Banner Before Header

Terrafamen akkukemikaalien tuotannon ylösajo jatkuu – sähköautojen suosion raju kasvu auttaa yhtiötä

Sähköautojen maailmanlaajuinen kysynnän kiihtyminen vauhdittaa sotkamolaista Terrafamea. Yhtiön akkukemikaalien liikevaihto oli tammi–maaliskuussa yli 2,5-kertainen viime vuoden viimeiseen neljännekseen verrattuna.

Liikevaihtoa akkukemikaaleista kertyi 46,5 miljoonaa euroa. Samalla yhtiön käyttökate nousi 27,7 miljoonaa euroa positiiviseksi, kun se viime vuoden loppuneljänneksellä jäi 60 miljoonaa euroa negatiiviseksi. Tarveaineiden hinnat nousivat, mutta liikevaihdon kasvu riitti peittämään kasvaneet kulut.

Akkuliiketoiminnan ylösajo osuu Terrafamelle erinomaiseen aikaan. Tämän vuoden tammi–helmikuussa maailmassa myytiin lähes 1,2 miljoonaa sähköautoa, mikä on noin 90 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, kertoo Terrafame tiedotteessaan.

Terrafamen akkukemikaalien hyvä kehitys jatkunee, sillä yhtiö kertoo olevan meneillään useita merkittäviä asiakasneuvotteluja ja tuotehyväksyntäprosesseja.

Terrafamen koko toiminnan liikevaihto oli alkuvuonna 127 miljoonaa euroa, mikä on 36 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin ja 11 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Liiketulos toteutui tammi–maaliskuussa 13,5 miljoonaa voitollisena. Tulos on selkeästi parempi kuin viime vuoden loka–joulukuussa, jolloin liiketappiota syntyi 75,3 miljoonaa euroa. Vuodentakaiseen verrattuna liiketulos pysyi lähes samana.

Terrafame arvioi, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa tulee nostamaan tuotantokustannuksia. Perusmetallien ja akkukemikaalien hintakehitykseen liittyy myös huomattavaa epävarmuutta.

Source Link yle.fi