Trumpin entinen päästrategi Steve Bannon syytteeseen oikeuden halventamisesta – ei ole suostunut todistamaan Capitol-tutkinnassa

Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin entinen neuvonantaja Steve Bannon on asetettu syytteeseen kongressin halventamisesta, kertoi Yhdysvaltain oikeusministeriö perjantaina.

Bannon saa syytteen, koska ei ole suostunut yhteistyöhön kongressin edustajainhuoneen asettaman komitean tutkinnassa, joka koskee kongressitalon valtausta viime loppiaisena.

Kahdesta syytekohdasta toinen koskee sitä, että Bannon ei ole suostunut antamaan lausuntoa ja toinen sitä, että hän on kieltäytynyt esittämästä vaadittuja asiakirjoja tutkintaryhmälle.

Oikeuden halventaminen on rikkomus, josta voi saada enimmillään vuoden vankeustuomion tai 100 000 dollarin eli noin 87 000 euron sakot.

Suuri joukko Trumpin kannattajia tunkeutui loppiaisena Yhdysvaltojen Capitol-kongressirakennukseen kesken tilaisuuden, jolla kongressi vahvisti presidentti Joe Bidenin vaalivoiton.

Tutkintaryhmä uskoo, että Bannonilla voisi olla tietoa, joka auttaisi ymmärtämään kongressin valtauksen taustoja.

Komitea on sanonut Bannonin julkisten lausuntojen viittaavan siihen, että tämä olisi tiennyt etukäteen loppiaisena tapahtuvan jotain ”äärimmäistä”.

– Huomenna on helvetti irti, Bannon sanoi podcastissa loppiaista edeltävänä päivänä.

Trump on yrittänyt estää asiakirjojen luovuttamisen ”presidentin etuoikeudella”

Kongressin tutkintakomitea haastoi Bannonin todistajaksi syyskuun lopulla.

Trump on yrittänyt estää neuvonantajiensa todistamisen ja hallintonsa asiakirjojen luovuttamisen tutkintaan sillä perusteella, että toimiessaan presidenttinä hänellä oli oikeus päättää niiden luovuttamisesta.

Bannon on kieltäytynyt todistamasta tutkinnassa viitaten tähän ”presidentin etuoikeuteen”.

Bidenin hallinto katsoi lokakuussa (siirryt toiseen palveluun), ettei kyseinen etuoikeus ulotu Capitol-asiakirjoihin. Tämän jälkeen Trump on yrittänyt estää tutkintaryhmää saamasta asiakirjoja haltuunsa oikeusteitse.

Torstaina liittovaltion vetoomustuomioistuin esti Trumpin pyynnöstä kansallisarkistoa väliaikaisesti luovuttamasta asiakirjoja tutkintaa varten.

Bannon oli tärkeässä roolissa Trumpin vuoden 2016 vaalikampanjassa ja Trumpin päästrategi Valkoisessa talossa. Hän toimi Trumpin neuvonantajana myös tämän presidenttikauden päätyttyä.

Bannon on myös äärioikeistolaisen Breitbart News -sivuston entinen johtaja.

Lue myös: Trumpin toiminta kongressimellakan alla yhä hämärän peitossa – ex-presidentti esti paljastavien asiakirjojen luovuttamisen tutkintaan

 

Source Link yle.fi