Tero Vesterisen esitys Elämäni biisissä hurmasi somen

Lauantain Elämäni biisi -jaksossa olivat vieraana nuoret näyttelijät Linnea Leino ja Elias Salonen sekä konkariosaston näyttämö- ja lavatähdet Katri Helena, Pirkko Mannola sekä Ilmari Saarelainen. Illan aikana kuulluista lauluista erityisen kovan vaikutuksen teki Tero Vesterisen tulkitsema La bohème. Vesterinen esitti kappaleen alkuperäiskielellä ranskaksi.

Charles Aznavourin alun perin tekemä klassikkokappale paljastui ohjelman lopussa laulaja Katri Helenan elämän biisiksi. Hän kertoi nähneensä 1970-luvulla televisiossa Aznavourin vaikuttavan version kappaleesta.

Tällä kaudella Elämäni biisin artistikaartiin kiinnitetty Tero Vesterinen sai esityksellään studioyleisöltä ja vierailta valtavat suosionosoitukset. Myös somekansa suorastaan hullantui kuulemastaan Twitterissä.

Illan aikana kuultiin myös toinen kappale, joka kommenttien perusteella iski erityisen lujaa katselijoiden sydämiin. Se oli Diandran tulkitsema Yksinäisen keijun tarina, joka on alun perin Chisun kappale. Ohjelmassa se paljastui Linnea Leinon elämän biisiksi.

Muut elämän biisit menivät näin:

  • Pirkko Mannola: Jäi multa matkalaukku Berliiniin

  • Ilmari Saarelainen: You Are The Sunshine Of My Life

  • Elias Salonen: Paha vaanii

Source Link is.fi