Banner Before Header

The Voice of Finlandin uudet kilpailijat julki: mukana tosi-tv-sarjasta tuttu kasvo

The Voice of Finlandin 11. kausi alkaa 28. tammikuuta. Uudella kaudella punaiseen tuoliin tekee tauon jälkeen paluun Anna Puu, ja mukana ovat edelliseltä kaudelta tutut tähtivalmentajat Maija Vilkkumaa, Juha Tapio sekä tuplatuolilaiset Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen.

Tällä kertaa lavalle nousevat muun muassa postinjakaja, aivoterveyden asiantuntija, oopperalaulaja, rekkakuski, personal trainer, siivooja, musiikinopettaja, karaokeisäntä, ammattimuusikko sekä hiusmuotoilija. Mukana kisaamassa ovat myös Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Julia Tervo sekä Talentissa nähty Kelly Draffan.

Julia Tervo, 24, Tampere

Julia Tervo

Julia on koulutukseltaan järjestyksenvalvoja, mutta työskentelee nykyisin baarimikkona. Julian saattavat monet muistaa Temptation Island Suomen 9. kaudelta, jolloin hän osallistui ohjelmaan yhdessä silloisen poikaystävänsä kanssa. Kiinnostus musiikin harrastamiseen alkoi Julialla 3. luokalla, kun hän pääsi musiikkiluokalle.

Kelly Draffan, 19, Turku

Kelly Draffan

Kelly työskentelee ruokakaupassa. Hän on esiintynyt ala-asteesta asti koulunsa erilaisissa kykykilpailuissa sekä juhlissa. Kelly kertoo laulaneensa yhtä pitkään kuin on osannut puhua. Kelly oli mukana 10-vuotiaana The Voice Kidsin ensimmäisellä kaudelle ja käänsi Ääni ratkaisee -vaiheessa kaikkien valmentajien tuolit. Hänet on nähty kisaamassa myös Talent Suomessa.

Lee Thomas, 40, Helsinki

Lee Thomas

Lee on ammatiltaan katu- ja baariesiintyjä. Hän harrastaa kickboxingia sekä kirjojen ja biisien kirjoittamista. Musiikkiharrastus alkoi hänen löydettyään isänsä vanhan vinyylikokoelman. Kuunneltuaan Led Zeppeliniä Lee päätti alkaa rokkistaraksi. Lee kertoo uhranneensa kaiken musiikin vuoksi ja toivookin The Voice of Finlandin muuttavan hänen elämänsä.

Ksenia Wirpi, 34, Helsinki

Ksenia Wirpi

Ksenia on kotoisin Pietarista, mutta muutti Suomeen löydettyään täältä rakkauden. Hän on ammatiltaan laulaja sekä laulunopettaja ja on tehnyt Venäjällä uraa mm. esiintymällä musikaaleissa. Ksenian suuri unelma on päästä laulamaan yhdessä Robin Packalenin kanssa. Ksenia kertoo, että alun perin hänestä piti tulla loistava pianisti, mutta jokin meni “mönkään” ja hänestä tulikin laulaja.

Sussu Erkinheimo, 37, Laihia

Sussu Erkinheimo

Sussu työskentelee lastenkodissa ja harrastaa intohimoisesti laulamista. Omien sanojensa mukaan muut harrastukset eivät häntä kiinnosta. Sussu aloitti musiikkiharrastuksensa ensin lapsikuorossa ja sen jälkeen hän aloitti pianon sekä viulun soiton. Sussu kertoo suhtautuvansa musiikkiin jopa pakkomielteisesti.

Colin Hartley, 55, Tampere

Colin Hartley

Colin on alun perin kotoisin Englannista. Elämänsä aikana hän on ehtinyt kokeilla monia eri ammatteja. Hän on ajanut pakettiautoa Italiassa, tehnyt managerointia musiikkikeikoilla sekä työskennellyt pellenä. Colin on keikkaillut yhdessä poikansa kanssa jo kymmenen vuoden ajan ja kertoo tehneensä jopa 50–200 keikkaa vuodessa.

The Voice of Finlandin juontavat Heikki Paasonen ja Elina Kottonen.

Tässä ovat kaikki vuoden 2022 The Voice of Finland -kilpailijat

Alakärppä Eemil, 26, Oulu

Aliu Argjenda,16, Tuusula

Anna Good, 44, Jyväskylä

Anttila Sini, 26, Hämeenlinna

Aromaa Aleksi, 38, Hämeenlinna

Aunola Juha, 55, Mäntsälä

Bella May, 22, Helsinki

Bergius Inari, 29, Helsinki

Boucht Ida, 35, Helsinki

Buks Teresa, 19, Oulu

Da Conceicao Claudia, 30, Tampere

Dahlqvist Johanna, 32, Helsinki

Dawkins David, 25, Helsinki

Draffan Kelly, 19, Turku

Ekman Joni, 39, Kontiolahti

Erkinheimo Sussu, 37, Laihia

Gandi Moenthe, 33, Espoo

Gonzalez Raimundo, 37, Helsinki

Harmia Zacharias, 31, Helsinki

Hartley Colin, 55, Tampere

Heikkilä Annika, 21, Jyväskylä

Henttonen Anniina, 16, Turenki

Hietanen Sabrin, 25, Jyväskylä

Hildén Vili, 24, Sysmä

Hirvonen Vesa, 36, Joensuu

Ingman Melanie, 25, Sipoo

Johan Mikael, 32, Kuopio

Jokela Vertti, 20, Reisjärvi

Jormanainen Jenna, 26, Riihimäki

Jufa Samuel, 19, Joensuu

Junttanen Matleena, 26, Tampere

Juntunen Elmeri, 17, Jyväskylä

Jussila Nina, 35, Vähäkyrö

Kaiser Anna-Reeta, 46, Seinäjoki

Kallioinen Ida, 20, Uusikaupunki

Karlsson Jessica, 30, Helsinki

Karppinen Tuomo, 47, Lahti

Karvonen Heidi, 32, Turku

Knox Aaron, 27, Helsinki

Koivisto Elsa, 20, Turku

Korkia-Aho Simodeus, 55, Kokkola

Koskela Olli, 49, Helsinki

Koskinen Emilia, 30, Kokemäki

Kupiainen Siiri, 17, Vihti

Kytöharju Susanna, 18, Tampere

Kämppi Hetafiia, 32, Ylistaro

Laapotti Paavo, 26, Loimaa

Laiho Samu, 38, Espoo

Laurén Adele, 24, Tampere

Lehtimäki Manu, 20, Turku

Lela Phiphia, 29, Helsinki

Leppänen Roosa-Maria, 28, Turku

Lindberg Sonja, 21, Espoo

Lindeman Taisto, 29, Hyvinkää

Lintunen Pyry, 30, Järvenpää

Lipponen Pia, 30, Oulu

Lundström Keira, 16, Kirkkonummi

Löf Petter, 36, Pietarsaari

Marku Mervi, 50, Sastamala

Maslov Väinö, 20, Kitee

Mason Daniel, 34, Helsinki

Mattila Aliina, 21, Jyväskylä

Mero Aino, 29, Oulu

Mikkonen Henry, 49, Nilsiä

Mikkonen Linda, 24, Nurmijärvi

Muttonen Silja, 19, Hämeenlinna

Mäkelä Aino, 21, Vantaa

Mäkelä Sanna, 29, Akaa

Niemistö Heidi, 26, Lahti

Nyberg Emil, 28, Turku

Ojala Hanne-Reetta, 28, Aitoo

Ojanen Onni-Vilhelm, 26, Helsinki

Olga Wilhelmiina, 38, Jyväskylä

Olli Alexander, 32, Helsinki

Owusu Daniela, 17, Helsinki

Paadar Anna-Maria, 42, Lappeenranta

Paakkanen Kalle, 49, Helsinki

Paakkarinen Milja, 26, Jyväskylä

Paglicawan Jay Bell, 25, Vantaa

Palmroth Tino, 26, Tampere

Pelkonen Emilia, 21, Oulu

Peltomäki Sanna, 21, Tampere

Penttilä Maarit, 45, Oulainen

Pesheva Anastasia, 19, Lappeenranta

Piccinini Simone, 28, Lahti

Reilin Sanni, 31, Helsinki

Riikonen Myy, 16, Vesilahti

Rinta-aho Johanna, 38, Virrat

Salim Simo, 29, Kuopio

Selander Jari, 42, Hämeenlinna

Shiberu Martta, 38, Helsinki

Siidorow Linda, 33, Helsinki

Stråhlman Rebecka, 32, Porvoo

Tervo Julia, 24, Tampere

Thomas Lee, 40, Helsinki

Toivonen Jere, 46, Turku

Tsarikova Natalia, 32, Espoo

Tukiainen Emilia, 24, Helsinki

Tuominen Livia, 34, Turku

Uusi-Illikainen Veera, 23, Liminka

Valjakka Hanna, 45, Mikkeli

Valkola Roosa, 23, Oulu

Vilja-Maria, 33, Helsinki

Wazeen Hazze, 53, Helsinki

Weckström Anni, 19, Helsinki

Wenttola Viljami, 31, Tampere

Wikholm Susanna, 23, Helsinki

Wirpi Ksenia, 34, Helsinki

The Voice of Finlandin yhdestoista kausi nähdään Nelosella ja Ruudussa perjantaisin ja sunnuntaisin alkaen perjantaina 28.1. klo 20.

The Voice of Finland: World Vision huhtikuussa Nelosella ja Ruudussa.

Ilta-Sanomat ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Source Link is.fi