Tiedätkö, missä Suomen kunnassa ostetaan vähiten alkoholia?

  • IS selvitti vuonna 2016 totuuden perjantaipullosta. Katso oheinen video.

Eniten alkoholia myydään asukasta kohden Suomessa Lapin maakunnassa, selviää THL:n vuoden 2021 alkoholijuomien kulutusraportista.

Kun myynti lasketaan sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna, myynti oli Lapissa 11,1 litraa 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti.

Kaikkein kuivin maakunta on Pohjanmaa, jossa vastaava myyntiluku oli 6,5 litraa.

Kyseessä on nimenomaan alueella myyty alkoholi, ei välttämättä alueen asukkaiden kuluttama alkoholi, THL muistuttaa.

Etenkään asukasluvultaan pienissä kunnissa alkoholijuomien myynnin määrä ei vastaa asukkaiden kuluttaman alkoholin määrää. Esimerkiksi lomailu ja matkailu voivat näkyä myyntiluvuissa.

Lapissa runsas alkoholin myynnin määrä johtuukin muun muassa matkailijoiden runsaasta määrästä väkilukuun nähden.

Alkoholijuomien tilastoitu myynti käsittää kunnan alueella Alkon myymälöistä myydyn alkoholin sekä kunnan alueella sijaitseviin elintarvikeliikkeisiin, kioskeihin, huoltoasemille ja anniskeluravintoloille toimitetut juomat.

Tiedot kuvaavat kunnan alueella tehtyä kauppaa asukasta kohden, eivätkä pelkästään kuntalaisten omia ostoja. Luvuista ei voida näin päätellä asukkaiden omaa kulutusta.

Suomessa alkoholia myydään eniten 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohden Utsjoella, jossa sitä myydään puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna 31,2 litraa. Osa menee kuitenkin rajan yli, sillä norjalaiset asioivat perinteisesti Lapin kaupoissa ja ostavat sieltä myös halvempia juomia tuliaisiksi.

Seuraavaksi eniten alkoholia myydään Pyhäjärvellä, jossa vastaava luku on 29,1. Pertunmaalla luku on 28,8, Kustavissa 26,5 ja Kittilässä 24,9.

Vähiten myyvissä kunnissa ei ole Alkoa. Suomessa vähiten alkoholia shoppaillaan Ahvenanmaalla Saltvikissa, jossa sitä ostetaan 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohden puhtaasi alkoholiksi muunnettuna 0,4 litraa vuodessa.

Seuraavaksi vähiten myydään Pyhärannassa, jossa vastaava luku on 0,7. Seuraavaksi vähiten alkoholia ostetaan Luodossa ja Pedersöressä jossa vastaava luku on 1,1. Eckerössä ostetaan alkoholia viidenneksi vähiten Suomessa, 1,5 litraa yli 15-vuotiasta kohden.

Alkon myydyimmät tuotteet olivat vuonna 2021 Leijona-viina, Koskenkorva-viina ja Suomi-viina. Neljänneksi eniten myytiin 2u Duas Uvas -punaviiniä ja viidenneksi eniten Olvin Tuplapukki -olutta.

Suomen myynniltään vilkkaimmat Alkot sijaitsevat tällä hetkellä Espoon Leppävaaran Sellossa, Espoon Matinkylän Isossa Omenassa ja Helsingin Kannelmäen Kaaressa.

Vuonna 2021 alkoholijuomien kokonaiskulutus oli 9,0 litraa sataprosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti. Se väheni kolme prosenttia vuoteen 2020 verrattuna.

Kokonaiskulutus saadaan laskemalla yhteen tilastoitu ja tilastoimaton kulutus.

Tilastoitu kulutus koostuu alkoholijuomien vähittäismyynnistä ja anniskelumyynnistä Suomessa. Tilastoimaton kulutus taas arvioidaan kyselytutkimusten perusteella, ja siihen lasketaan esimerkiksi alkoholijuomien matkustajatuonti ja ulkomaiset internet-ostot.

Vähenemiseen vaikutti esimerkiksi matkustajatuonnin väheneminen koronan myötä. Toisaalta ihmiset myös tilasivat alkoholia netistä aiempaa enemmän.

Source Link is.fi