Teollisuusliiton Riku Aalto torjuu veronkevennykset ja vaatii maksusiirtoja palkansaajilta työnantajalle: ”Emme halua ostaa omia palkankorotuksiamme”

Suomen merkittävimmän vientiteollisuuden palkansaajajärjestön Teollisuusliiton johtaja Riku Aalto sanoo, ettei valtiovallan tarjous veronkevennyksistä palkkamalttia vastaan kiinnosta liittoa.

Sen sijaan liiton palkankorotusvaatimus voisi Aallon mukaan jäädä alhaisemmaksi, jos kilpailukykysopimuksen yhteydessä tehdyt sosiaalivakuutusmaksujen siirrot peruttaisiin ja maksutaakkaa palautettaisiin palkansaajilta työnantajille.

Veronkevennyksiä väläytellyt valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) tapasi Teollisuusliiton johtoa tiistai-iltana.

– Vastasimme, että meitä ei kiinnosta tällainen kytkentä nyt ollenkaan, Meidän näkemyksen mukaan näihin talkoisiin on syytä ottaa myöskin yritykset mukaan, Riku Aalto totesi keskiviikkona.

Aallon mielestä ei ole palkansaajien etu, jos velkaantunut valtio laskee veroja ja joutuu siksi leikkaamaan palveluja tai sosiaaliturvaa.

– Meidän jäsenet ajattelee niin, että omia palkankorotuksia ei osteta ikään kuin veronalennuksilla ja tämä on se viesti minkä veimme Saarikolle.

Kunta-alan palkkojen kytkentä vientiliittoihin ärsyttää

Teollisuusliitto lähtee hakemaan ostovoiman turvaavia palkankorotuksia jäsenilleen syksyn palkkaneuvotteluissa.

Neuvottelut tärkeimmillä vientialoilla alkavat elo-syyskuun vaihteessa, eikä Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto vielä avaa palkankorotustavoitteita prosentteina.

Asiaan vaikuttavat muun muassa inflaation kehitys sekä eurooppalaisissa verrokkimaissa tehtävät palkkaratkaisut. Kuljetusliitto AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko totesi tiistaina Ylelle, että 3 prosentin palkankorotus ensi vuodeksi tuntuu liian alhaiselta tasolta.

Aaltoa vaivaa kunta-alan keväällä tekemä sopimus, koska siinä julkisen sektorin palkankorotukset sidottiin viideksi vuodeksi vientialojen palkankorotuksiin.

Kuntatyöntekijät saivat palkkaohjelman, jolla heitä palkkojaan nostetaan vuosittain prosentin verran yli suurien vientialojen ja kuljetusalan korotustason.

– Meitä ei harmita se että julkisen sektorin työntekijät saavat palkankorotuksen. Mutta se, että tämä on kytketty nyt seuraavat viisi vuotta teollisuuden ja kuljetusalan sopimuksiin, tulee vaikuttamaan koko työmarkkinalogiikkaan seuraavan viiden vuoden ajan.

Palkkakilpailu voi lähteä laukalle

Käytännössä Teollisuusliitto ja AKT neuvottelevat siis palkankorotuksesta tulevat vuoden paitsi jäsenilleen, myös kunta-alalle.

– Meille on langetettu kohtalaisen kova vastuu, Riku Aalto sanoo.

Aalto varoittaa asetelman voivan pahimmillaan johtaa myös pelättyyn palkkainflaatiokierteeseen.

– Työmarkkinalogiikka vain toimii sillä tavalla, että katsotaan, mitä naapuri on saanut ja pyritään itse samaan tai jopa vähän parempaan sopimukseen. Siitä voi syntyä palkkakierre.

Koska kunta-ala joka tapauksessa saa sopimuksensa mukaisesti prosentin suuremman palkankorotuksen, Teollisuusliitto ei voi yltää kunta-alaa korkeampaan nimelliskorotukseen syksyn neuvotteluissa. Teollisuudessa palkat voivat kuitenkin nousta esimerkiksi niin kutsuttujen liukumien vuoksi sovittua prosenttia enemmän.

Aallon mukaan Teollisuusliitto tulee omissa tavoitteissaan ottamaan huomioon kytkennän kunta-alan palkkoihin, mutta ei halua avata, miten se käytännössä voidaan tehdä.

Aallon mukaan Teollisuusliitto kantaa palkkaneuvotteluissaan huolta paitsi omien jäseniensä ostovoimasta, myös yritysten kyvystä kilpailla maailmanmarkkinoilla.

Lue lisäksi:

AY-pomot: Palkkamalttia ei voi ostaa veronkevennyksillä – ”Kolmen prosentin korotus kuulostaa kovin alhaiselta”, sanoo kuljetusliitto AKT:n johtaja

Source Link yle.fi