Banner Before Header

Tuija Pehkosen arki muuttui täysin, kun esikoinen syntyi – avautuu nyt monille tutusta tunteesta

Radiojuontaja Tuija Pehkonen ja ex-lumilautailija Eero Ettala saivat esikoisensa syyskuussa 2020. Nyt, reilua vuotta myöhemmin Pehkonen jakaa ajatuksiaan vanhemmuudesta tuoreessa Instagram-julkaisussaan.

”Kuka keksi riittämättömyyden?” Pehkonen kysyy julkaisussaan. Hän kertoo olevansa ahkera ja nopea tekijä ja käyttävänsä tukiverkostojaan hanakasti apuna muun muassa siivoamisen ja ruuanlaiton kanssa.

– Silti mun tähänastisen elämän suurin haaste on ollut vanhemmuuden ja yrittäjyyden yhteensovittaminen.

– Aika ei tunnu riittävän edes puoleen siitä, mitä toivoisi. Hetkittäin mietin, kun katson supermamojen ja -daddyjen instamenoa, niin mietin välillä, että onko sellainen edes mahdollista, Pehkonen tilittää.

Pehkonen kertoo, ettei ole pitänyt lainkaan varsinaista äitiysvapaata, vaan on paiskinut töitä alusta asti, joskin puolisonsa kanssa vuorotellen ja tasapainoillen. Hän kuitenkin toteaa töiden ja perheen ulkopuolisen ajan kärsineen, ja riittämättömyyden tunteen kalvavan.

Pehkonen kertoo usein ajattelevansa niitä perheitä, joilta turvaverkot puuttuvat eikä apua ole saatavilla.

– Tää on kova homma kyllä tää perherumba, vaikka maailman parasta onkin. Enkä tietenkään vaihtais sitä mihinkään. Mutta kyllä mä pari ylimääräistä tuntia vuorokauteeni ottaisin ja tän riittämättömyyden tunteen heivaisin romukoppaan, jos osaisin.

Tuija Pehkonen ja Eero Ettala menivät kihloihin elokuussa 2020 ja naimisiin saman vuoden joulukuussa.

Viime joulukuussa Pehkonen kertoi tunnelmiaan äitiydestä ja pienokaisen ensimmäisestä joulusta. Hän myös paljasti, mitkä asiat äitiydessä yllättivät.

– En olisi arvannut, että meillä kohisee nykyisin white noise -pingviini päivin ja öin tai että tarvitsemme miljoona harsoa ihan kaikkeen. En sitäkään tiennyt, millaisia supervoimia äippähormonit tuovat valvottujen öiden jälkeen, hän pohti.

– Enkä olisi ikimaailmassa arvannut, että vaippakoon vaihtuessa suurempaan tulee tippa linssiin ihan huomaamatta. Eniten taitaa joka päivä silti ihmetyttää, miten paljon tuon pikkuisen hymy ja jokeltelu lämmittää ja miten itku repii multakin sydämen rinnasta.

Lue lisää: Esikoisensa saanut Tuija Pehkonen paljastaa: nämä asiat äitiydessä yllättivät

Source Link is.fi