Lukijoiden enemmistö varmaan tietää, että Tiitisen listalla ei ole huippuvakoojia ja maanpettureita.
Vaan ainoastaan nimiä, joista DDR:n turvallisuuspalvelu Stasi toivoi jotakin hyötyvänsä. Tiedotusvälineet ovat ruinanneet kassakaapin raotusta 30 vuotta. Miksei se käy? Koska suojelupoliisin kansainvälinen yhteistyö kärsii, viattomien maine menee väärinkäsityksestä ja pläpläplää.
DDR:lle tiedottelu ei käytännössä horjuttanut Suomen turvallisuutta.
Kätyreidenkin motiivit olivat 1970-luvun ajanhengessä ymmärrettäviä. Konteksti avautuu vaikkapa Seppo Hentilän erinomaisista kirjoista. En kuitenkaan tajua, mistä johtuu anonymiteetti historian tuomioistuimessa.
Politiikan, kulttuurin, sodan ja talouden tantereilla historioitsijat murjovat tutkimuskohteitaan maan rakoon takuulla nimeltä mainiten. Arviot alkavat usein yliampuvasti. Sitten tutkimus korjaa itse itseään ja keventää tai siirtää syyllisyyden taakkaa. Syntipukit julkaisevat päiväkirjojaan ja muistelmiaan.
Ennemmin tai myöhemmin näemme juttujen monipiippuisuuden.
Miksi tämä hyväksi havaittu lähestymistapa ei ensinkään päde Stasi-epäilysten varjoissa?
Miksi juuri niissä on pakko hallita menneisyyttä?
”Miksi vuosikymmenten takainen turvallisuuspalvelukysymys on salaisempi?
Kuvittelepa, että suojelupoliisin päämajassa Ratakatu 12:ssa virkailija unohtaa näkösälle koodin. Siivoja avaa kassakaapin, pihistää Tiitisen listan ja myy Seiskalle. Edes tässä ajatusleikissä 30 vuoden takaiset epäillyt eivät kärsi kovin veristä vääryyttä. Ainakaan verrattuna Alpo Rusin taannoiseen kohteluun. Rusin niskaan paska satoi juuri siksi, että oikeat listalaiset olivat sateenvarjon alla.
Oikeusvaltion syyttömyysoletus ei tarkoita täyteläistä yksityisyyden suojaa edes vereksissä prosesseissa.
Kankaanpään terroristiepäiltyjen nimiä ei ole julkistettu, mutta baarin ovella tai raitilla kyselijä saa ne selville 30 sekunnissa.
Sen verran seikkaperäisesti on miekkosten elämä tulvinut mediaan.
Terroritekojen suunnittelusta emme tiedä yksityiskohtia. Viimeistelyä vaille valmis pommi-isku vai hölötystä ja taivaanrannan maalausta rumilla väreillä.
No, jos terroriepäilyt väljähtävät, syyttömät sentään olivat potkunyrkkeilyn väärinharrastajia, rikosrekisterillistä ”natsiporukkaa” sekä taidekoululaisten ja pakolaisten vihaajia.
Joten terroristileimakin pysyy loppuiän.
Kankaanpään uutisointi noudattaa journalistin ohjeita ja lakipykäliä, ei siinä mitään. Abstraktioiden tasolla vain pähkäilen vertauskohtaa. Miksi vuosikymmenten takainen turvallisuuspalvelukysymys on salaisempi?
Tiitiisen lista pysynee piilossa vuoteen 2050 saakka.
Mutta kun rajoitettuja tutkimuslupia jo on, eikö henkilöllisyyksiä voisi valottaa ihan pikkasen? Arvuuttelijoiden iloksi, Kankaanpään kaavalla, HUOM! nimiä mainitsematta. Kustakin muka-agentista: asuinpaikka, radikalisoitumisen vaiheet 1960–70-luvulla, puoluekannat, järjestöt ja solut, sitaatit palopuheista, mahdolliset pikkurikokset ja päihteiset anekdootit.
Kirjoittaja on historioitsija.