Työntekijät haluavat lisää vaikutusvaltaa omaan työhönsä, muun muassa työaikoihinsa. Enemmistö SAK:laisista palkansaajista on kiinnostuneita lyhentämään työaikaansa tilapäisesti, mikäli palkan aleneminen korvattaisiin heille osittain.
Suomalaiset odottavat työltään entistä enemmän muutakin kuin riittävää palkkaa: oman osaamisensa hyödyntämistä, mielekkyyden kokemuksia, vaikutusmahdollisuuksia. Yksi asia, johon työntekijät haluaisivat nykyistä enemmän autonomiaa, on työaika.
Monilla aloilla työntekijät pystyvätkin aiempaa enemmän vaikuttamaan siihen, milloin työtä tekevät – ja etätyön yleistyessä myös siihen, missä sitä tekevät. Ala- ja työpaikkakohtaiset erot ovat kuitenkin isoja. Parannettavaa riittää, sillä esimerkiksi SAK:n viimevuotisessa työbarometrissa yli puolet (56 prosenttia) vastasi, ettei pysty lainkaan vaikuttamaan päivittäiseen työaikaansa, vaan alkamis- ja päättymisajat ovat kiinteät ja ennalta määrätyt.
Vielä paljon harvinaisempaa on mahdollisuus vaikuttaa työajan pituuteen. Kokoaikatyötä tekevistä palkansaajista huomattava osa haluaisi tehdä nykyistä lyhempää työpäivää tai -viikkoa, ainakin tilapäisesti.
SAK selvittää tuettua
osa-aikatyötä
SAK:n viime keväänä tekemässä kyselyssä, johon vastasi lähes tuhat kokoaikatyössä olevaa palkansaajaa, lähes kaksi kolmasosaa ilmaisi olevansa valmis lyhentämään viikoittaista tai päivittäistä työaikaansa joksikin aikaa. Kahdeksalle prosentille tämä kävisi siinäkin tapauksessa, että palkka putoaisi, eivätkä he saisi minkäänlaista korvausta pienentyneestä palkasta. 56 prosenttia voisi ajatella tekevänsä lyhempää työpäivää, mikäli saisi osittaisen korvauksen pienentyneestä palkasta.
– Meillä on vireillä projekti, jossa selvittelemme tarkemmin, mitä ihmiset tarkoittavat tällä: kuinka paljon he haluaisivat lyhentää työaikaansa, miten pitkäksi aikaa ja mitkä ovat heidän motiivinsa, kertoo SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila.
– Aiomme rakentaa ihmisten vastausten perusteella mallin tai malleja tuetusta osa-aikatyöstä, joka tukisi jaksamista, työn mielekkyyttä ja elämänhallintaa.
Käytännössä tämä merkitsisi jonkinlaista yhteiskunnan varoista maksettavaa kompensaatiota, jolla työntekijälle korvataan osa pienentyneestä palkasta työajan tilapäisen lyhentämisen ajaksi.
Erityistä tarvetta työaika-autonomian parantamiseen tiedetään olevan ikääntyneillä työntekijöillä. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan lähes puolet 55–59-vuotiaista haluaisi siirtyä osa-aikatyöhön ennen eläkkeelle jäämistään tai on jo valmiiksi osa-aikatyössä.
Osa-aikatyö voisi parantaa työntekijöiden jaksamista ja sen myötä pidentää työuria. Lisäksi vähentynyttä työaikaa korvaamaan voitaisiin palkata työttömiä. Tämä edellyttää sitä, että töitä oikeasti järjestellään uudelleen, eikä vain edellytetä entisen työmäärän tekemistä lyhemmässä ajassa. Myös osatyökykyisten työnsaantimahdollisuudet voisivat parantua.
Antila lupaa SAK:lta tuloksia ja esityksiä työajan tilapäisen lyhentämisen malleista ensi kesään mennessä.
Saavatko työtunnit
vähetä?
Työnantajapuolella ei ole toistaiseksi innostuttu työajan lyhentämismahdollisuuksien parantamisesta. Esimerkiksi työmarkkinakeskusjärjestöjen työllisyysneuvotteluissa syksyllä 2020 palkansaajakeskusjärjestöt pitivät niitä esillä, mutta vastakaikua ei tullut. Neuvottelut kariutuivat, eikä myöskään tätä seuranneeseen hallituksen työllisyyspakettiin tullut palkansaajapuolen toivomia työaikakirjauksia.
Myös tutkimusjohtaja Antti Kauhanen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta (Etla) torjuu työajan lyhentämisen helpottamisen.
– Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi olisi vältettävä toimenpiteitä, jotka laskevat parhaassa työiässä olevien tekemiä työtunteja, Kauhanen perustelee.
– Yksilöt voivat tehdä omia valintojaan, ja työpaikoilla voidaan neuvotella työajoista, mutta valtion tuen antaminen tällaiseen järjestelyyn vaikuttaa huonolta idealta.
Kauhasen mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että työaikaa lyhentävät ratkaisut eivät ole parantaneet työllisyyttä.
– Vuorotteluvapaastakin on haluttu luopua, koska on osoittautunut, ettei se pidennä työuria tai paranna työllisyyttä.
– Parempi ratkaisu olisi työttömien kouluttaminen ja heidän osaamisensa parantaminen kuin se, että yritetään jakaa työtä, Kauhanen linjaa.
Kauhanen myös kehittäisi luottamuksellista ilmapiiriä ja neuvottelukulttuuria työpaikoilla, jotta esimerkiksi työaikajärjestelyistä pystytään paremmin sopimaan.
– Ay-liike ja työnantajajärjestöt voisivat kouluttaa omia jäseniään paikallisen sopimisen asioissa. Monissa työehtosopimuksissa on jo nykyisellään hyviä mahdollisuuksia sopia työaikajärjestelyistä.
Työtä organisoitava
uudelleen
Tulokset nykyistä lyhemmistä työajoista ja niiden kokeiluista riippuvat pitkälti siitä, millaisin järjestelyin lyhennykset on toteutettu.
Esimerkiksi Ranskassa siirtyminen 35-tuntiseen työviikkoon johti paljolti poisjääneiden työtuntien korvaamiseen ylitöillä. Suomessa 1996–1998 toteutettu kokeilu pienessä määrässä kuntien ja yksityisen sektorin työpaikkoja oli tuloksiltaan onnistunut: työjärjestelyjä sujuvoitettiin, tuottavuus kasvoi, työhyvinvointi ja jopa työntekijöiden terveys kohenivat.
Suomen kokeilussa panostettiin työn organisoinnin tehostamiseen, mikä on olennaista, jotta lyhemmän työpäivän hyödyt toteutuisivat. Tämä oli keskeistä myös Islannin äskettäisissä lyhemmän työajan kokeiluissa, jotka johtivat työajan pysyvään alentamiseen – siellä tosin vasta suurin piirtein muiden Pohjoismaiden tasolle.
Kohti laajempaa
työn käsitettä
Tutkijatohtori Eeva Houtbeckers Aalto-yliopistosta on tutkinut ihmisiä, jotka reaktiona aikamme ekologiseen ja sosiaaliseen kriisiin ovat tehneet henkilökohtaisia valintoja, kuten vähentäneet palkkatyön osuutta elämässään.
– He pyrkivät yhteensovittamaan palkkatyön roolia muiden tavoitteiden kanssa. Työn käsite monipuolistuu ja laajentuu, Houtbeckers kuvaa.
– Osa tuottaa itse itselleen tai yhdessä muiden kanssa perustarpeita, kuten ruokaa, lämpöä ja sähköä. He haluavat myös edistää aloitteita, jotka pyrkivät vastaamaan sosiaalisiin ja ekologisiin haasteisiin. Ne voivat liittyä esimerkiksi ekoasumiseen tai paikallisten perinnetietojen hyödyntämiseen. Niistä he saavat myös mielekkyyden kokemuksia palkkatyötä enemmän.
Tilastoissa tällainen toiminta ei toistaiseksi juuri näy. Ajankäyttöä tilastoidaan lähinnä jaottelulla työ- ja vapaa-aikaan. Sama pätee esimerkiksi omalla ajalla tehtävään hoivatyöhön, jonka yhteiskunnallinen merkitys voi olla huomattava.
– Puhutaan jäävuoren näkymättömästä osasta, joka ylläpitää näkyvää osaa, Houtbeckers havainnollistaa.
Ja tässä tullaan yhteen lyhemmän työajan hyödyistä.
– On kyselyjä, joiden mukaan merkittävä osa ihmisistä käyttäisi palkkatyöstä säästyvän ajan läheisistä, itsestään ja ympäristöstään huolehtimiseen.
Ympäristöllä Houtbeckers ei viittaa pelkästään luontoon vaan myös esimerkiksi naapurustoon ja asuinalueeseen.
Houtbeckers suhtautuu myönteisesti ajatukseen työajan ainakin tilapäisestä lyhentämisestä subjektiivisena oikeutena ja yhteiskunnallisesta tuesta, jolla kompensoitaisiin palkan pienenemistä.
– Ilman tukea se olisi vain varakkaiden ihmisten mahdollisuus, Houtbeckers toteaa.
Prioriteetit
uusiksi
Julkisen talouden kannalta yhtälö ei ole helppo, mikäli verotulot pienenevät palkan mukana samaan aikaan, kun uusi tukimuoto lisää yhteiskunnan kustannuksia. Verotulot eivät tosin vähene silloin, jos työnantajat palkkaavat lisää työntekijöitä tekemään pois jääviä työtunteja ja pitävät näin palkkasummansa kokonaisuudessaan ennallaan.
Toisaalta voi kysyä, merkitsisikö tuki sitä, että yhteiskunta maksaa työntekijälle palkkaa työnantajan puolesta. Mikäli työajan lyhentäminen parantaa työn tuottavuutta, kuten monissa kokeiluissa on tapahtunut, tämän kuuluisi näkyä työnantajan maksamassa palkassa. Myös jo tapahtunutta tuottavuuden nousua voidaan ulosmitata työntekijöille lyhentämällä työaikaa ansiotasoa alentamatta.
Houtbeckers pitää tärkeänä puhua myös isommista järjestelmämuutoksista.
– Kokonaisvaltaisissa mallinnuksissa, joissa tavoitellaan kohtuusyhteiskuntaa ja systeemisen ylikulutuksen vähentämistä, palkkatyön vähentäminen mahdollistuu suuntaamalla uudestaan yhteiskunnan investointeja ja prioriteetteja. Kapitalismia ja pääomien kasaantumista vähennettäisiin.
– Se ei ole tämän viikon politiikan näkökulmasta realistista, mutta moni muukin toteutunut asia historiassa on ollut ensin utooppinen, Houtbeckers muistuttaa.