aalto, 33, manageri ja mielenvalmentaja

Meri Aalto

Vähän kaikkea työkseen tehnyt Meri löysi kutsumuksensa puolisonsa Saara Aallon managerin hommista. Viime vuosina Meri on keskittynyt mielen opiskeluun, valmentamiseen ja yhteisen yrityksen kehittämiseen vaimonsa kanssa. Heidän suhteensa saa hyvää vaihtelua, kun se on kerrankin Meri, joka katoaa kotoa kilpailemaan tosi-tv-voitosta. Meri lähtee yritysmaailmasta Farmille uteliain mielin, ja hän pääsee vihdoin kokemaan sitä elämää, jota hänen vanhempansa ja isovanhempansa ovat maaseudulla eläneet.

Helena Lindgren, 65, laulaja

Helena Lindgren

Suomen meikkitaiteen pioneeri Helena Lindgren on valmis karistamaan hienohelman imagon harteiltaan. Farmi tarjoaa Helenalle ainutkertaisen tilaisuuden palata takaisin lapsuutensa maisemiin maatilalle ja maatilan töihin. Keikkaelämää viettävän laulajan arki on kovin vieroittunut maaseudun elämästä, ja paluu maalle on oikein hyvää vaihtelua. Farmin haasteina Helenalle onkin askeettisten olojen sijaan koti-ikävän sietäminen sekä yksinolon vaihtaminen tiiviiseen ryhmäeloon.

Veltto Virtanen, 71, psykologi

Veltto Virtanen

Suomen kenties mielenkiintoisin presidenttiehdokas on valmis palaamaan televisioon. Maaseudulla itse hyvin viihtyvä Veltto elää rauhallista elämää kissansa ja veljensä kanssa lähimetsän eläinten keskellä. Aikoinaan Suomen tunnetuimpana urheilupsykologina Veltto on valmis tuomaan henkistä rikkautta farmilaisten keskuuteen.

Johanna Puhakka, 29, näyttelijä

Johanna Puhakka

Johannalla on ollut erittäin kiireinen kesä, ja Farmin tarjoama tauko tuleekin juuri oikeaan aikaan. Nuorempana hevostalleilla aikaa viettänyt Johanna tulee ikävöimään kaupungista herkullista ruokaa, sekä perhettä ja ystäviään, mutta uskoo saavansa Farmilla uusia ystäviä. Eläinrakkaana ihmisenä Johanna ei malta odottaa pääsevänsä puuhaamaan eläinten kanssa ja opettelemaan lypsämistä.

Teemu Laurell, 37, kokki

Teemu Laurell

Top Chef -voittaja Teemu Laurell on valmis vaihtamaan soppakauhan vasaraan Farmilla. Innokkaaksi penkkiurheilijaksi tunnustautuva Teemu on tottunut kovaan työntekoon niin keittiössä kuin mummolansa maatilalla. Taloremontissa nikkarointiin tykästynyt julkkiskokki ei siedä negatiivista ilmapiiriä, ja on aina yllytettävissä riemukkaaseen hauskanpitoon.

Katri Utula, 43, toimittaja

Katri Utula

Luontoa ja eläimiä rakastava Katri on tottunut mökkeillessä elämään ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Herskyvästä naurustaan tunnettu Ilta-Sanomien viihde- ja tv-toimittaja kirjoittaa työkseen juttuja eri ohjelmista, ja onkin nyt itse innoissaan hyppäämässä kameran eteen Farmille.

Joona Puhakka, 24, mediapersoona

Joona Puhakka

Suomituben raskassarjalainen Joona Puhakka on valmis hyppäämään maatilallisen saappaisiin. Showmieheksi tunnustautuva Joona aikoo varusmiespalveluksen opeilla selviytyä tiiviistä ryhmäelämästä Farmilla. Kaupungissa marinoitu tubettaja aikoo tosissaan taistella voitosta.

Mariko Pajalahti, 43, laulaja ja jooga-ohjaaja

Mariko Pajalahti

Kwan-yhtyeestä tunnettu Mariko on omien sanojensa mukaan allerginen kaikelle mikä kasvaa tai liikkuu, mutta se ei estä nauttimasta Farmi-kokemuksesta. Allergioidensa takia lapsesta asti luontoa vältellyt Mariko ei malta odottaa uusia kokemuksia, joita Farmi voi tarjota. Voitosta lähdetään kuitenkin taistelemaan, sillä voittopotti tarjoaisi rauhallisen syksyn.

Antonio Flores, 44, stailisti ja hius- ja meikkitaiteilija

Antonio Flores

Ecuadorista Suomeen 90-luvun lopulla muuttanut Antonio tuli Suomen kansalle tutuksi nykyisen ulkoministerin Pekka Haaviston puolisona vuonna 2012. Hän on kouluttautunut niin audiovisuaaliseen viestintään, vaatesuunnitteluun kuin stuertin ammattiin. Antonio tunnustautuu totaaliseksi kaupunkilaiseksi, joka ei viihdy edes mökillä hirveästi viikonloppua kauempaa. Tällä hetkellä hän työskentelee Saksassa paikallisen elokuva- ja tv-maailman maskeeraajana. Antoniollle Farmin suurin haaste tulee olemaan kestää itseään toistavaa elämää kolmea päivää pidempään.

Susanna Penttilä, 50, muotialan yrittäjä

Susanna Penttilä

Helsingissä vaateliikettä pyörittävä Susanna ponnahti julkisuuteen poseerattuaan Playboylehdessä vuonna 2004. Glamourin keskeltä usein löytyvä Susanna ei ahdistu alkeellisista oloista, sillä hän on jo valloittanut viidakot niin Selviytyjissä kuin Viidakon tähtösissä. Lisäksi suunnaton rakkaus eläimiä kohtaan auttaa selviytymään Farmin raskaista töistä.

Janne Ahonen, 45, ex-mäkihyppääjä

Janne Ahonen

Ex-mäkikotka tekee odotetun paluun! Farmilta 2. kaudella kaikkien yllätykseksi ensimmäisenä tippunut Janne nauttii maaseudusta, ja aikoo tällä kertaa selvitä huomattavasti pidempään. Janne tiedostaa olevansa kesken kaiken mukaan tulevana kisaajana kaikkien tähtäimessä, mutta se pistää vain yrittämään kovempaa. Janne saapuu Farmille kesken kauden yllätyksenä muille kilpailijoille.

Henny Harjusola, 28, kauneusalan yrittäjä

Parturi-kampaaja sekä palkittu kauneusvloggaaja Henny on valmis revanssiin! Maaseutukokemusta on nyt kaksi viikkoa enemmän kuin edellisellä kerralla ja tavoite onkin selvitä pidemmälle kuin viimeksi. Kilpailuhenkinen Henny ei aio muuttaa strategiaansa, joten farmilla nähdään varmasti jälleen suorasanaista meininkiä. Tällä kaudella olisi myös kiva astua Torpparin saappaisiin. Henny saapuu Farmille kesken kauden yllätyksenä muille kilpailijoille.

Farmi Suomi nähdään Nelosella ja Ruudussa 2023.

Source Link is.fi