The Last of Us yrittää temppua, johon ei ole pystynyt lähes kukaan: näyttää, että myös videopeleistä on valkokankaalle
The Last of Us -peli- ja tv-sarjan lähtöasetelma on jo ennestään tuttu: Selviytyjät kärvistelevät raunioituneessa Yhdysvalloissa, kun suuri osa väestöstä on muuttunut raivotautisiksi zombeiksi. Maailmanloppuun sopeutuu kukin tyylillään: osa ihmisistä palaa metsästäjä-keräilijöiksi, osa järjestäytyy sotilaallisiksi ryhmiksi tai uskonnollisiksi kulteiksi, osa kokeilee kannibalismia.
Zombien ja friikkisirkuksen keskellä toisiinsa tukeutuvat Ellie ja Joel pyrkivät selviämään selviämisen vuoksi.
Kun tällaisessa zombie-apokalypsissä ei sinänsä ole mitään uutta, niin minkä takia vuonna 2013 julkaistu The Last of Us -peli nousi kriitikoiden piirissä vuosituhannen kehutuimpien joukkoon?
– Tiivistettynähän tarina kuulostaa aika kliseeltä. Mutta se tapa, millä peli kertoi sen, oli poikkeuksellinen, sanoo Tuukka Grönholm, Pelit-lehden päätoimittaja ja pitkän linjan pelaaja.
Ero muihin peleihin käy ilmi jo pelin ensimmäisessä kohtaamisessa vihamielisten ihmishahmojen kanssa, Grönholm kertoo. Vastustajat ovat täysiä tunareita, ryysyläisiä jotka ovat kauhuissaan väkivallasta. Tilanne on kuitenkin tyyppiä tapa-tai-tule-tapetuksi, joten vastustajat on surmattava, vaikka se epämiellyttävältä tuntuukin.
Tällainen painiskelu moraalin, väkivallan seurausten ja koston kierteen kanssa tekee pelisarjasta vaikuttavan, joskaan ei hirveän mieltä ylentävän kokemuksen.
– Pelisarja kyseenalaistaa tällaisen supersankarimoraalin, jossa Teräsmiehen on hyväksyttävää lyödä ihmisiä. Vaikka väkivaltaa käyttäisi hyvä osapuoli, se tuhoaa heistä tietyn puhtauden, Grönholm sanoo.
Ylipäätään sarjassa hyvyys on suhteellista. Päähahmojen liittolaiset vaikuttavat puheissaan olevan historian oikealla puolella, mutta pinnan alta paljastuu muuta.
Vastavuoroisesti ihmisvastustajien motiivit ja historia tulevat ilmi niin kirkkaasti, että jatkuvan väkivallan perustelu muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Kun päähahmot vaeltavat, hiipivät ja kamppailevat kohtaamisesta toiseen, jokaisen voiton myötä ollaan moraalisesti yhä pahemmin tappiolla.
Peliä telkkariin muhkealla budjetilla ja isoilla staroilla
Harmaalla alueella liikkuva tarina ja hahmot kiinnittivät yhdysvaltalaisen televisio- ja tuotantoyhtiö HBO:n huomion. Nyt julkaistu tv-sarja on HBO:n jakelema ja pelijätti Sonyn tuottama, valtava satsaus videopelimateriaaliin.
The Last of Us on maksanut arvioiden mukaan yli kuusi miljoonaa euroa per jakso. Käsikirjoituksesta vastaa alkuperäisen pelin kynäillyt Naughty Dog -peliyhtiön Neil Druckmann yhdessä *Chernobyl-*megahitistä tunnetun Craig Mazinin kanssa, Mazinin toimiessa myös vastaavana tuottajana.
Sarjassa Joel-miespäähahmoa näyttelee maailmanluokan tähti, The Mandalorian-scifisarjasta tuttu Pedro Pascal, joka on vauhdilla luomassa mainetta modernina, syvyydellä varustettuna versiona tuimailmeisestä lännenmiehestä. Ellie-tytön pääroolin näyttelee Bella Ramsey, joka on tullut isolle yleisölle tutuksi menestysfantasia Game Of Thronesin pienenä, mutta pippurisena Lyanna Mormontina.
Kovalla rosterilla lähdetään tavoittelemaan ennenkuulumatonta: Peliin perustuvaa menestyssarjaa.
”Hmm, tuossa on ovi, vieköhän se jonnekin?”
Videopelien sovitukset ovat vuosikymmenien ajan säntillisesti epäonnistuneet elokuvina ja tv-sarjoina. Tästä ovat olleet samaa mieltä niin katsojaluvut kuin kriitikot.
Edes kuuluisimmat pelisarjat vakiintuneine, massiivisine fanijoukkoineen eivät ole onnistuneet siirtymässä valkokankaalle. Viimeisin ison statuksen yrittäjä oli Xboxin legendaarinen scifipelisarja Halo, josta ilmestyi tänä vuonna tv-sarja.
Pelit-lehden päätoimittaja Tuukka Grönholm sanoo, ettei ole edes viitsinyt katsoa sitä, koska se vaikutti niin ”kalkkunalta”.
– Kun pelissä suurin osa ajasta taistellaan avaruusörkkejä vastaan, niin ei siinä ole hirveästi menestyksen mahdollisuuksia televisiossa.
Yrittäneet ovat myös Prince of Persia vuonna 2010 (Episodin arvostelu (siirryt toiseen palveluun): ”Tämän pelistä vaikutteensa ammentavan elokuvan takia ei teatteriin kannata vaivautua”), Sonic 2020 (HS:n arvio (siirryt toiseen palveluun): ”Simppelistä lähtöasetelmasta seuraa päämäärätöntä sekoilua, räjähdyksiä ja väkinäistä hassuttelua”) ja Assasins Creed 2016 (IS:n (siirryt toiseen palveluun) arvio: ”Pelistä sovitettu elokuva epäonnistui – hölmöä huuhaatoimintaa”).
Miksi homma ei, niin sanotusti, pelaa?
– Pelien sovittaminen ruudulle on työlästä. Suuri osa pelien dialogista on tarkoitettu viemään peliä ja pelaajaa eteenpäin teknisesti: Päähahmo saattaa yhtäkkiä todeta itsekseen ”Hmm, tuossa on ovi, vieköhän se jonnekin?”, Grönholm havainnoi.
Tässä piilee kenties pelielokuvien suurin haaste: pelit menevät raiteilla eteenpäin, yleensä toimintakohtauksesta toiseen, tarinankerronnan palvellessa lähinnä tätä tarkoitusta.
– The Last of Usit ja Grand Theft Autot ovat niitä harvoja pelejä, joiden dialogin tarkoitus on syventää hahmoja ja ihmissuhteita, eikä ohjata pelaajaa, Grönholm esittää.
Toki peleissäkin löytyy erilaisia ratkaisuja, kuten japanilaisen Hideo Kojiman Metal Gear Solidit ja vuoden 2019 Death Stranding. Niiden pelaajapiireissä cinematics-nimellä tunnetut välianimaatiot voivat kestää tunninkin, häivyttäen pelin ja elokuvan rajaa. Tähän leffafriikiksi identifoituva Kojima on pyrkinytkin, pestaamalla Death Strandingiin animoitaviksi eturivin näyttelijöitä Léa Sedoyxista Mads Mikkelseniin.
Voi siis olla, että näemme ennemmin menestyviä elokuvamaisia pelejä, kuin menestyviä pelielokuvia.
Grönholm mainitsee kuitenkin pari onnistumista. Naughty Dogin peliin perustuva vuoden 2021 Uncharted-toimintapläjäys oli ”hauska kesäleffa” ja CD Projekt Redin The Witcheriin pohjautuva Netflix-sarja ”menevä”.
Pelihahmoja ikäloppujen elokuvasarjojen tilalle
Vanhat jättisarjat ovat hallinneet elokuvamaailmaa pitkään. Marvelin supersankarielokuvat ovat pauhanneet teattereissa jo kolmella vuosikymmenellä, Tähtien sota -elokuvia on tehtailtu reippaasti yli kymmenen kappaletta ja Mission Impossibleissa heitellään Tom Cruisea edelleen lentokoneista, vaikka toimintatähti puskee jo kuusissakymmenissä.
Japanilainen multimediajätti Sony uskoo, että ihmiset haluavat uusia kasvoja ja tarinoita valkokankaalle, etenkin videopeleistä tuttuja sellaisia. Vyörytys alkoi aiemmin mainituilla Sonicin ja Uncharted-pelin elokuvaversiolla ja jatkuu nyt The Last of Usilla. Lisäksi työpöydällä on eri kehitysvaiheissa muun muassa God of War – ja Ghost of Tsushima -peleihin perustuvia tuotantoja.
Pelit-lehden Tuukka Grönholm näkee, että peliyhtiöillä ja suoratoistopalveluilla on keskinäiseen yhteistyöhön vahvat intressit.
– Esimerkiksi Netflix ja HBO haluavat tunnettuja nimikkeitä, joilla on valmista yleisöä, samalla kun Microsoft ja Sony haluavat mainostaa pelituotteitaan.
Pelitoimittajan tuomio
Peliyhtiöiden ja suoratoistopalveluiden onnistuminen yrityksessään vaatii ennen kaikkea kovia katsojalukuja ja myönteisiä arvioita. On siis totuuden aika.
Mikä on Grönholmin, kivenkovan The Last of Us -fanin, tuomio: tekikö tv-sovitus zombeille kunniaa vai onko kyseessä post-apokalyptisen luokan pannukakku?
– Sarja on positiivinen yllätys. Pelin maailma tavoitettiin hyvin, hahmojen dialogi tuntui aidolta ja jopa jotkin pelistä suoraan kopioidut toimintakohtaukset toimivat, Grönholm arvioi.
Viilattavaakin löytyy, esimerkiksi Grönholmin aikaisemmin mainitsemista pelisovittamisen perisynneistä. Sarjassa on kohtaus, jossa kaksi autoa kolaroivat kadunkulmassa erottaen päähahmot niin, että he sopivat tapaavansa toisensa läheisellä joella.
– Eihän normaalimaailmassa tai edes elokuvissa kukaan tee näin, vaan kiertää yhden korttelin ympäri, Grönholm sanoo.
Koko sarjaa Grönholm ei ole vielä ehtinyt katsoa, eli lopullisen tuomion muotoutuminen kestää vielä hetken. Mutta jos ja kun tulevaisuudessa nähdään yhä enemmän pelielokuvia ja -sarjoja valkokankailla, niin mitä sovitusta Grönholm odottaa eniten?
– Tämä on vähän pelitoimittajan vastaus, mutta haluaisin nähdä Paradoxin strategiapeli Crusader Kingsin filmatisoituna. Pelin hahmogalleria on kunnon friikkisirkus, noitakuninkaita ja piispoja täynnä.
Entä mitä peliä ei ikinä, missään nimessä, saa kääntää tv-viihteeksi?
– Ensi vuonna teattereihin tulevasta Super Mario -elokuvasta en ole innoissani. Toinen mistä toivoisin, että ei tehtäisi, on Tetris. En edes halua visioida mitä siitä tulisi.