Banner Before Header

Tietty rutiini voi auttaa havaitsemaan syövän varhaisessa vaiheessa – ja merkit rinnoissa, ihossa ja kiveksissä, joita ei pidä ohittaa

Mitä varhaisemmassa vaiheessa syöpä löytyy, sitä paremmin se yleensä pystytään hoitamaan.

Syövän varhaista havaitsemista helpottaa esimerkiksi se, että tunnustelee rutiininomaisesti kehon eri kohtia kasvaimien varalta.

Lue lisää: Miten havaita syöpä mahdollisimman ajoissa? Syöpälääkäri antaa selvän ohjenuoran

Naisten on tärkeää tarkastaa rintansa kuukausittain, ja miesten kannattaa kiinnittää huomiota kivesten muotoon ja sileyteen. Näin muistuttaa Syöpäsairaala Docrates.

Yleisenä suosituksena kaikille aikuisille naisille on tunnustella rinnat vähintään kerran kuukaudessa, sanoo Docrates Syöpäsairaalan onkologi Olga Maslennikova tiedotteessa.

– Huomiota kannattaa kiinnittää siihen, onko rintojen kokoon tai symmetrisyyteen tullut muutoksia. Kokoeroja voi olla myös normaalisti, mutta merkille pantavaa on, mikäli rintojen ulkonäkö on selvästi muuttunut aiemmasta. Yksi tällainen merkki voi olla nännin vetäytyminen sisään.

Tunnustelun paras ajankohta on juuri kuukautisten jälkeen, jolloin rinta on pehmein. Silloin on helpoin huomata, onko muutoksia tullut.

Tässä neuvoja rintojen tunnusteluun:

  • Tunnustelu kannattaa tehdä rennossa asennossa selällään. Tällöin käsiä voi pitää monissa eri asennoissa, kuten suoraan ylhäällä tai alhaalla, mikä helpottaa tunnistamaan eri alueita paremmin.

  • Tunnustelu kannattaa tehdä koko kämmenellä, eikä pelkillä sormenpäillä

  • Myös kainalot kannattaa tunnustella.

Toisinaan oireet voivat olla hyvin epämääräisiä.

– Monesti ajatellaan, että rintojen tunnusteleminen on se tapa, miten rintasyöpä löytyy. Näin ei kuitenkaan aina ole, sillä on myös monia muita oireita, joita ei tunneta niin hyvin, Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluiden päällikkö Taina Häkkinen sanoi aiemmin jutussamme.

Rintasyövän oireita voivat olla myös esimerkiksi nännistä erittyvä kirkas tai verinen neste, rintarauhasen punoitus ja turvotus, rinnan muodon, kimmoisuuden tai koon muutos, sisäänpäin vetäytynyt iho tai nänni tai ihottuma, joka ei parane.

Mirjami kertoi ihmetelleensä rinnassaan ”outo tunnetta”. Hän luki Ilta-Sanomien jutusta, että pari viikkoakin kestänyt oire on syytä tarkistuttaa. Kyhmyä aina tule tai sitä ei tunne.

– Se sai minut aktivoitumaan. Varasin ajan työterveyslääkärille, hän passitti gynekologille, ja sieltä sain edelleen lähetteen kuvauksiin. Neulanäytteestä kävi ilmi, että rinnassani oli syöpä, Mirjami kertoi.

Lue lisää: Outo tunne rinnassa olikin syöpä – Mirjami yllättyi siitä, miten vaivihkainen oire oli

Rintasyövän seurantaan on paljon ohjeita verkossa eri syöpäjärjestöjen sivuilla. Esimerkiksi tunnerintasi.fi tarjoaa ohjeet rintojen itsetarkkailuun sekä kuvia ja tietoa siitä, mitä pitää huomioida.

Lue lisää: Rintasyöpä voi myös olla oireeton – tunnista normaalista poikkeavat merkit

Kivesten sileys on hyvä merkki.

Muutosten havainnointi on kivessyövänkin kohdalla oleellista.

– Jos huomaa, että kivesten koko tai muoto on muuttunut yhtäkkiä, asiaan on syytä perehtyä. Normaalisti kivespussit tuntuvat sileiltä, eli mikäli havaitsee sisällä olevan jotain poikkeavaa tai epäsäännöllistä, kannattaa hakeutua tutkimuksiin. Huolestuttava merkki on myös se, että kivesvaivoja ja imusolmukesuurentumia nivusissa ilmenee samanaikaisesti.

Somevaikuttaja Eino Nurmisto kertoi jokin aikaa sitten havahtuneensa pattiin, joka oli ilmestynyt hänen toiseen kivekseensä. Patti paljastui kivessyöväksi.

Kivessyöpä on harvinainen, mutta nuorten miesten keskuudessa kuitenkin syöpäkasvaimista kaikista yleisin. Yleensä se todetaan, kun toisessa kiveksessä on havaittu kyhmy.

Lue lisää: Somevaikuttaja Eino Nurmisto, 31, havaitsi kehossaan oudon patin, joka paljastui lopulta kivessyöväksi – hälytysmerkit nuorten miesten yleisimmästä pahanlaatuisesta kasvaimesta

Lue lisää: Kivessyöpien määrä on kasvanut Suomessa viisinkertaiseksi 40 vuoden aikana – katso ohjeet omaehtoiseen tarkastukseen

Nämä voivat olla merkkejä kivessyövästä:

  • Kyhmy toisessa kiveksessä. Kyhmy voi olla täysin oireeton.

  • Kives kipuilee, suurenee tai oireilee muilla tavoin.

  • Kiveksen kiinteys muuttuu.

  • Kiveksen turpoaminen esimerkiksi lievän vamman jälkeen.

Laajemmalle levinnyt kivessyöpä voi aiheuttaa selkä- tai vatsakipua, hengenahdistusta tai veristä yskää.

Muutosten tarkkailu on avuksi syövän havaitsemisessa.

VARO-muistisääntö auttaa ihosyöpien etsinnässä

Melanooman ja tyvisolusyövän kaltaisten ihosyöpien tunnusteluun on maallikolle yksinkertainen muistisääntö: VARO.

  • V niin kuin väri, joka kattaa värimuutosten lisäksi muutokset ihon tasaisuudessa.

  • A niin kuin alue, eli erityishuomion kiinnittäminen sellaisiin uusiin luomiin, joiden halkaisija on yli 6 millimetriä.

  • R niin kuin reunat, sillä epäsäännölliset luomen reunat ovat huolestuttava merkki.

  • O niin kuin osat.

– Hälytyskellojen pitää soida, jos luomessa on useita eri osia epäsäännöllisesti, Maslennikova sanoo.

Erityisesti uudet, nopeasti kasvavat luomet tai vanhassa luomessa tapahtuva muutos, kutina tai verenvuoto ovat asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

– Oireita voivat toki aiheuttaa myös hyvälaatuiset muutokset, mutta ei tarkistuttamisesta ikinä mitään harmia ole.

Lue lisää: Melanooma on naisten nopeimmin yleistyvä syöpä – tunnista luomi, joka kannattaa näyttää lääkärille

Hälytyskellojen pitää soida, jos luomessa on useita eri osia epäsäännöllisesti.

Suurentuma imusolmukkeessa ei välttämättä ole vakavaa

Imusolmukkeita tunnustellessa havainnot eivät aina ole yksiselitteisiä. Imusolmukesuurentumia voi tulla ihan tavallisessakin flunssassa tai muun infektion yhteydessä.

Pinnalliset imusolmukealueet sijaitsevat esimerkiksi kaulalla, kainaloissa ja nivusissa.

Suurentuma ei siis välttämättä kerro pahalaatuisesta kasvaimesta, mutta imusolmukkeiden seuranta kannattaa Maslennikovan mukaan silti.

– Yleensä huolestuttava merkki on, jos suurentuma on yksittäisessä imusolmukkeessa, sillä symmetrisesti molemmin puolin kaulaa tuntuva suurentuma liittyy yleensä kurkkukipuun tai johonkin muuhun infektioon. Muita jatkotutkimusta vaativia tapauksia ovat sellaiset, joissa yhdellä alueella kasvaa useita imusolmukesuurentumia tai jos imusolmuke on aristamaton ja kiinteä.

Imusolmukesyöpään voi liittyä myös monia yleisoireita, kuten vireystilan lasku, selittämätön kuume, yöhikoilu ja laihtuminen.

Lue lisää: Syövän merkkejä voi näkyä jo vuosia ennen sairauden toteamista – tunnista syövän oireet

Source Link is.fi