Topi Raitanen luki Ylen videolla ääneen rivon viestin fanilta – heitti kirjoittajalle tiukan kuitin

Suomen kovin keskipitkänmatkan juoksija Topi Raitanen, 26, paljastaa Yle Urheilun Instagram-videolla yhden erikoisimmista saamistaan palautteista.

Raitanen kertoo aluksi, että palautetta tulee tasaisin väliajoin. Huippujuoksijan mukaan palaute liittyy milloin mihinkin.

– Vähän tekniikkaan tai pitsan syömiseen, hän listaa.

Tämän jälkeen Raitasta alkaa hymyilyttämään, kun hän valmistautuu kertomaan eräästä ikimuistoisesta kommentista.

– Yksi on jäänyt mieleen olympiakisoista. Tulin niin sanotusti väärin maaliin.

– Tuli Facebook-viesti nimeltä mainitsemattomalta mieheltä – tässä lukee näin: ”Hieno homma, että selvisit jatkoon olympialaisissa, mutta älä tule enää mulkku pystyssä maaliin. Sen verran pitää miehen pystyä hillitsemään itseään, vaikka innoissaan olisikin. Oli ihan vitun noloa katsottavaa”, Raitanen lukee ja purskahtaa nauruun.

Lopuksi Raitanen antaa kyseiselle miehelle kehotuksen.

– Ei oo ukko tainnut olla olympialaisissa. Kait sitä nyt vähän saa olla innoissaan, mutta ehkä hänenä kävisin optikolla, hän kehottaa.

Raitanen kohtasi valtavan pettymyksen Eugenen MM-kisoissa jäädessään alkueriin. Viime vuonna Tokiossa hän selvitti tiensä olympiafinaaliin.

Terveyshuolista viime aikoina kärsinyt Raitanen oli alkuerien 37:nneksi nopein.

Source Link is.fi