Tiedätkö, mitä tapahtui Pulmuset-tähdille? Terveysongelmia, kaatuneita unelmia ja kohauttava julkistus seksuaalisuudesta

Komediasarja Pulmuset oli yksi suosituimpia tv-ohjelmia sen kymmenen vuoden julkaisuaikana 1987–1997, mutta edelleenkin kenkämyyjä Al Bundy ja kotirouva Peggy perheineen ilmestyy silloin tällöin ohjelmaluetteloihin ja tv-ruutuihin.

Muistatko Pulmuset?

Michael G. Moyen ja Ron Leavittin luomaa Pulmuset-sarjaa tehtiin kaikkiaan 11 tuotantokautta. Sarjassa seurataan Chicagossa asuvan Bundyn perheen kommelluksien täyteistä arkea.

Sarjan loppumisesta on 25 vuotta. Näyttelijöille on tässä ajassa ehtinyt tapahtua monenlaista, ja he ovat siirtyneet uusille urille.

Mitä heille tapahtui? IS kokosi Pulmusten näyttelijöiden tarinat artikkeliin.

Pulmuset oli 1980-1990-lukujen yksi suosituimmista komediasarjoista. Sarja oli sen näyttelijöille todellinen ponnahduslauta.

Ed O’Neill tähditti Pulmusten jälkeen toista huippusuosittua komediasarjaa Moderni perhe

Ed O’Neill, 76, näytteli sarjassa pääosaa, chicagolaista, hieman sovinistista perheenisää Al Bundya. Sarja oli Imdb:n mukaan O’Neillille läpimurto, ja hän tekikin sarjan ohessa myös esimerkiksi elokuvia.

Ed O’Neill ja Katey Sagal tähdittivät Pulmuset-sarjaa Al ja Peggy Bundyna.

Wonderwall-sivuston mukaan Ed O’Neill teki toisen suuren roolinsa televisiossa vuosina 2003–2004, kun hän näytteli rikossarja Dragnetissa. 2000-luvun alun Dragnet oli uudelleentuotanto klassisesta Jack Webbin luomasta ja tähdittämästä samannimisestä rikossarjasta vuosilta 1949–1957.

Suurin rooli ja uusi nousu Pulmusten jälkeen Ed O’Neillillä oli kuitenkin suositussa komediasarja Modernissa perheessä (2009–2020), jossa O’Neill näytteli Jay Pritchettia. O’Neill sai roolistaan kolme Emmy-ehdokkuutta sekä neljä Screen Actors Guild (SAG) -palkintoa osana Modernin perheen näyttelijäkaartia. O’Neilliä voi myös kuulla suhteellisen tuoreessa Disney Pixarin Doria etsimässä -elokuvassa, sillä hän ääninäytteli elokuvassa Hank-nimistä mustekalaa.

Ed O’Neill on tuttu kasvo erilaisissa komediaelokuvissa ja -sarjoissa.

O’Neill on ollut naimisissa näyttelijä Catherine Rusoffin kanssa 80-luvulta saakka. Perheeseen kuuluvat lisäksi kaksi tytärtä, Claire ja Sophia. Sophia on myös aloittanut uraansa näyttelijänä, ja jatkaa vanhempiensa jalanjäljissä.

Katey Sagal siirtyi komediasarjoista vakavaksi jengiäidiksi moottoripyöräkerhosarjaan Sons of Anarchy

Katey Sagal, 68, tähditti Pulmusten laiskaa äitiä, Peggy Bundya.

Katey Sagal on menestynyt näyttelijä.

Sen jälkeen Sagal on näytellyt muun muassa komediasarjassa Teinitytön kasvatusopas (8 Simple Rules) (2002–2005) ja huippusuositussa draamasarjassa Sons of Anarchy (2008–2014). Sagal aloitti myös vuonna 2018 näyttelemään komediasarja The Connersissa.

Moottoripyöräkerhosta kertovassa Sons of Anarchy -sarjassa Sagal näytteli sarjan päähenkilön, Jax Tellerin (Charlie Hunnam), äitiä. Sagal voitti roolistaan Golden Globe -palkinnon. Sagal on myös ääninäytellyt animaatiosarjassa Futurama, A to Z -sarjassa sekä Disneyn välitunti -ohjelmassa (The Recess).

Peggy ja Al Bundyn kommelluksia sai seurata 10 vuoden ajan 1980-90-luvuilla.

Sagal meni naimisiin The Shield – lain varjolla -sarjan (2002–2008) sekä Sons of Anarchyn käsikirjoittaja-tuottaja Kurt Sutterin kanssa vuonna 2004. Pariskunta sai vuonna 2007 tyttären nimeltä Esmé. Sagalilla on myös aiemmasta avioliitostaan näyttelijä Jack Whiten kanssa kaksi aikuista lasta.

Katey Sagal on tähdittänyt Pulmusten jälkeen myös huippusuosittua Sons of Anarchy -draamasarjaa.

Sagalilla oli ennen näyttelemistä oma bändi, A Group With No Name. Hän toimi myös taustalaulajana muun muassa Bob Dylanille, Etta Jamesille ja Tanya Tuckerille, ja hän julkaisi Pulmusten jälkeen kaksi albumia. Sagalilla oli jopa on-off-suhde KISS-yhtyeen keulahahmo Gene Simmonsin kanssa ennen näyttelijänuraansa. Musikaalinen Sagal osallistui myös Sons of Anarchyn musiikkien tekemiseen.

Christina Applegaten pitkää uraa ovat varjostaneet vakavat sairaudet

Christina Applegate, 50, esitti Pulmusissa Alin ja Peggyn stereotyyppistä ”tyhmää blondia”, eli tytärtä Kelly Bundya.

Pulmuset oli Applegatelle uran ponnahduslauta, ja hän on sarjan jälkeen tähdittänyt lukuisia elokuvia kuten Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (Anchorman) (2004) ja komediaa Bad Moms (2016). Applegate näyttäytyi myös legendaarisessa sitcom-sarja Frendeissä Rachelin (Jennifer Aniston) siskona.

Applegate on näytellyt Pulmusten jälkeen myös useissa tv-sarjoissa, kuten Jesse (2011–2015), Samantha (Samantha Who?) (2007–2009) ja vuonna 2019 alkaneessa Dead To Me -komediasarjassa.

Christina Applegaten uraa ovat varjostaneet vakavat sairaudet

Applegate on saanut lukuisia palkintoehdokkuuksia, kuten Emmy- ja Golden Globe -ehdokkuudet Samantha-sarjan roolistaan sekä Tony-ehdokkuuden roolistaan Broadway-musikaalissa Sweet Charity.

Applegate kertoi vuonna 2008 avoimesti sairastamastaan rintasyövästä ja sen vastaan taistelemisesta. Vuonna 2021 Applegate kertoi sairastuneensa MS-tautiin.

Applegate oli Pulmusten jälkeen naimisissa näyttelijä Johnathon Schaechin kanssa, mutta erosi hänestä, ja meni myöhemmin uudelleen naimisiin hollantilaisen muusikon, Martyn LeNoblen kanssa. Heillä on yksi tytär.

David Faustinon räppäriunelmat päätyivät loputtomiin lyhytrooleihin

Vain 13-vuotiaana David Faustino, 48, esitti Pulmusissa perheen poikaa, Bud Bundya, jota piikiteltiin lyhyestä pituudesta ja huonosta menestyksestä tyttöjen suhteen.

David Faustino oli vain 13-vuotias aloittaessaan Pulmuset-sarjan.

Best of Online -sivuston mukaan Pulmusten kuvausten aikana Faustino toimi vaikuttajana myös Los Angelesin varhaisessa rap-maailmassa.

Hän isännöi Hollywoodin Whiskey a Go Go -yökerhossa juhlia, joissa vieraili tulevaisuuden kuuluisia räppäreitä, kuten tuolloin teini-ikäinen N.W.A. Teini-ikäisenä Faustino hengaili myös nykyään tunnettujen muusikoiden, Easy-E:n, Fergien ja will.i.amin kanssa. Pulmusissa Budin huone oli täynnä räppäreiden julisteita, ja Faustino julkaisi jopa omia albumeita, mutta ne eivät lähteneet koskaan lentoon.

Faustinon tuotantolista on ollut Pulmusten jälkeen pitkä: hän on esiintynyt varsinaisten pitkien roolien lisäksi lukuisten eri tv-sarjojen ja elokuvien lyhytrooleissa, ja myös antanut äänensä monille eri animaatiohahmoille.

David Faustino ja kihlattu Lindsay Bronson, kun Bronson odotti parin ensimmäistä lasta.

Entisen lapsitähden voi bongata esimerkiksi Tunteita ja tuoksuja -klassikkosaippuasarjasta, rikossarjasta The Bones, parodiaelokuvasta Haihurrikaani 4 (Sharknado 4) tai Entourage-draamasarjasta, jossa hän esitti itseään. Tunnetuimmat ääninäyttelijäroolinsa Faustino on tehnyt lasten animaatiosarjassa The Winx Club ja The Legend of Korrassa.

Faustino oli lyhyen aikaa naimisissa näyttelijä Andrea Elmerin kanssa. Faustino sai ensimmäisen lapsensa kuitenkin kihlattunsa Lindsay Bronsonin kanssa: tytär nimeltä Ava syntyi vuonna 2015. Pari on saanut myös vastikään helmikuussa 2022 pojan.

David Garrisonin tunnetuin tv-rooli oli Pulmusissa, mutta sydän sykki musikaaleille

Pankkiiri Steve Rhoadesia esitti näyttelijä David Garrison, 69. Rhoades oli sarjassa naimisissa pankkivirkailija Marcy Rhoadesin kanssa. Rhoadesit olivat sarjassa Bundyjen naapureita.

Garrisonin tunnetuin rooli lienee Pulmusissa, mutta hän esiintyi sarjan jälkeen myös muun muassa komediasarjoissa 30 Rock (2006–2013), Unbreakable Kimmy Schmidt (2015–2019), ja Kova laki -rikossarjassa (1990–2010).

David Garrison näytteli Pulmusissa Steve Rhoadesia.

Wonderwall-sivuston mukaan Garrisonin tosirakkaus oli kuitenkin musikaaliteatterissa, ja hän on saanut rooleistaan myös Tony-ehdokkuuden. Teatterilavoilla Garrison esiintyi muun muassa Broadway-musikaaleissa Wicked, The Visit ja The Great Society.

Amanda Bearse ”jätti näyttelemisen” Pulmusiin ja kohautti 1990-luvulla paljastamalla lesboutensa

Amanda Bearse näytteli Steve Rhoadesin tiukkaa pankkivirkailijavaimoa, Marcy Rhoades D'Arcya, joka oli samanaikaisesti Al Bundyn ”arkkivihollinen”, mutta Peggyn paras ystävä.

Amanda Bearse näytteli Pulmusissa Peggyn parasta ystävää Marcya, jota Al Bundy vihasi.

Sarjan kuvausten aikana Bearse kuvasi Best of Online -sivuston mukaan myös muutamassa tv-elokuvaa, kuten Goddess of Lovea (1988), Here Come the Munstersia (1995) ja The Doom Generation – tuomion sukupolvea.

Bearse kuitenkin totesi Wonderwall-sivuston mukaan vuonna 2016 Go WeHo:lle, että hänen näyttelijänuransa oikeastaan päättyi Pulmusiin vuonna 1997. Bearse halusi, että hänet otetaan vakavasti ohjaajana, ja hän jätti kameran edessä olemisen taakseen, ainakin joksikin aikaa.

Amanda Bearse kohautti 1990-luvulla kertomalla julkisesti olevansa lesbo.

Bearse ohjasikin jaksoja 1990-luvun ja 2000-luvun alun suosittuihin sitcomeihin, kuten Veronica's Closet, The Jamie Foxx Show, Kaksi kaveria, tyttö ja pizzapaikka ja Jesse.

Lopulta hän jätti Hollywoodin kokonaan taakseen kasvattaakseen tytärtään Zoeta, jonka Bearse adoptoi 90-luvulla. Bearse kohautti 1990-luvulla, sillä hän oli Best of Online -sivuston mukaan ensimmäinen suuri tv-näyttelijä, joka kertoi julkisesti lesboudestaan vuonna 1993. Bearse meni naimisiin bisnesnaisen, Carrie Schenkenin, kanssa vuonna 2010. Samoihin aikoihin Bearse aloitti myös ohjaamisen opettamisen ja työskentelee nykyään Seattle Film Institutessa.

Bearse on palasi kuitenkin varovaisesti näyttelemisen pariin 2010-luvulla, kun hän esiintyi muutaman tv-sarjan jaksoissa. Vuonna 2021 hän kertoi näyttelevänsä tulevassa ohjaaja Nicholas Stollerin romanttisessa komediassa.

Ted McGinley

Ted McGinley näytteli Pulmusissa Jefferson D'Arcya, huijaria, josta tuli Marcy Rhoadesin toinen aviomies.

Ted McGinley on näytellyt lukuisissa 1900-luvun lopun klassikkosarjoissa, kuten Onnen päivät, Dynastia ja Pulmuset.

Ennen Pulmusia McGinley näytteli klassikkosarjoissa Onnen päivät (1974–1984), Lemmenlaiva (1977–1986) ja Dynastia (1981–1989).

Muistetuin rooli Pulmusten jälkeen McGinleyllä oli komediasarjoissa Sports Night vuosina 1998–1999 ja Hope & Faith vuosina 2003–2006. Pulmusten jälkeen McGinley on säännöllisesti näytellyt eri tv-ohjelmissa ja elokuvissa. Hän on muun muassa ääninäytellyt animaatiosarjassa Transformers: Robots in Disguise vuosina 2014–2017.

Ted McGinley näyttelee edelleen.

Viimeisimpiä McGinleyn tähdittämiä tv-sarjoja ovat Keeping Up with the Joneses (2021) ja Mutsi (2020).

McGinley on ollut naimisissa näyttelijä Gigi Ricen kanssa vuodesta 1991. Parilla on yhdessä kaksi lasta.

Pulmusten näyttelijöitä vuosia sitten: Amanda Bearse, David Faustino, Ed O’Neill, Christina Applegate ja David Garrison.

Source Link is.fi