Banner Before Header

THL:n Mika Salminen kertoo, mitä olisi pitänyt tehdä toisin pandemian alussa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen kertoo Hufvudstadsbladetissa ( HBL), mitä hän olisi tehnyt toisin koronapandemian alussa.

– Pandemian alussa jotkut lausunnot olivat hieman hätäisiä, hän kertoo lehdelle.

Salminen kertoo katuvansa sitä, miten koulujen lähiopetuksen päättymisestä ja siirtymisestä etäopetukseen viestitettiin.

– Olisi pitänyt kertoa selvemmin, mitkä olivat kouluja koskevien toimien haitat verrattuna saavutettuihin hyötyihin eli tartuntojen leviämiseen, hän sanoo.

– Minulla on myös huono omatunto, koska vanhukset joutuivat alussa täysin eristäytymään. Se ei ollut tarkoitus. Olen ehkä käyttänyt liian voimakkaita sanoja. Minun on myönnettävä, että menetin näppituntuman siinä tapauksessa, hän sanoo lehdelle.

Myöhemmin sunnuntaina Maarianhaminasta kotiutunut Mika Salminen kertoi Ilta-Sanomille lisää aiheesta.

– Etäopetuksen haittojen arviointi pandemian alussa ei ollut helppoa. Siitä ei ollut kokemusta, tutkitusta tiedosta puhumattakaan, hän sanoo.

Salmisen mukaan nuorten kovin pitkään jatkuneen etäopetuksen aikana vakavat haitat alkoivat paljastua ja siitä on opittava tulevaisuutta ajatellen.

– Vanhusten kohdalla olisi pitänyt korostaa, että ulkoilu ja liikunta ovat joka tapauksessa tärkeää ja myös sitä, että kyseessä ovat neuvot, eivät käskyt ja että viime kädessä jokaisen oma tahto ratkaisee, miten haluaa elää pandemiassakin

Salminen sai ruotsalaisuuden päivänä torstaina Suomenruotsalaisten kansankäräjien eli Folktingetin arvostetun palkinnon. Folktingets samvetspris -niminen palkinto (vapaasti suomennettuna omantunnon palkinto) jaetaan henkilölle tai yhteisölle, joka sanoilla tai teoilla on osoittanut suurta siviilirohkeutta kuluneen vuoden aikana.

Lue lisää: THL:n Mika Salminen: Uusi arvio paluusta normaaliin elämään

Juttuun on lisätty Mika Salmisen tuoreet kommentit sunnuntaina 7.11.2021 kello 14.11.