Tätä media ei huomannut, sanoo Jussi Saramo: ”Valtava ero kokoomuksen pitkään valtakauteen, kun Suomi oli Euroopan heikoimpia suorittajia”

– Voimme itse aktiivisella talouspolitiikalla ylläpitää työllisyyttä ja hyvinvointi, sanoo vasemmiston Saramo.

Mikä asia on viime aikoina työllistänyt sinua eniten, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo?

– Kansanedustajan tehtävän hienoimpia puolia on mahdollisuus perehtyä syvällisesti oman valiokunnan asioihin parhaita asiantuntijoita kuullen. Ryhmyrinä ja puolueen varapuheenjohtajana pitää kuitenkin olla kartalla vähän kaikesta, ja minua onkin työllistänyt eniten hallituspolitiikan yleinen seuranta – yhden ison asian sijaan kymmeniä pieniä.

– Ajallisesti eniten on mennyt ihmisten tapaamiseen, kun ehdin osallistua eduskuntaryhmän Suomen-kiertueelle peräti neljänä viikonloppuna.

”Suomen tarvitse olla ajopuu”.

Minkä asian nostaisit eduskunnan tärkeimmäksi tältä viikolta?

– Lisätalousarviossa kerättiin onnistuneen talouspolitiikan hedelmiä, kun verotulojen lisääntymisen ja työttömyysmenojen vähenemisen ansiosta velkamäärää saatiin pienennettyä yli kahdella miljardilla aiemmin ennakoidusta. Tuhansilla miljoonilla vähentyvä velanotto oli ”lisiksessä” mittaluokaltaan ja politiikan onnistumisen mittarina suurin asia, mutta poliittisesti painavin oli silti ehkä poliisien saama 30 miljoonaa, joka on puhututtanut eduskuntaa valtavasti.

– Aiemmin sovitun avaaminen poliisin määrärahojen osalta avasi budjetin arvioinnin laajemminkin, jonka ansiosta saimme kulttuurille, liikunnalle, nuorisolle, tieteelle ja sotejärjestöille kompensoitua veikkauksen tuottojen romahtamisen vaikutukset, näistä tosin lopulliset päätökset tehdään vasta täydentävässä talousarviossa.

Mikä oli vasemmistoliitolle viikon tärkein asia?

– Puoluehallitus käsitteli sote-vaalien ohjelmaa ja julkisuudessa keskusteltiin sekä muiden puolueiden jo julkistamista vaaliteemoista että sote-palveluiden epäkohdista, muun muassa yksityisissä vammaispalveluissa.

– Vasemmistoliitolle tulee olemaan todella tärkeää viedä vaalikeskusteluja oikeasti tärkeisiin uusien valtuustojen päättämiin asioihin ja hyvinvointivaltion vahvistamiseen, sekä tietysti saada mahdollisimman vahva asema tuleviin valtuustoihin.

Mikä asia jäi tiedotusvälineiltä huomaamatta?

– Talousennusteet ovat parantuneet kerta toisensa jälkeen ja komission tuoreimmassa ennusteessa Suomen talous kehittyy keskimääräistä paremmin hallituskauden loppuun asti. Työllisyys ja alijäämä pienenevät EU:n keskiarvoa nopeammin ja kumuloituva talouskasvukin pysyy keskiarvoa korkeammalla tasolla, koska meillä talous ei romahtanut monen muun tavoin. Tässä on valtava ero kokoomuksen pitkään valtakauteen, kun Suomi oli Euroopan heikoimpia suorittajia.

– Hallitus on osoittanut, ettei Suomen tarvitse olla ajopuu, jossa hyvinvointivaltiota leikataan aina markkinoiden hyytyessä, vaan voimme itse aktiivisella talouspolitiikalla ylläpitää työllisyyttä ja hyvinvointia, jolloin nousukauden alkaessa olemme vahvempia. Oikein tehty elvytys maksaa itsensä takaisesti moninkertaisesti.

Mikä on tämän viikon levysi/kirjasi?

– Saako sanoa kaksi? Meri Valkaman Sinun, Margot oli niin upea, että ahmin sen vauhdilla. Nyt menossa Sarianne Hartosen Kuolevaisen käsikirja joka on jo alkupuolella antanut paljon ajateltavaa.

Kansan Uutiset julkaisee sarjaa, jossa vasemmistoliiton kansanedustajat vuorotellen kertovat politiikan viikosta.